• Video: Talven mittavat tuhot pelloilla eivät säikäyttäneet Veli-Matti Jaakkolaa ‒ kuluva syksy on ollut säiltään liki ihanteellinen

    Syysvehnää kylvetään nyt kolmisenkymmentä hehtaaria, jos säät sallivat.
    Maanantaina Veli-Matti Jaakkola pui syksyn viimeisen ja parhaan kauralohkonsa.
    Maanantaina Veli-Matti Jaakkola pui syksyn viimeisen ja parhaan kauralohkonsa. Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    6.9.202212:00
    Satu Lehtonen
    Somero

    Somerolainen Veli-Matti Jaakkola pui viimeistä kauralohkoa maanantaina. Enää jäljellä on vain rapsi, jonka korjuuta päästäneen aloittamaan kuun lopussa.

    Jaakkolan serkku muokkasi jo viereistä, herneeltä vapautunutta lohkoa, ja tiistaina alkaisivat syysvehnän kylvöt.

    Jaakkola on kuluneeseen kesään melko tyytyväinen. Varsinkin syksy on ollut aika ihanteellinen, hän sanoo. Töitä on saanut tehdä rauhassa, sateita pelkäämättä.

    Syksyn satoa Jaakkola luonnehtii kohtuulliseksi. Huippulukemiin ei päästä, sillä kuivuus ja helle leikkasivat kiloja. Somerolla on satanut kylvöjen jälkeen 200 milliä.

    Kasvukausi alkoi isolla pettymyksellä. Koko reilun 40 hehtaarin syysvehnäala oli tuhoutunut. Tilalle kylvettiin rapsia ja kauraa.

    Kylvöt sujuivat hyvissä oloissa ja vilja orastui lupaavasti. Vielä täydennyslannoituksen aikaan näytti hyvältä, mutta sitten kuivuus alkoi rajoittaa kasvua.

    Herne on savimailla riskialtis, mutta tänä vuonna se onnistui. Hehtaarisadoksi Jaakkola arvioi kolme ja puoli tonnia.

    Kauran keskisadon hän arvioi alkavan nelosella. Sato oli paras viimeisenä puitavalla lohkolla, sillä se oli juuri käynyt läpi perusteellisen maanparannuskuurin: kolme vuotta nurmella ja jankkurointi.

    ”Kyllä kunnostus maksoi vaivan, tämä lohko kärsi kuivuudesta selvästi muita vähemmän.”

    Jaakkola huomauttaa, että säiden äärevyys on kasvanut niin paljon, että pellon kuntoon on pakko panostaa. ”Pelto on kasvinviljelijän tärkein tuotannontekijä.”

    Jaakkola pitää nurmella viitisentoista prosenttia 94 hehtaarin peltoalastaan. ”Enempää ei oikein voi. Se kirpaisee liikevaihdossa, kun ei tule myytävää.”

    Maata kunnostavassa nurmiseoksessa on toistakymmentä eri lajia heinistä typensitojiin.

    Jankkurointi tehdään 30 sentin syvyyteen. Tänä kesänä se tosin jäi välistä. Maa ehti kuivua liikaa, jolloin vetovastus olisi kasvanut liian suureksi.

    Puimurissa on nyt toista syksyä satokartoitin.
    Puimurissa on nyt toista syksyä satokartoitin. Kuva: Carolina Husu

    Jaakkola tilasi ensi vuoden lannoitteet heti, kun lannoitekausi alkoi kesäkuun puolivälissä. Vielä ne eivät ole tulleet.

    Hän kertoo, ettei varsinaisesti tingi lannoituksesta, mutta tarkentaa kyllä. Kylvön yhteydessä annetaan vain osa typestä ja loppu myöhemmin sen mukaan, miltä kasvusto näyttää.

    Kunnostus maksoi vaivan, lohko kärsi kuivuudesta selvästi muita vähemmän.

    Metsänreunoihin lannoitteita levitetään vähemmän, samoin paikkoihin, joista jo ennalta tietää, ettei niistä tule kovaa satoa.

    Jaakkolalla on nyt toista syksyä puimurissaan satokartoitin, joka kertoo, mikä kunkin pellon kohdan satotaso on. ”Pellon sisäiset erot ovat yllättävän isoja, vaikka niitä ei silmällä pysty havaitsemaan.”

    Hän arvioi, että kartoittimen tuottamaa dataa pitää kerätä muutama vuosi, ennen kuin lannoitusta aletaan säätää sen mukaan.

    Sateet eivät ole hätyytelleet sadonkorjaajia Somerolla.
    Sateet eivät ole hätyytelleet sadonkorjaajia Somerolla. Kuva: Carolina Husu

    Viime talven tuhot eivät Jaakkolaa säikyttäneet. Syysvehnää kylvetään nyt kolmisenkymmentä hehtaaria, jos säät sallivat.

    ”Kulunut talvi oli poikkeus. Usein syysvilja onnistuu ja tuottaa silloin hyviä satoja. Se myös tasaa työruuhkia ‒ hyviä puolia on paljon.”

    Lisää aiheesta
    • Teemu Aalto katselee Alajokilakeutta, joka levittäytyy komeana Lapualla. Lapuanjokivarren yhtenäinen viljelylakeus jatkuu Kauhavalle ja Härmiin.

      Kasvintuotanto | ”Keskivertoa paremmalta sato näyttää” – Lapuan Alajokilakeuden vilja-alat ovat Teemu Aallon työmaana lähiviikot

      Tilaajalle
    • Ruis talvehti Mäntsälän pohjoiskolkassa hankalasta talvesta ja huonosta alusta huolimatta. Kelpo satoa odotetaan, vaikka kuivuus on vienyt parhaan terän ja verottaa jyväkokoa, Petri Sola kertoo.

      Kasvintuotanto | Rukiin satopotentiaali kiehtoo riskeistä huolimatta – mäntsäläläinen viljelijä hiihti ruispellollaan vielä 19. huhtikuuta, puinti venyy elokuun lopulle

    • Toukokuun lopulla uudelleen kylvetty ohra on valmista puitavaksi, kunhan sateet taukoavat, arvio rääkkyläläinen Henri Makkonen. Tila viljoista enää noin kymmenesosa on puimatta.

      Maatalous | Puinnit tauolla, mutta jo loppusuoralla Rääkkylässä ‒ ”Muutama viikko on saatu puida ja tehdä säilörehua melkein joka päivä”

      Tilaajalle
    • Jarno Järvenojan yksi urakka maanantaina oli olkien keruu puintialoilta. Jauhesammutin oli tarpeen, kun pieni määrä silppurivaunun syöttöteloihin kiilautunutta tavaraa syttyi palamaan.

      Kasvintuotanto | ”Kaikin puolin onnistunut kesä” – Kangastalon tilan ohrasato odotettua parempi, kolmas säilörehusato korjataan syyskuussa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle