• Jahdeista kertyvä eläinjäte jää metsään

    Hirven saa jättää metsään, nauta lähettävä polttoon
    Maatalous
    3.12.201206:00
    MT toimitus

    Märehtijöiden kotiteurastuksen sivutuotteita saa ensi vuodesta lähtien haudata vain syrjäisellä alueella.

    Muualla ne on toimitettava Honkajoki Oy:n hävitettäväksi.

    Sivutuoteasetuksen voimaan tuleva muutos tuntuu kohtuuttomalta, jos sitä verrataan hirviin.

    Märehtijöiden kotiteurastuksista kertyi viime vuonna alle kaksi miljoonaa kiloa sivutuotteita.

    Metsästyksen jäljiltä luontoon jäi täysin sallitusti yli viisi miljoonaa kiloa hirvien jäänteitä.

    Peruste on, että hirvet ovat luonnonvaraisia, joten jäänteetkin kuuluvat luontoon.

    Yksi syy lienee myös, että hirviä on EU:ssa vähän.

    ”EU ei ole yhtään kiinnostunut hirvestä, onneksi”, tutkija Tuire Nygrén Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta toteaa.

    Märehtijöillä polttovaatimus perustuu eläintautiriskiin. Evira korostaa, että kyse on tuottajien elinkeinon ja kuluttajien turvaamisesta.

    Artikkelin aiheet
    eläinjäte
    metsästys
    sivutuoteasetus
    hirvi
    Honkajoki Oy
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle