
UPM:n operaatiojohtaja Ville Parkkinen kertoo, että yhtiö seuraa jatkuvasti Ruokaviraston antamaa ohjeistusta viraston verkkosivuilta. Määräyksiä luonnollisesti noudatetaan ja tarvittaessa tarkennuksia kysytään viranomaiselta.
Tällä hetkellä UPM on ohjeistanut henkilöstöään välttämään kaikkea tarpeetonta liikkumista rajoitusalueella.
”Ydinalueella maastotyöt ovat keskeytyneet, muulla rajoitusvyöhykkeellä jalkaisin tehtävät suunnittelutyöt ilman koneiden käyttöä ovat sallittuja. Mikäli metsäkäyntejä rajoitusalueella tehdään, huolehditaan kaluston ja välineiden desinfioinnista ohjeiden mukaisesti”, Parkkinen kertoo.
”Olemme ohjeistaneet urakoitsijoita koneiden ja kaluston puhdistamisesta sekä desinfioinnista ennen siirtoja viranomaisten ohjeiden mukaisesti.”
”Tilanteen kesto voi olla pitkäaikainen.”
UPM tiedottaa tilanteesta ja sen mahdollisista muutoksista aktiivisesti henkilöstölle, urakoitsijoille ja metsänomistajille.
”Sisäisesti valmistaudumme tilanteen jatkumiseen sekä muuttumiseen. Seuraamme viranomaisten tilannekuvaa ja päivitämme ohjeistusta tarpeen mukaan.”
Parkkisen mukaan Ruokavirasto ei ole ilmoittanut tarkkaa rajoitusten päättymisajankohtaa.
”Keskusteluissa on kuitenkin todettu, että tilanteen kesto voi olla pitkäaikainen, useiden kuukausien mittainen.”
Stora Enson käytäntö on vastaava kuin UPM:llä.
”Ohjeiden mukaisesti Stora Enso on keskeyttänyt puunhankinnan operatiivisen toiminnan tartunta-alueella. Ostoon liittyvien metsässä käyntien osalta viraston kielto koskee ydinaluetta”, yhtiön viestinnästä kerrotaan.
”Olemme ohjeistaneet oman väkemme ja yrittäjämme Ruokaviraston määräysten mukaisiin sekä henkilökohtaisiin että koneiden puhdistus- ja desinfiointikäytäntöihin.”
Koskisen oyj:n Kaakkois-Suomen rannikkokuntien puunhankinnasta vastaava Reijo Yrjölä kertoo, että yhtiöllä ei ole työmaita käynnissä rajoitusalueella ainakaan Virolahdella eikä Miehikkälässä.
”Meillä ei ollut siellä koneita, vaan onneksi ne olivat muualla. Mutta, jos rajoitusalue sattuu laajenemaan, silloin työmaajärjestyksiä joudutaan miettimään uudelleen.”
Yhtiöltä on tullut työntekijöilleen ohjeistus, että kaikkialla noudatetaan Ruokaviraston ohjeita, Yrjölä kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
