• Sali täyttyi, kun viljelijät nousivat puolustamaan omaisuuttaan Varsinais-Suomessa: ”Kaavaluonnos on ristiriidassa perustuslain kanssa”

    Harmaa suojelu on ujuttautumassa kaavoituksen kautta Varsinais-Suomen pelloille ja metsiin.
    Tilaajalle
    Kuultavana oleva kaavoitusluonnos aiheutti alueen viljelijöissä shokkiherätyksen. Kaikki asiasta kiinnostuneet eivät mahtuneet sisään Tuorlan auditorioon.
    Kuultavana oleva kaavoitusluonnos aiheutti alueen viljelijöissä shokkiherätyksen. Kaikki asiasta kiinnostuneet eivät mahtuneet sisään Tuorlan auditorioon. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    23.9.202615:01
    Heli Lehtelä
    Kaarina

    ”Vesien ja voimien vaihemaakuntakaavaan ei kuuluu suojelumerkintää eikä se vaikuta maa- ja metsätalouden harjoittamiseen. Elinkeinoja voidaan jatkaa alueella samaan tapaan”, vakuutti suunnittelujohtaja Heidi Saaristo-Levin Varsinais-Suomen liitosta.

    Saaristo-Levin esitteli 30. syyskuuta saakka kuultavana olevaa kaavaluonnosta Kaarinan Tuorlassa täydelle salille viljelijöitä.

    Kaavaluonnos oli yleisön nähtävänä aulatilassa ennen tilaisuuden alkua.
    Kaavaluonnos oli yleisön nähtävänä aulatilassa ennen tilaisuuden alkua.  Kuva: Vesa-Matti Väärä

    MTK Varsinais-Suomen järjestämä esittelytilaisuus oli ensimmäinen lajiaan. Varsinais-Suomen liiton kiireisimpään puintiaikaan järjestämät neljä esittelytilaisuutta eivät keränneet porukkaa. Nyt alueen puinnit ovat selvästi loppusuoralla.

    Yleisö ei kuitenkaan suunnittelujohtajan vakuuttelua ostanut.

    ”Jos kaava ei rajoita, niin miksi sitä tarvitaan”, kuului salista.

    ”Vaadimme yksiselitteisesti, että Varsinais-Suomen liiton valmistelemasta vesien ja voimien vaihemaakuntakaavasta poistetaan uomamerkinnät”, kertoi kenttäpäällikkö Henna Takatalo MTK-Varsinais-Suomen kannan asiaan.

    Merkinnät koskevat valmistelua tehneen aluesuunnittelujaoston (edellisellä kaudella maankäyttöjaosto) vesien- ja merenhoidon kannalta erityisiksi katsomia uomaosuuksia. Kartalla merkintä löytyy ainakin Aurajoen, Paimiojoen, Loimijoen, Savijoen, Halikonjoen ja Uskelanjoen uomista.

    Yleisöstä tiedusteltiin toistamiseen, miksi uomamerkinnät kohdistuvat vain tiettyihin jokiin ja se on jätetty pois esimerkiksi Mynäjoesta ja Laajoesta. Asia koettiin eriarvoistavaksi. Selkeää vastausta ei kysymykseen saatu.
    Yleisöstä tiedusteltiin toistamiseen, miksi uomamerkinnät kohdistuvat vain tiettyihin jokiin ja se on jätetty pois esimerkiksi Mynäjoesta ja Laajoesta. Asia koettiin eriarvoistavaksi. Selkeää vastausta ei kysymykseen saatu. Kuva: Vesa-Matti Väärä

    Takatalo totesi kaavaluonnoksen olevan esimerkki harmaasta suojelusta.

    ”Siinä epätarkkoja rajoituksia ujutetaan ilman korvausvelvollisuutta kaavoituksen kautta maanomistajille.”

    Vaihemaakuntakaava on sitova juridinen asiakirja, jota on noudatettava.

    ”Pahimmillaan kaavamerkinnät ja -määräykset voivat konkreettisesti evätä taloudelliset kannusteet vapaaehtoiseen vesiensuojeluun ja evätä ympäristötukien saantia”, Takatalo totesi.

    MTK:ta edustavat Harri Liven, Henna Takatalo, Jaakko Halkilahti ja Leena Kristeri toteavat, että cap:in eri tukimuodot ovat jatkossakin keskeisessä asemassa maatalouden vesiensuojelun edistämisessä. Kaavoituksella vesiensuojelua ei voida tehdä.
    MTK:ta edustavat Harri Liven, Henna Takatalo, Jaakko Halkilahti ja Leena Kristeri toteavat, että cap:in eri tukimuodot ovat jatkossakin keskeisessä asemassa maatalouden vesiensuojelun edistämisessä. Kaavoituksella vesiensuojelua ei voida tehdä. Kuva: Vesa-Matti Väärä

    ”Harmittaa, että meitä ei ole kuultu kuten muita tahoja, Fingridiä ja Gasgridiä, joita asia koskee. Työ aloitettu vuonna 2024. MTK-Varsinais-Suomi lausui asiasta ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 2025 eli noin puolitoista vuotta sitten. Viestimme on aina ollut sama.”

    Alueen maatalouselinkeinojen edunvalvojan, MTK-Varsinais-Suomen, näkemys ei ole mennyt läpi siitäkään huolimatta, että sen johtokunnan puheenjohtaja Aarne Lehtonen on kaavoitusta valmistelleen aluesuunnittelujaoston puheenjohtaja, tosin keskustan edustajana.

    Puheenjohtaja ei ollut paikalla Tuorlan tilaisuudessa, ei myöskään varapuheenjohtaja Juha Wikström.

    ”Lähestyin puheenjohtajaa jo helmikuussa ja toivoin infotilaisuutta viljelijöille. Onneksi se saatiin järjestettyä nyt”, totesi Suomen kasvinviljelijöiden puheenjohtaja Juha Raininko.

    ”On vaarallista, jos tällainen toimintatapa leviää muuallekin Suomeen. Luonnos ei noudata omaisuuden suojaa, ja jättää lopulliset vaikutukset elinkeinonharjoittamiselle epäselviksi.”

    Leena Kristeri

    Takatalo kertoi MTK-Varsinais-Suomen tiedottaneen vaihemaakuntakaavan valmistelusta aina työn alusta alkaen.

    ”Tuntuu, että asian merkitys on vasta nyt todella ymmärretty”, hän totesi ja kertoi, että MTK:n vastine kaavaluonnokseen jätetään ensi maanantaina.

    Vaihekaavaluonnokseen perehtynyt MTK:n johtokunnan jäsen Jaakko Halkilahti totesi luonnoksen olevan ristiriidassa perustuslain kanssa.

    ”Perustuslain mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Kaava aiheuttaa myös kohtuutonta haittaa niin maaomistajille kuin elinkeinoelämällekin. Luonnos on täynnä ristiriitoja lain kanssa eikä kaavoitukselle ylipäätään voida tehdä vesiensuojelua.”

    Juristi Leena Kristeri MTK:n keskusliitosta totesi, että jos esitelty kaavaluonnos hyväksytään, niin edunvalvontaa kyllä riittää jatkossa.

    ”On vaarallista, jos tällainen toimintatapa leviää muuallekin Suomeen. Luonnos ei noudata omaisuuden suojaa ja jättää lopulliset vaikutukset elinkeinonharjoittamiselle epäselviksi.”

    ”Miksi vain maatalouden osalta luodaan uusia sääntöjä, mutta esimerkiksi Gasgridin ja Fingridin osalta todetaan, että toiminta perustuu lainsäädäntöön. Tämä rikkoo elinkeinonvapautta”, Kristeri sanoi.

    Heidi Saaristo-Levinin käsitys oli, että maatalousyrittäjät voivat hakea kaavamerkinnän perusteella uudenlaista rahoitusta. Maakuntajohtaja Jyri Arponen totesi yleisölle tilaisuuden päätteeksi, että tilaisuudessa kuullun perusteella kaavaa on syytä miettiä vakavasti uudelleen.
    Heidi Saaristo-Levinin käsitys oli, että maatalousyrittäjät voivat hakea kaavamerkinnän perusteella uudenlaista rahoitusta. Maakuntajohtaja Jyri Arponen totesi yleisölle tilaisuuden päätteeksi, että tilaisuudessa kuullun perusteella kaavaa on syytä miettiä vakavasti uudelleen. Kuva: Vesa-Matti Väärä

    Tilaisuuden päätteeksi yleisön joukosta yhdeltä osallistujalta saatiin vielä muistutus siitä, että nyt on oikea aika antaa asiasta lausuntoja.

    ”Tulin tänne Helsingistä saakka. Olen pyöritellyt kaava-asioita kymmeniä vuosia ja täytyy todeta, että olette te täällä tavallisen pöllöjä. Jos tuollainen kaavaesitys menee läpi, niin tänne en ainakaan tule yritystä perustamaan. Laittakaa kaikki paikalla olijat tämän tilaisuuden jälkeen asian valmistelijoille viestiä siitä, kuinka se koskee teitä omakohtaisesti ja vaatikaa vastausta henkilökohtaisesti.”

    Lisää aiheesta
    • Maakuntaliitossa on alettu suhtautumaan toisten omaisuuteen kuin se olisi kaikkien yhteistä. Mitä on tapahtunut omaisuudensuojalle ja elinkeinonvapaudelle, kysyy broileritilallinen Eeva Korimäki.

      Maatalouspolitiikka | Eeva Korimäki pelkää peltojensa puolesta – sama huoli koskee 10 prosenttia koko Varsinais-Suomen peltoalasta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maakuntakaava
    maatalous
    vesiensuojelu
    Varsinais-Suomi
    omaisuudensuoja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia