

Kiuruvetinen Heli Gröhn ajautui sorkkahoitajaksi sattuman kautta.
”Vaihdoimme parsinavetasta pihattoon ja muutoksen myötä muutama lehmä alkoi ontumaan. Sorkkahoitajan olisi saanut vasta kahden viikon päästä, mutta ontuvalle lehmälle aika on liian pitkä. Niinpä hakeuduin itse koulutukseen ja suoritin sorkkahoitajan ammattitutkinnon”, Gröhn kertoo.
Gröhn on jokaista solua myöten karjaihminen.
”Taustoiltani olen kaupunkilainen, mutta maaseutu veti puoleensa jo pikkutyttönä. Vietin kaikki lapsuuteni kesät Nilsiän mummolassa. Kun mummo laittoi lehmät pois, sain naapurista lainaksi vasikan. Sitä minä hoitelin suurella rakkaudella ja samalla päätin, että isona minusta tulee oikea maatilan emäntä.”
Sellainen hänestä tulikin.
”Maatalouskoulusta löysin puolison, jonka kotitilaan lähdimme yhdessä jatkamaan. Tunsin olevani oikeassa paikassa ja ennen kaikkea oikealla alalla”, Gröhn muotoilee.

Maatalouslomittajana ja karjanhoitajana työskennellyt Heli Gröhn on päivittänyt osamistaan myös suorittamalla muun muassa agrologin ylemmän AMK-tutkinnon sekä seminologin ammattitutkinnon. Taustalta löytyy myös ammattiaineiden opettajan pätevyys.
”Tieto on turvaksi, mutta sorkkahoitajan työssä papereista ei ole kuitenkaan suurta hyötyä. Käytäntö on paras tien viitoittaja myös näissä hommissa”, Gröhn muistuttaa.
Ura sorkkahoitajana alkoi vuonna 2006.
”Aluksi ryhdyin hoitamaan omia lehmiä, mutta kun sana levisi, kutsu kävi myös kavereiden ja naapureiden navettaan. Omilla lehmillä kokeilen edelleen eri tekniikoita ja toimintatapoja. Tässä työssä täytyy tietää, miten sorkka hoidetaan, jotta se toimii hyvin myös hoitojen välisen ajan. Pikkuniksit ovat yleensä niitä isoimpia ja tärkeimpiä asioita”, Gröhn kertoo.

Gröhn katsoo työtään pitkälti karjanhoitajan silmin.
”Kokonaisvaltainen käsitys lehmän hyvinvoinnista antaa vahvan pohjan myös sorkkahoitotyöhön. Jos sorkat jätetään hoitamatta, nivelet rasittuvat ja lehmä alkaa ontua ja kärsiä kivusta. Sorkkahoito tulisi tehdä säännöllisin väliajoin, vähintään kaksi, mutta mieluummin kolme kertaa vuodessa.”
Sorkkaterveys on suorassa yhteydessä lehmän hyvinvointiin.
”Jos sorkat voivat huonosti, lehmä ei lypsä eikä tiinehdy. Sorkkaterveyteen vaikuttavat kuitenkin monet tekijät, ruokinnasta ja navetan lattiamateriaalista lähtien. Pihattojen yleistyessä sorkkien täytyy kestää liike ja säilyttää samalla jalan asento hyvänä.”
Sorkkahoito tulisi Gröhnin mukaan aloittaa lypsytiloilla ensimmäisen poikimisen jälkeen.
”Tämä on suositus, mutta joskus sorkkia aletaan hoitaa jo hiehokaudesta lähtien. Aina täytyy muistaa, että jokainen sorkka on erilainen ja myös olosuhteet vaihtelevat. Esimerkiksi ammoniakki heikentää sorkka-alueen ihon kuntoa ja altistaa erilaisille tarttuville sorkkasairauksille. Niinpä ilmanvaihdon tulisi olla kunnossa ja olosuhteiden muutenkin hyvät. Kuivuus ja puhtaus ovat puoliruokaa myös sorkille”, Gröhn muistuttaa.
"Jos sorkat voivat huonosti, lehmä ei lypsä eikä tiinehdy" Heli Gröhn
Sorkkahoito on käsityötä, vaikka se tehdäänkin koneella. Ajan juoksusta huolimatta sorkkahoito vaatii tekijältään silmien ja käsien saumatonta yhteistyötä.
”Vaikka työvaiheita on tasan kolme; tasoitus, mitta ja holvaus, niin huolellisuus on avainsana onnistuneeseen lopputulokseen. Sorkkapuoliskojen tulee olla aina tasapainossa.”
Sorkkahoitaja on paljon vartija, sillä hoidon yhteydessä paljastuvat yleensä myös mahdolliset sorkkasairaudet.
”Yleisin sorkkasairaus on valkoviivanrepeämä. Myös anturahaavaumia esiintyy. Onneksi tartunnallisia sorkkasairauksia on nykyään vähemmän. Osasyynä esimerkiksi ruokintaperäisiin sairauksiin, kuten sorkkakuumeeseen, on aperuokinnan yleistyminen. Uusia hoitoja tauteihin tulee kuitenkin ajoittain, joten hoitajien tauti- ja hoitotietämys on erittäin tärkeässä roolissa”, Gröhn kertoo.
Yksi sorkkahoitajan tärkeimmistä tehtävistä on ennaltaehkäisevä hoito.
”Sorkkavaivojen kirjo on laaja ja sekaan mahtuu myös monenlaisia vammoja. Oman työni hopealankana juoksee ennaltaehkäisevä hoito. Ja juuri tämän takia on tärkeää, että sorkat hoidettaisiin 4-6 kuukauden välein. Hoitoväli säädetään aina navettakohtaisesti, mutta myös hoitojen väli pyritään turvaamaan. Tärkeää olisi, että tilanväki pystyisi hoitamaan akuutit sorkkaongelmat itse. Siksi työhöni kuuluu myös opastus ja neuvonta.”
Kokeneena sorkkahoitajana Gröhn tarjoaa myös alan koulutusta oppilaitoksille, neuvontajärjestöille sekä yksityisille maatiloille.
”Alalle tarvitaan tekijöitä. Myös naisia, sillä ala on edelleen hyvin miesvaltainen.”
Gröhn tarjoaa tiloille kahden päivän kursseja, mutta tarvittaessa niitä voidaan räätälöidä pidemmiksi ammattikursseiksi.
”Kynnys kursseille on matala. Alkuun riittää kiinnostus ja halu tehdä tärkeää työtä. Tässä työssä ei saa pelätä pitkiä työpäiviä eikä sontasadetta. Työ on sisätyötä, mutta ei aina ihan siisteimmästä päästä”, Gröhn myöntää naureskellen.
Gröhnin ammattitaito niin tekijänä kuin sorkkahoitajanakin tunnetaan läpi Suomen.
”Menen sinne minne pyydetään. Etenen laatu edellä ja sitä silmällä pitäen, että tilanväki toivottaa tervetulleeksi myös uudelleen. Työ pitää tehdä aina kuin omille lehmille.”
Tasapainoinen ruokinta: riittävästi kuitua, ei liikaa valkuaista
Olosuhteiden tulee olla puhtaat ja kuivat
Oikeanlainen sorkkahoito
Oikea hoitoväli
Riittävä hoitojen välinen seuranta
Laiduntaminen ja talvijaloittelu