• Animalia ja SEY: Eläinsuojelulaki on auttamattomasti ajastaan jäljessä

    Muissa Pohjoismaissa on rajoitettu esimerkiksi parsinavettojen rakentamista, eläinjärjestöt vetoavat.
    Eläinsuojelujärjestöt kritisoivat erityisesti parsinavettoja.
    Eläinsuojelujärjestöt kritisoivat erityisesti parsinavettoja. Kuva: Aune Sinkkonen
    Maatalous
    28.1.201618:30
    Terhi Pape-Mustonen

    Animalia ja SEY aloittavat Eläinlaki-kampanjan, jonka tavoitteena on kiirehtiä uutta eläinsuojelulakia. Kampanjassa kerätään allekirjoituksia vetoomukseen, jossa päättäjiltä vaaditaan korjauksia eläinsuojelulainsäädännön vakavimpiin epäkohtiin.

    "Suomen eläinsuojelulaki on 20 vuotta vanha ja jäänyt auttamatta jälkeen muiden Pohjoismaiden kehityksestä", vs. toiminnanjohtaja Mai Kivelä Animaliasta sanoo.

    Hän haluaa uuden tutkimustiedon saatavuuteen vedoten uudistamista ennen kaikkea eläinten käyttäytymistä, kuten liikkumista ja sosiaalista kanssakäymistä, sekä kivunlievitystä koskien.

    Eläimillä on järjestöjen mukaan Suomessa hätä.

    "Sadattuhannet tuotantoeläimet elävät päivittäin oloissa, joita ei nykytietämyksen valossa enää pitäisi sallia. Esimerkiksi lypsylehmistä yli puolet elää suuren osan elämästään kiinni kytkettyinä", Kivelä painottaa.

    Vaikka tarpeettoman tuskan tuottaminen on kielletty nykyisessä laissa, säädökset sallivat, että porsaat voidaan kastroida ja vasikoiden sarvenalut polttaa ilman kivunlievitystä, järjestöt kummeksuvat.

    Eläinsuojelua ei ole hallitusohjelmassa. Maataloustuottajille ei saisi ohjelman mukaan aiheutua tällä kaudella velvoitteita, joista koituu lisäkustannuksia.

    Kivelä korostaa, että uusittu laki vaikuttaa seuraavat parikymmentä vuotta.

    Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton (SEY) vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist huomauttaa, että uusia parsinavetoita ei saa rakentaa Tanskassa, Norjassa eikä Ruotsissa. Tanska, Ruotsi ja Britannia ovat puolestaan kieltäneet sikojen tiineytyshäkit kokonaan.

    "Suurimmassa osassa EU-maita koirien tunnistusmerkintä ja omistajatietojen rekisteröinti on jo pakollista. Suomi on tippunut kehityksen kelkasta", Lindqvist lisää.

    Eläinsuojelulain kokonaisuudistus aloitettiin vuonna 2011. Animalia ja SEY ovat olleet alusta asti mukana sen ohjausryhmässä.

    Ryhmän työ päättyi viime vuoden lopussa, ja laki on tarkoitus kirjoittaa valmiiksi viranomaistyönä tämän vuoden kuluessa.

    Eläinlaki-kampanjaa tukevat useat julkisuuden henkilöt kuten laulaja Anna Abreu, taiteilija Jani Leinonen ja kirjailija Katja Kettu sekä useat järjestöt.

    Kampanjan suojelijana toimii viime vuoden Finlandia-voittaja, kirjailija Laura Lindstedt.

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelulaki
    Eläinlaki-kampanja
    Animalia
    SEY
    eläinsuojelu
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle