Mistä tunnet turvemaan? Tieto peltojen maalajista perustuu yleensä aistinvaraiseen analyysiin – tarkka määrittely vaatii laboratorioanalyysin
Eloperäisillä mailla sijaitsevista pelloista puhutaan ilmastonmuutoskeskustelussa paljon, mutta tiedot niiden sijainnista ovat varsin hatarat.
Maanäytettä ottamassa viljavuustutkimusta varten. Kuvituskuva. Kuva: Satu LehtonenTurvepelloista – ja IPCC:n jaottelun perusteella myös osasta multamaita – käytävässä keskustelussa yksi viljelijöitä kalvava epätietoisuus koskee maalajitiedon epävarmuutta.
Suomessa valtakunnalliset maalajitiedot perustuvat kansalliseen maannostietokantaan, tila- ja lohkokohtaiset tiedot taas viljelijöiden teettämiin viljavuusanalyyseihin, kertoo Luonnonvarakeskus Luken tutkija Hanna Kekkonen.
Maannostietokannan pohjatiedot eivät perustu fyysisiin maanäytteisiin vaan satelliittikuva-aineiston analyysiin. Niiden tuottamaa tietoa on kuitenkin täydennetty muun muassa viljavuusanalyyseistä saadulla datalla.
Viljelijöiden teettämissä perushintaisissa viljavuusanalyyseissä maalaji taas määritellään vain aistinvaraisesti.
Osansa epävarmuudesta aiheuttaa myös näytteenoton karkea mittakaava: ympäristökorvauksen ehdot edellyttävät lohkolta yhtä maanäytettä alkavaa viittä hehtaaria kohti.
Toki ehdoissa edellytetään myös näytteiden ottoa niin, että saman lohkon eri maalajia olevista osista pitäisi ottaa erillinen näyte. ”Se on kuitenkin viljelijälle kustannus- ja työkysymys”, Kekkonen pohtii.
Jos pellon maalajista haluttaisiin saada varmuus, näytteet pitäisi analysoida hehkutuskevennysmenetelmällä.
Hehkutuskevennyksessä maanäytettä poltetaan 550 asteessa neljän tunnin ajan. Käsittely polttaa näytteestä eloperäisen aineksen ja jättää jäljelle kivennäisen. Eloperäisen aineksen osuus selviää mittaamalla näytteen paino ennen ja jälkeen hehkutuksen.
Hehkutuskevennystä käytetään tänä vuonna käynnistyneessä kolmivuotisessa OMAIHKA- hankkeessa, kun tutkitaan kuuden mukana olevan pilottitilan pelloilta otettuja maanäytteitä ja selvitetään tutkittavien lohkojen maalajit. Samalla näytteille tehdään myös maatumisastemääritys.
Käytännössä tutkimukseen valituilta lohkoilta otettiin tänä vuonna näytteitä syvimmillään 120 senttimetrin syvyydestä aina 20 senttimetrin välein. Näytteistä selvitetään muun muassa sitä, miten syvälle eloperäinen maa lohkolla ulottuu ja vastaako se maannostietokannassa ilmoitettua tietoa.
Lisäksi pilottitilojen viljelijät haastateltiin sen selvittämiseksi, miten hyvin näiden käsitys omien peltojensa maalajeista pitää yhtä maannostietokannan kanssa ja mitä näytteiden analysoinnilla saadaan selville.
”Toisin sanoen analysoimme poikkeamat: kuinka paljon analysoimissamme näytteissä on eloperäistä ainesta verrattuna siihen, mitä niissä viljavuusanalyysin perusteella olisi pitänyt olla, ja kuinka paljon poikkeamaa havaitaan maannostiedoissa.”
Monen muun tutkimuskysymyksen ohessa laajassa OMAIHKA-hankkeessa punnitaan myös sitä, onko turvemaille tarvetta useampaan kuin yhteen päästökertoimeen, Kekkonen kertoo.
Päästökertoimella tarkoitetaan hiilijalanjäljen määrittämiseen käytettävää arvoa, joka kertoo vapautuvan hiilen määrän ajanjaksoa kohti.
”Pilottitiloilla tehtävissä kasvihuonekaasumittauksissa selvitämme, vaikuttavatko esimerkiksi viljelymenetelmät eloperäisen maan tuottamien päästöjen määrään.”
Lue myös:
Luke: Turvepeltojen poistaminen voitaisiin aloittaa Etelä-Suomesta
Ilmastokeskustelussa turvemaat ovat herkkä aihe – koekentillä selvitetään, onko huono maine ansaittu
Jokioisilla testataan turvemaiden ilmastoystävällistä viljelyä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
