• Petri Sarvamaa puolustaa EU:n komissiota eläinpalkkiouudistuksessa: "Hallituksen tehottomuus suomalaisten tuottajien etujen valvomiseksi hirvittää"

    Sarvamaan mukaan ratkaisun avaimet ovat edelleen hallituksella.
    Petri Sarvamaa puolustaa komissiota.
    Petri Sarvamaa puolustaa komissiota. Kuva: Maria Miklas
    Maatalous
    18.1.202214:35
    Tuure Kiviranta

    Euroopan parlamentin ja maatalousvaliokunnan jäsen Petri Sarvamaa (kok.) kritisoi hallituksen toimintaa eläinpalkkiojärjestelmää koskevassa uudistuksessa.

    Sarvamaa otti tänään tiedotteessaan kantaa viime vuoden lopusta asti velloneeseen eläinpalkkiokysymykseen.

    “Uudistusta koskevat ongelmat ovat olleet hallituksen tiedossa jo useita kuukausia. Mielestäni haiskahtaa vahvasti siltä, että hallitus on nukkunut, kun olisi pitänyt vaikuttaa. Nyt syyttävää sormea yritetään väkisin kääntää kohti komissiota”, sanoo Sarvamaa.

    Komission esittämä uusi tulkinta tuotantosidonnaisten tukien toimeenpanosta muuttaisi nykyjärjestelmää niin, että eläinten saamat tuet vaihtelisivat syntymäkuukaudesta riippuen asettaen ne keskenään eriarvoiseen asemaan.

    “Onhan tämä uusi tulkinta kaikin puolin huono suomalaiselle maataloustuottajille, etenkin kun ottaa huomioon sen, että nykyjärjestelmä on toiminut hyvin ja sitä on noudatettu moitteettomasti. Uuden mallin on ennakoitu tuottavan huomattavia taloudellisia menetyksiä suomalaisille tilallisille, eikä siihen sopeutumiseen ole varattu riittävästi aikaa”, Sarvamaa sanoo.

    Komissio on tehnyt uuden tulkinnan tuotantosidonnaisten tukien toimeenpanosta, sillä nykyinen Suomen malli sisältää mahdollisen riskin EU:n yhteisten varojen käytölle.

    “Hallituksen tehottomuus suomalaisten tuottajien etujen valvomiseksi hirvittää. Kun uudet tulkintaohjeet saatiin syksyllä, olisi vaikuttamistyön pitänyt olla jo pitkään käynnissä”, Sarvamaa sanoo.

    Sarvamaan mukaan ratkaisun avaimet ovat edelleen hallituksella.

    “Sinällään mielenkiintoinen yritys pelastaa kasvot syyttämällä komissiota, mutta itse näkisin, että kyllä tässä on myös hallituksella peiliin katsomisen paikka. Jos vanhalla laskentamallilla ei voida jatkaa, niin tärkeintä on, että uuden mallin toimeenpanosta ei aiheutuisi haittaa suomalaisviljelijöille”, sanoo Sarvamaa.

    ”Vuonna 2023 alkaa joka tapauksessa yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen toimeenpano. Tältä osin olisi järkevä tehdä nyt kerralla oikein sellainen laskentamalli, jota ei jälleen vuoden päästä tarvitsisi myllätä uusiksi.”

    Lue lisää:

    Eläinpalkkiojärjestelmän muutos tietää nautatilalle 100 000 euroa menetyksiä – "Tällainen ei motivoi eteläsuomalaisia naudanlihantuottajia jatkamaan"

    Komission vastauksia eläinpalkkioihin odotetaan yhä – vastaus Elsi Kataisen kirjalliseen kysymykseen näyttää viivästyvän

    Eläinpalkkioiden haku viivästyy mutta ei peruunnu: Mahdollinen siirtymäaika ei vaikuta lakkautettuihin osallistumisilmoituksiin

    Artikkelin aiheet
    Petri Sarvamaa
    EU-komissio
    eläinpalkkiouudistus
    Suomen hallitus
    maatalouspolitiikka
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle