• Pohjoispohjalaiset ostoksilla: Helsinkiläisten suosikkimaatila vaihtoi omistajaa 200 000 eurolla

    Lännentila on sitoutunut rakentamaan ostamalleen tilalle uuden lantalan.
    Karitsat ovat yksi Haltialan vetonauloista. Kuvituskuva.
    Karitsat ovat yksi Haltialan vetonauloista. Kuvituskuva. Kuva: Tiia Hyvärinen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    2.4.202613:00
    Maija Ala-Siurua

    Lumijoella Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Lännentila on ostanut Helsingin kaupungin omistaman Haltialan kotieläintilan eläimet ja kolmisenkymmentä erilaista rakennusta tai rakennelmaa. Kauppasumma on 200 000 euroa. Lisäksi maanvuokra on noin 21 000 euroa vuodessa.

    Ostaja sitoutuu rakentamaan kotieläintilan tarvitseman uuden lantalarakennuksen Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessaan.

    Käytännössä Haltialan pyörittää jatkossa Lännentila on perustanut helsinkiläismaatilan pyörittämiseen oman osakeyhtiön nimeltä Haltialan Tila.

    Uudet toimijat aloittavat Haltialassa kesäkuussa.

    ”Teemme pieniä parannustöitä alueella nyt keväällä ja tavoitteenamme on aloittaa toiminta isommin Haltialassa kesäkuun alussa. Lampaita ja uusia karitsoita pääsee keväällä katsomaan kuten aikaisempinakin vuosina”, kertoo tiedotteessa Lännentilan toimitusjohtaja Klaus Karjula.

    Haltialaan on suunnitteilla muun muassa rieskapizzeria, maatilamajoitusta, saunoja ja latukahvila.

    Lännentila on erikoistunut varhaisperunan ja mansikan viljelyyn. Lisäksi tila tuottaa talviperunaa, vadelmaa, hernettä, sipulia ja kukkakaalta.

    Lisää aiheesta
    • Haltiala on erityisesti lapsiperheiden ympärivuotinen suosikkikohde, jossa pääsee katsomaan erilaisia eläimiä, kuten lampaita ja lehmiä.

      Matkailu | Tällaista on harvoin tarjolla– Helsinki myy usein julkisuudessa ollutta kotieläintilaa

    • Ylämaankarja viihtyy ulkona vuoden ympäri. Kuvan naudat eivät liity tapaukseen.

      Maatalous | IL: Somemyrsky ”pelasti” huonokuntoiset lehmät

    Artikkelin aiheet
    maatilan omistus
    Haltialan Tila
    Lännentila
    maatilan kehittäminen
    kotieläintila
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle