• ”Pikkukakkonen” voi olla kuivien kesien korjuuratkaisu

    Esimerkiksi Hankkijan Mäntsälän koepaikalla säilörehun kakkossato on epäonnistunut kolmena vuonna neljästä.
    Tilaajalle
    Toinen säilörehusato jää Etelä-Suomessa yhä useammin heikoksi.
    Toinen säilörehusato jää Etelä-Suomessa yhä useammin heikoksi. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    29.4.202408:00
    Satu Lehtonen

    Kesät tuntuvat muuttuvan varsinkin Etelä-Suomessa koko ajan kuivemmiksi. Säilörehun kakkossato jää usein niukaksi. Olisiko syytä muuttaa korjuustrategiaa?

    Hankkijan tutkimuspäällikkö Juha Salopelto toteaa, että niin sanottu pikkukakkonen voisi olla ainakin osalle tiloista harkinnan arvoinen vaihtoehto. Siinä panostetaan ykkös- ja kolmossatoon.

    Hankkijan Kasvuohjelma-tutkimuksessa on viime vuosina keskitytty erityisesti nurmeen.

    Salopelto nostaa esimerkiksi Mäntsälän koepaikan, jolta nurmituloksia on koossa neljältä vuodelta. Kakkossato on siellä epäonnistunut kolmena vuonna neljästä.

    Usein kakkossadolle kertyy liian pieni sademäärä. Voi käydä niinkin, että vettä tulee, mutta liian pieniä määriä kerralla, ja helteen takia haihdunta on liian voimakasta.

    ”Keskellä kesää, kun pitäisi olla parhaan kasvun aika, tuotannossa onkin reikä”, Salopelto kuvaa.

    Ilmiö on maalaji- ja tilakohtainen, hän toteaa. ”Mutta jos se toistuu vuodesta toiseen, kannattaa asialle tehdä jotain.”

    Puhdistusniitto tehdään pitkään sänkeen.

    Jos kakkossato näyttää surkealta, mutta sadetta on luvassa, sato kannattaa ehkä niittää peltoon. ”Jotain 450 kiloa ei kannata edes käydä hakemaan pellolta pois, vaan se kannattaa murskata sinne. Se on myös laadullisesti heikkoa.”

    Puhdistusniitto tehdään pitkään sänkeen, jotta kasvu pääsee hyvin alkuun, ja lannoitus painotetaan kolmannelle sadolle.

    Näin toimien kolmossato saa lisää kasvuaikaa sekä lämpösummaa, vettä ja säteilyä.

    Salopelto huomauttaa, että kesä on pidentynyt kaksi viikkoa loppupäästä, joten kolmatta satoa on mahdollisuus kasvattaa pitempään myös loppupäästä.

    Jos keskellä kesää nurmi kasva eikä sadetta ole näkyvissäkään, valitaan ratkaisuksi pikkukakkonen.

    Säilörehunurmien tavanomainen lannoitus on antaa 100 kiloa typpeä ensimmäiselle sadolle, 100 toiselle ja 40 kiloa kolmannelle sadolle.

    Kasvukauden pidentyessä uusi normaali voisi Salopellon mukaan olla 100 kiloa ensimmäiselle, 80 kiloa toiselle ja 60 kolmannelle sadolle.

    Jos tilanne sitten on keskellä kesää se, ettei nurmi kasva eikä sadetta ole näkyvissäkään, valitaan ratkaisuksi pikkukakkonen. Vedetään ensimmäisen sadon jälkeen peltoon pelkkä lietelanta ja hyväksytään kakkossadon menetys.

    Puhdistusniitto tehdään heti kun sadetta on luvassa ja kolmannelle sadolle annetaan typpeä 60 kiloa hehtaarille.

    ”Pahin tilanne on, jos kolmossatoon lähdetään ilman niittoa. Silloin tulee ongelmia”, Salopelto korostaa.

    Periaate on, että lannoitetaan silloin, kun olosuhteet ovat kasvulle otolliset.

    Jos haluaa valita pikkukakkosen täsmäversion, lähdetään silloinkin keväällä liikkeelle sadalla typpikilolla ja kakkossadolle ajetaan pelkkä lanta.

    Jos kakkossadon puhdistusniitto tehdään viikolla 29–30, kolmossadolle annetaan 70 kiloa typpeä, Salopelto suosittelee. Viikolla 31 sopiva määrä on 55 kiloa.

    Jos puhdistusniitto menee myöhäiseksi eli viikolle 32, typpimäärä voi olla 40 kiloa.

    Periaate on, että lannoitetaan silloin, kun olosuhteet ovat kasvulle otolliset. Näin ravinteiden käyttö tehostuu ja sadon laatu kohenee.

    Salopelto muistuttaa, että kun nurmesta otetaan kunnon satoja, pitää huolehtia myös kalkituksesta. Lisäksi siemenseos on mietittävä omiin olosuhteisiin sopivaksi.

    Lisää aiheesta
    • Laadukas säilörehu on lypsylehmän ruokinnan perusta.

      Kasvintuotanto | Nurmisadot Suomessa taantuneet, keskisato laskenut alle viiden tonnin

      Tilaajalle
    • Maitotilan rehustuksen perusta syntyy säilörehupellolla.

      ”Nurmituottaja, älä säästä itseäsi konkurssiin vaan lannoita oikein”, Hankkijan tutkimuspäällikkö kehottaa

    • Apila on tehokas typensitoja.

      Kasvintuotanto | Apila vähentää lannoitustarvetta, mutta vaatii osaamista

      Tilaajalle
    • 60 lehmän tilalla viivan alle voi parhaimmillaan jäädä jopa 30 000 lisäeuroa nurmituotantoa tehostamalla

    Artikkelin aiheet
    pikkukakkonen
    säilörehun tuotanto
    Hankkija
    nurmi
    lannoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle