Suomalaiselle sialle etsitään uusia vientiosoitteita ASF-löydöksen aiheuttamien rajoitusten seurauksena, mutta Euroopan sianlihamarkkinoita riivaa ylituotanto.
Helpotusta kotimaan markkinoille voi tulla yllättävästä suunnasta. Lihan tuonti Brasiliasta loppuu syyskuun alussa.
Brasilialaisen lihan poistumisen markkinoilta on arvioitu nostavan naudanlihan hintaa. Se voi vaikuttaa myös sianlihan menekkiin.
Brasilia ei ole noudattanut eurooppalaisia vaatimuksia antibioottien käytössä.
Brasiliasta on tuotu Eurooppaan erityisesti naudan arvo-osia. Maa on tänä vuonna noussut maailman suurimmaksi naudanlihan tuottajamaaksi ohi Yhdysvaltojen.
”Sekoitejauhelihojen myynti kasvaa”
Naudanlihamarkkina menee uuteen asentoon, Lukkariniemi pohtii.
”Toinen juttu on se, että kun naudanlihan hinnat lähtevät nousuun, sianlihan kulutus voi kasvaa. Tämä on sianlihan markkinan kannalta keskeistä”, pohtii MTK:n asiantuntija Mari Lukkariniemi.
Lihan kulutus on pysytellyt melko stabiilina. Jos nautaa on saatavilla vähemmän, jauhelihaa ja suikaleita voidaan korvata sialla.
”Sekoitejauhelihojen myynti kasvaa”, Lukkariniemi ounastelee. ”Tulisiko siitä pieni nousujohde? Jollakin brasilialaisen lihan jättämä tyhjiö täytyy täyttää: Se voi olla osin myös sianliha.”