• Nuorten aloitustukihaettava 31.10. mennessä

    Maatalous
    1.10.201416:00
    MT toimitus

    Nuoret viljelijät voivat hakea tilanpidon aloitustukea nykyisin ehdoin 31.10. saakka. Seuraavan kerran nuorten viljelijöiden tukea on mahdollista hakea vasta ensi vuoden alkupuolella.

    Ensi vuonna tukiehtoihin on tulossa merkittävä muutos aiempaan: jatkossa aloitustukea on haettava aina ennen tilanpidon aloittamista, kun nykysäädösten mukaan sitä on voinut hakea kymmenen kuukauden kuluessa tilanpidon aloittamisesta.

    Siksi kaikkien niiden on syytä hakea tukea jo kuluvan lokakuun aikana, joilla sukupolvenvaihdoksen tekeminen ja aloitustuen hakeminen on ajankohtaista vuodenvaihteessa tai heti alkuvuonna.

    Lokakuun loppuun mennessä haettavissa aloitustuissa tukiehdot ovat ohjelmakauden 2007–2013 mukaiset. Niiden mukaan nuoren viljelijän aloitustukea voidaan myöntää hakijalle, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa ja on hakemuksen vireille tullessa alle 40-vuotias.

    Tuen saaminen edellyttää, että tuen saajalla on riittävä ammattitaito maatalouden harjoittamiseen.

    Lisäksi maatalouden yrittäjätulon on oltava vähintään 25 prosenttia tuen saajan kaikkien niiden tulojen yhteismäärästä, jotka muodostuvat yrittäjätuloista, palkkatuloista ja muista hakijan säännöllisesti saamista tuloista.

    Tukea haetaan lomakkeella 2319, joka on tulostettavissa netin lomakepalvelusta.

    Hakemukseen pitää liittää laaja elinkeinosuunnitelma (lomake 430).

    Lisätietoa nuorten viljelijöiden aloitustuesta:

    Mavi > Tuet ja palvelut > Viljelijä > Nuoren viljelijän aloitustuki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    nuorten viljelijöiden aloitustuki
    maataloustuki
    tilanpidon aloitus
    sukupolvenvaihdos
    hakuaika
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle