• 8. luukku: Sibelius rakasti lauluja ja joulua

    Jean Sibelius täyttää tänään 150 vuotta. Suomalainen luonto kiehtoi häntä monella tavalla.
    Sibelius harrastajavalokuvaaja Santeri Levaksen kuvaamana Ainolassa, Järvenpäässä, 1940-luvun alussa. Levas toimi Sibeliuksen sihteerinä lähes 20 vuotta.
    Sibelius harrastajavalokuvaaja Santeri Levaksen kuvaamana Ainolassa, Järvenpäässä, 1940-luvun alussa. Levas toimi Sibeliuksen sihteerinä lähes 20 vuotta. Kuva: Santeri Levas
    Maatalous
    8.12.201509:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Jean Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivää vietetään 8. joulukuuta. Tänä vuonna on Sibeliuksen juhlavuosi, sillä säveltäjän syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta.

    Sibelius sävelsi sinfonioiden ja konserttojen lisäksi suuren määrän runollisen viehättäviä, pienempiä sävelteoksia. Niihin hän löysi aiheita luonnosta: sen eläimistä, kasveista ja vaikkapa sääilmiöistä. Puille hän sävelsi kokonaisen sarjan, josta löytyvät pianoteokset kuuselle, männylle, koivulle, haavalle ja pihlajalle.

    Myös joululaulut saivat Sibeliukselta arvokkaan panostuksen. "En etsi valtaa loistoa", "On hanget korkeat, nietokset" ja "Jo joutuu ilta" ovat upean monitasoisia ja koskettavia teoksia. Myös vähemmän tunnetut "Joulupukki kolkuttaa" ja "Jo on joulu täällä" tuovat joulunaikaan Sibeliukselle tyypillistä kohottavaa laadukkuutta.

    Säveltäjän pienemmät työt herättivät kriitikoissa aikoinaan pahennusta: musiikillisen neron olisi tullut käyttää kaikki voimavaransa suurtöiden työstämiseen. "En etsi valtaa loistoa" osoittaa kuitenkin, ettei sävellyksen tarvitse olla pitkä ja monimutkainen ollakseen arvokas ja tärkeä. Yhdistettynä Zacharias Topeliuksen tekstiin Sibeliuksen nuotit kytevät rauhan ja lempeyden henkeä niin voimakkaasti, että suomalaista joulua on miltei mahdotonta kuvitella ilman sitä.

    En etsi valtaa loistoa, ensimmäinen säkeistö:

    "En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;

    ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.

    Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo

    Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan."

    Videolla pianisti Erkki Korhonen luonnehtii Jean Sibeliuksen teosta Idylli, joka kuvailee suomalaista kesäpäivää.

    Avaa myös joulukalenterin muut luukut!

    Artikkelin aiheet
    Jean Sibelius
    suomalainen musiikki
    joululaulu
    klassinen musiikki
    Sibeliuksen juhlavuosi
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle