• Syysvilja-ala kasvaa reilusti, kasvustoja kannattaa nyt tarkkailla etanoiden ja kahukärpästen varalta

    Syksyn sato vaihtelee alueittain valtavasti. Kymenlaaksossa kevätviljat jäivät puoleen normaalista, Pohjanmaalla on korjattu kohtuusatoja.
    Ilmajoella Mikko Mäki-Latvala kylvi rukiin toissa viikolla.
    Ilmajoella Mikko Mäki-Latvala kylvi rukiin toissa viikolla. Kuva: Mikko Mäki-Latvala
    Maatalous
    15.9.202106:00
    Satu Lehtonen

    Syysvilja-ala näyttää tänä vuonna kasvavan reippaasti. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa arvioidaan, että vilja-alasta 15–25 prosenttia kylvetään syysviljoille, Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr kertoo katsauksessaan.

    Satakunnassa syysvilja-alan arvioidaan kasvavan noin viidenneksen edellisvuosia suuremmaksi.

    Etelä-Pohjanmaalla syysrukiit ja -öljykasvit on kylvetty, mutta syysvehnää kylvetään vielä parin viikon ajan.

    Ainakin Satakunnassa on havaittu paljon kahukärpäsiä ja etanoita. Kasvustojen tarkkailu on tärkeää, Vyr muistuttaa.

    Kun puinnit ovat loppusuoralla, määrä- ja laatuarviot alkavat tarkentua. Alueelliset erot ovat isoja.

    Uudellamaalla ohrasadon ennakoidaan jäävän alle puoleen tavanomaisesta. Vilja on ollut kevyttä.

    Kymenlaaksossa kaikkien kevätviljojen sadon uskotaan jäävän puoleen normaalista.

    Varsinais-Suomessa varsinkin ohrasato jää pieneksi. Myös kauran ja vehnän satomäärät jäävät totuttua heikommiksi. Kaura-, ohra- ja rypsipelloissa on havaittu jälkiversontaa.

    Etelä-Karjalassa sadon arvioidaan jäävän kaikilla viljoilla hieman yli puoleen totutusta määrästä.

    Satakunnassa syysvehnäsato oli hyvä, mutta kevätvehnän sato jäi noin 70 prosenttiin totutusta. Kauran sato jää noin neljänneksen tavallista heikommaksi. Ohra on Satakunnassakin suurin pettymys.

    Pirkanmaalla kaurasadon arvioidaan jäävän 70 prosenttiin totutusta. Kevätvehnä- ja ohrasato jäävät alle puoleen tavanomaisesta. Kevätviljat ovat olleet kevyitä.

    Etelä-Pohjanmaalla viljojen painolukemat ovat parantuneet puintien edetessä. Silti elintarvikekelpoista kevätvehnää on puitu vähän.

    Pohjanmaalla laadut ovat olleet Vyrin mukaan yllättävän hyviä eivätkä satotasotkaan ole kovin heikkoja.

    Pohjois-Pohjanmaalla ohran paino vaihtelee paljon, välillä 58–70 kiloa. Myös kauran painoissa on vaihtelua, mutta jyväkoko on hyvä.

    Pohjois-Savossa puitu vilja on ollut laadultaan kohtuullista.

    Tulevan kevään ohran siementen saatavuus mietityttää Pohjois-Savossa. Muutenkin viljaa on saatavilla vähän.

    Artikkelin aiheet
    syysvilja
    viljasato
    etana
    kahukärpänen
    maatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle