
Alankomaalainen meijeri Friesland Campina kertoo nostavansa tuottajahintaansa 1,25 senttiä kilolta helmikuussa. Hinta on siten 46 senttiä kilolta.
Noston syynä on kysynnän kasvu ja tuotannon vähentyminen, meijeri kertoo.
Suomessa Luonnonvarakeskuksen (Luke) hintaseuranta yltää joulukuuhun. Tuolloin maidon keskimääräinen tuottajahinta oli 51,44 senttiä litralta. Vuoden 2022 joulukuussa keskihinta oli kotimaassa 55,97 senttiä.
Valiolaisten osuuskuntien on kerrottu laskevan hintaa kahdella sentillä helmikuussa. Näin hinnat Suomessa ja Alankomaissa lähestyvät toisiaan.
Viime vuonna hinnanlasku esimerkiksi Alankomaissa oli Suomea jyrkempää. Alankomaissa tultiin ryminällä noin 20 senttiä alas yli 60 sentin ennätyshinnoista.
Luomumaidon hinnan Friesland Campina pitää helmikuussa ennallaan 55,50 sentissä kilolta. Vuosi sitten sen hinta oli 63,25 senttiä.
Luomumaitomarkkinassa kysyntä ja tarjonta ovat alankomaalaisen meijerin mukaan tasapainossa.
Alankomaat on merkittävä maitomaa Euroopassa. Hintaliikkeet voivat heijastua sieltä usein laajalle. Suomi seuraa Eurooppaa hinnoissa yleensä viiveellä.