• 4 200 maitotilaa tuottaa nyt lähes saman verran maitoa kuin 40 000 tilaa vuonna 1991

    Kokonaistuotantomäärän säilyminen verrattain vakaana kertoo jatkaneiden tilojen ottamista valtavista harppauksista.
    Ennakkotilaston mukaan vuonna 2023 maitoa tuotettiin 2132 miljoonaa litraa. Määrä on vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2022.
    Ennakkotilaston mukaan vuonna 2023 maitoa tuotettiin 2132 miljoonaa litraa. Määrä on vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2022. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maidontuotanto
    28.1.202404:00
    Tuure Kiviranta

    Maidontuottajia oli kotimaassa viime vuoden lopussa noin 4 200, ilmenee Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista. Määrä väheni vuoden aikana kahdeksalla prosentilla.

    Ennakkotilaston mukaan viime vuonna maitoa tuotettiin 2 132 miljoonaa litraa. Määrä on vajaan prosentin vähemmän kuin vuonna 2022.

    Luomumaidontuottajien määrä väheni peräti viidenneksellä viime vuoden aikana, ja tuottajien määrä tippui alle sadan. Luomumaitoa tuotettiin reilu 73 miljoonaa litraa eli yhdeksän prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

    Maitotiloja on nyt jäljellä noin kymmenesosa vuoden 1991 määrästä. Tuolloin tiloja oli noin 40 000. Meijereihin vastaanotettu kokonaismäärä vuonna 1991 oli 2 345 miljoonaa litraa.

    Eli vaikka tilamäärä on reilussa 30 vuodessa pudonnut kymmenesosaan, kokonaistuotantomäärä on laskenut vain noin yhdeksän prosenttia, 213 miljoonaa litraa.

    Mielenkiintoista Luken tilastossa on, että vuonna 1990 maitotiloja oli noin 45 000 ja kokonaistuotanto 2 600 miljoonaa litraa. Tuolloin yhdessä vuodessa (1990–1991) maitomäärä laski maidontuotannon vähentämissopimusten myötä 255 miljoonaa litraa. Enemmän kuin alenema vuosien 1991 ja 2023 välillä on.

    Tasaista laskua viimeiset 30 vuotta ei ole ollut. 2000-luvun alussa noin 20 000 maitotilan tuotanto on yltänyt lähes 2380 miljoonaan litraan. Vuonna 2016 reilut 7 000 tilaa yltivät vielä yli 2300 miljoonaan litran. Sen sijaan vuonna 2008 maitomäärä jäi alle 2 200 miljoonan litran reilulla 12 000 tilalla.

    Kokonaistuotantomäärän säilyminen verrattain vakaana kertoo jatkaneiden tilojen ottamista valtavista harppauksista. Tuotantoa on kehitetty ja laajennettu kovaan tahtiin 2000-luvun aikana.

    Kääntöpuolena voi nähdä sen, että laajentaminen ei olisi onnistunut tässä mitassa ilman sitä, että monet ovat luopuneet tuotannosta. Peltoa on rajallisesti, eikä sitä ole laajentaville saatavissa, jos osa ei luovu.

    Maidon kulutus on myös rajallista ja toteutunut noin 2 200 miljoonassa litrassa vuosittain liikkuva määrä näyttää olleen markkinoille useimmiten tasapainoinen.

    28.1.2024 klo 9:48 juttuun lisätty tieto vuoden 1990 maidontuotannon vähentämissopimuksista.

    Lisää aiheesta
    • Jo useiden vuosikymmenien ajan maitotilojen lukumäärä on puolittunut kymmenessä vuodessa.

      Maidontuotanto | Maitotiloja oli syyskuussa 4 284 – 30 vuodessa noin 40 000 maitotilaa on lopettanut, tuotantomäärässä muutos on maltillinen rakennekehityksen myötä

      Tilaajalle
    • Luomumaitotilojen määrä on välillä noussut ja välillä laskenut. Vuonna 2003 määrä kohosi hetkeksi yli 180. Nyt tiloja on alle 100.

      Maidontuotanto | Maidon hinta on lähtenyt Euroopassa uuteen nousuun – Suomessa luomumaitotilojen määrä on pudonnut alle historiallisen rajan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle