• Maatalouskomissaari Ciolos: viherryttämisessä sopu lähellä

    Dublinissa kokoustavat EU:n maatalousministerit ja mepit hierovat jälleen sopua cap-uudistuksen yksityiskohdista. Pahin kanto kaskessa on tukien tasaus maiden sisällä.
    Maatalous
    27.5.201314:02
    MT toimitus

    DUBLIN (MT)

    EU:n maatalouskomissaarin Dacian Ciolosin mukaan maatalouden viherryttämistoimenpiteistä on löytymässä sopu jäsenmaiden ja meppien välille.

    ”Olemme viime viikkoina edistyneet kolmikantaneuvotteluissa hyvin. Ratkaisun pohjana tulee olemaan vastaavuuslista ympäristötuen ja viherryttämisen kesken”, Ciolos sanoi sunnuntai-iltana Dublinissa.

    Käytännössä komissio laatisi listan toimenpiteistä, jotka vastaavat komission esittämiä viherryttämistoimia kuten kolmen kasvin viljelyä ja ekologista alaa.

    Samoista toimista ei kuitenkaan voida komissaarin mielestä maksaa sekä tilatuen viherryttämisosaa että ympäristötukea. Esimerkiksi Suomen kohdalla se tarkoittaa, että saman ympäristötuen saamiseen tarvittaisiin enemmän toimenpiteitä.

    Eniten jäsenmaiden ja EU-parlamentin välisissä neuvotteluissa hiertää tukien tasaus jäsenmaiden sisällä. Osassa maita historiallisiin viitearvoihin perustuvat hehtaarituet vaihtelevat rajusti eri tilojen välillä.

    ”Olen valmis joustamaan aikataulussa, mutta periaatteesta pidämme kiinni. Ei ole mitään perusteita maksaa yhdelle tilalle 50 euroa hehtaarilta ja naapuritilalle monta sataa.”

    EU-maiden maatalousministerit ovat kokoontuneet tänään ja huomenna Dubliniin puheenjohtajamaa Irlannin vetämään epäviralliseen ministerikokoukseen. Cap-neuvotteluiden vauhdittamiseksi paikalla ovat myös Euroopan parlamentin johtavat maatalousmepit.

    Ciolos painotti jälleen, että kaikkien osapuolten pitää olla valmiita joustamaan.

    ”Jotkut jäsenmaat ajattelevat edelleen, kuin neuvosto päättäisi tämän yksinään, mutta Lissabonin sopimuksen myötä parlamentti on tasavertainen lainsäätäjä”, komissaari muistuttaa.

    Lopullisesta cap-uudistuksesta pitäisi löytyä sopu kuukauden päästä Luxemburgissa pidettävässä ministerineuvostossa .

    Artikkelin aiheet
    cap-uudistus
    maatalous
    viherryttäminen
    eu-politiikka
    Dublin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle