• Hevosheinän korjuuviivästyy – laatu kärsii

    Maatalous
    29.6.201216:00
    SAARA NIKKARI

    Kesäkuun lopun runsaat sateet ovat viivästyttäneet hevosheinän korjuuta etelässä, kertoo Etelä-Suomen Laatuheinärenkaan puheenjohtaja Aleksis Kyrö Orimattilasta.

    Kyrön mukaan osa viljelijöistä sai korjattua heinää ensimmäisten muutamien poutapäivien aikana, mutta osa odottaa vielä pellolle pääsyä.

    ”Korjuusäät ovat niin tuurista kiinni”, Kyrö toteaa.

    Hän on itse saanut korjattua kuivaa heinää jo parikymmentä tonnia.

    Kuivaheinän sadosta on tulossa määrällisesti suuri. Heinän laatu kuitenkin heikkenee, jos sitä ei pian korjata.

    Laatua huonontavat heinän korsiintuminen ja samalla nouseva sokeripitoisuus.

    Suuri sokeripitoisuus aiheuttaa ongelmia sokeriherkille hevosille.

    Jos tarpeeksi pitkää poutajaksoa heinäntekoon ei ole näkyvissä, Kyrö suosittelee säilöheinän tekoa. Säilöheinä on ruokinnallisesti hevosille yhtä hyvää kuin kuivaheinä.

    Kaikki Laatuheinärenkaan viljelijät käyttävät heinän kuivatukseen heinäkuivuria. Kuivurissa kuivattuna heinä säilyy paremmin eikä pölyä.

    ”Heinäkuivuri on laatuheinän tuotannon kriteeri”, Kyrö määrittelee.

    Sateet ovat siirtäneet kuivaheinän korjuun aloitusta kertoo Pro Agria keskusten liiton kasvutilannekatsaus. Kuivaheinän korjuu on käynnistynyt vasta Etelä-Suomessa. Pohjoisempana sadonkorjuu aloitetaan, kun odotettavissa on useamman päivän poutajakso.

    Kuivaheinäsadosta odotetaan määrältään ja laadultaan vähintään tyydyttävää. Etelä-Karjalassa kasvustojen lakoontumisen ennakoidaan heikentävän kuivaheinän laatua.

    SAARA NIKKARI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hevosheinä
    heinänkorjuu
    laatuhanhenässä
    säilöheinä
    maatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle