Mies ehdotti: ”lähdetään Serbiaan lampaita kasvattamaan”– vaimo ajatteli ”tää on taas näitä”

Mia Tadić vastaa videopuheluun anoppilasta Serbian Valjevosta. Ruudulla näkyy, että hänellä on päällään villainen kirjoneulepusero. Sitä tarvitaan, sillä joulukuun alun aamu on valjennut neljän pakkasasteen säässä.

Vain pari päivää aiemmin oltiin 25 astetta plussan puolella.

”Ilmastonmuutos näkyy täällä selvemmin kuin Suomessa, säät sahaavat rajusti”, Tadić kertoo.

Puhelun aiheena on selvittää, miten suomalaisnainen on päätynyt lampuriksi Serbiaan ja millaista elämä ja yrittäminen siellä on.

Mia Tadić, tyttönimeltään Puutio, syntyi Keravalla 46 vuotta sitten. Hänellä on juuria maaseudulla, sillä äiti on Leppävirralta ja isä Kokkolan seudulta.

Puutio opiskeli ensin vuoden verran journalismia Laajasalon opistossa ja suoritti sitten etnomusikologian opinnot Tampereen yliopistossa.

Helsingin yliopistossa hän on opiskellut slavistiikkaa. Se on kielitieteen ala, joka tutkii slaavilaisia kieliä, kirjallisuutta ja kulttuureita. Koska yliopistossa saa hyppiä yli aitojen, hän pystyi osallistumaan myös yhdelle lammaskurssille maatalous–metsätieteellisessä tiedekunnassa.

Opintoihin liittyen Puutio päätyi kesäkurssille Serbian Valjevoon. ”Siellä sitten oli semmoinen naapurinpoika.”

Ivan Tadić oli armeijan upseeri, sen verran nuori onneksi, ettei ollut joutunut mukaan Balkanin julmiin sotiin. Hänellä olisi ollut kotimaassa lupaavat uranäkymät, mutta hän valitsi rakkauden ja Suomeen muuton.

Suomeen tultiin marraskuussa 2008, vuoden pimeimpään aikaan. ”Ajattelin, että jos hän tämän kestää, hän selviää mistä vaan”, Mia Tadić kertoo. Mies kesti.

Ujohko Anni on erityisesti isännän suosikki. Kuva: Mia Tadić

Suomessa syntyivät lapset, kaksi poikaa ja tyttö, joiden ikähaitari on nyt 10–14 vuotta. Perheen isä opiskeli yliopistossa ensin matematiikkaa, sitten tietojenkäsittelytiedettä ja työskenteli samalla koko ajan postissa.

Lapset syntyivät alle kahden vuoden välein, ja MiaTadić oli pitkään kotona heidän kanssaan. Muuten hän on työskennellyt pääasiassa toimittajana.

Aina kun Ivan Tadićilla oli opinnoissaan väliaikaa, hän pitkästyi ja kehitteli mitä mielikuvituksellisimpia tulevaisuudensuunnitelmia. Yksi niistä oli muuttaa Serbiaan kasvattamaan lampaita.

”Tää on taas näitä”, Mia Tadić ajatteli silmiään pyöritellen.

Mies alkoi kuitenkin tehdä tarkkoja laskelmia ja päätyi siihen, että lampailla pärjättäisiin. Puolen vuoden päästä vaimokin taipui ajatukseen.

Tammikuussa 2014 ostettiin ensimmäiset lampaat. ”Ivanin isä kävi ne meille hankkimassa, me kuratoimme etänä. Juuri eläkkeelle jääneet appivanhempani huolehtivat lampaista sen 2,5 vuotta, jotka vielä asuimme Suomessa”, Tadić kertoo.

Roduksi valikoitui romanov. Se on alkuperältään venäläinen ja muistuttaa Tadićin mukaan hyvin paljon kainuunharmasta. Se on yhtä sikiävä kuin suomenlammas, pyöräyttää usein kolmos- tai neloskaritsat.

Rotu oli tuolloin suuressa suosiossa Serbiassa ja jalostuskaritsoille oli kova kysyntä.

Kymmenen vuotta sitten Tadićit muuttivat Valjevoon ja asettuivat Ivanin vanhempien luo. Ajatuksena oli asua siinä vain vähän aikaa, kunnes löytyisi se oma paikka.

Lampaille oli vuokrattu maatila lähikylästä 15 minuutin ajomatkan päästä.

Uuhia on nyt noin 80. Kuva: Mia Tadić

Enimmillään pariskunnalla oli 160 uuhta. Viime vuonna emien määrä vähennettiin puoleen, sillä takana on kovia aikoja.

Korona aiheutti Serbiassa pahemman kriisin kuin Suomessa, Tadić arvioi.

Serbiassa juhlat ovat valtavia, häissä ja hautajaisissa saattaa olla 500 vierasta ja juhlaherkkuna on usein sekä kokonaisena paistettua karitsaa että porsasta. Kun juhlia ei enää ollutkaan, karitsanlihan kysyntä romahti, samoin jalostuskaritsojen, jotka ovat perheen lampolan pääasiallinen tulonlähde.

Seuraavaksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Maatalouden kaikki tuotantokustannukset nousivat rakettimaisesti.

Kaiken kukkuraksi viime vuoden kesä oli säiltään hirveä.

”Koko heinäkuun ajan lämpötila oli yli 30 astetta, eikä vettä tullut pisaraakaan. Se oli oikea nälkävuosi. Lampaat menivät huonoon kuntoon, kun kuumuutta ei päässyt pakoon minnekään”, Tadić kertoo.

Lammastalouden näkymät ovat nyt Serbiassa valoisat. Kuva on Jasenicasta, josta lampaat muuttivat joulun alla Pričevićiin. Kuva: David Tadić

Nyt kaikki näyttää valoisammalta. Lihan hinta on parempi kuin koskaan, jalostuskaritsat käyvät kaupaksi ja kustannukset ovat laskeneet.

Ukrainalaista viljaa on Serbiassa tarjolla niin halvalla, että oman maan viljantuottajat protestoivat kaduilla. Kotieläintiloille viljan halpeneminen on kuitenkin hyvä asia.

Mikä parasta, perheelle ja lampaille sopiva oma tila on viimein löytynyt. Joulukuun alussa sinne oli jo siirretty osa lampolasta, joka alun perinkin rakennettiin helposti siirrettäväksi. Joulun alla saatiin koko lauman muutto päätökseen.

Tila antaa mahdollisuudet myös maatilamatkailuun tai kurssien ja seminaarien pitoon. Jo nyt Farma Tadići -tilalta on mahdollisuus saada kummilammas, jonka kuluihin osallistumalla saa seurata sen kuulumisia.

Lammas voidaan nimetä kumminsa mukaan. Tilalla on jo ennestään pitkä suomalaisnimien historia, sillä esimerkiksi Tadićin äiti sekä kuusi tätiä ovat kaikki saaneet nimikkolampaat. ”Olen huudellut täällä Sebian niityillä Ainoa, Marjaa, Leenaa ja Pirkkoa.”

Perhe ei muuta tilalle heti, sillä kaupungissa lapsilla on harrastukset ja koulu 200 metrin päässä. Nyt voidaan kuitenkin viettää aikaa myös pelkästään oman perheen kesken.

Kun Mia Tadićilta kysyy, millaista on ollut asua vuosia anoppilassa, hän on pitkään hiljaa. Lopulta tulee vastaus:

”Se on ollut yksi elämäni suurista saavutuksista. Kyllä siitä voi taputtaa itseään selkään.”

Ei hän tarkoita, että aika olisi ollut kamala. Suomessa hän oli päivät aivan yksin pienten lasten kanssa. Ei edes roskia voinut mennä viemään turvallisin mielin. Serbiassa on aina väkeä tulossa ja menossa ja auttavia käsiä tarjolla.

Lapsille ympäristö on ihana, sillä serbialaiset ovat äärettömän lämpimiä ja valtavan lapsirakkaita, Tadić kertoo.

”Lapset hölmöilevät välillä. Täällä siitä ei suututa niin herkästi, vaan ajatellaan, että lapset ovat lapsia.”

Mutta suomalainen kaipaa välillä omaa tilaa ja rauhaa. Sitä ei juurikaan ole tarjolla.

”Se johti välillä siihen, että en todellakaan tuntenut itseäni mukavaksi ihmiseksi.”

Yksi farmin nuorimmista tulokkaista. Kuva: Mia Tadić

Palataan vielä videohaastattelun villapaitaan. Onko villantuotanto Serbiassa kannattavaa?

Ei, vastaa Tadić. Hänelle lampaanvilla on sydämenasia ja tärkeä harrastus, mutta taloudellista merkitystä sillä ei juurikaan vielä ole.

”Kavereille ja tuttaville Suomessa olen lankaa lähettänyt, mutta en teetä sitä kuin 10–20 kiloa vuodessa. Suomen villabuumia seuraan ilolla. Ja kyllä se tännekin on tulossa.”