

"Tämä on kaikin puolin onnistunut kesä”, kuvaa toholampilainen lypsykarjatilallinen Jarno Järvenoja pelloiltaan kertynyttä satoa.
Jarno ja Elina Järvenojan Kangastalo-maatilalla Toholammin Jämsän kylässä on selkeä kuvio.
”Lypsykarjatila, jonka maat kasvavat nurmea ja rehuohraa. Kaikki menee oman karjan rehuksi”, Jarno Järvenoja kertoo.

Ohran puinti alkoi viime viikon tiistaina. Sateisen keskiviikon jälkeen sää poutaantui uudelleen, ja puinnit tulivat valtaosin tehdyksi viime viikon aikana.
”Saimme odotettua paremman ohrasadon. Sitä kertyi kuutisen tonnia hehtaarilta.”
Ohraa myös kasvoi entistä suuremmalla alalla.
”Nurmirehun tuotannon onnistumiset ovat mahdollistaneet ohra-alan kasvattamisen. Hintasuhteiden muututtua viljan tuottaminen on tullut kannattavammaksi.”
Omien peltojen ohraa riittää seosrehun energiatarpeen täyttämiseen koko vuodeksi.
”Ostettavaksi jää rypsirouhe valkuaisrehuksi, täysrehu lypsyrobotin houkutusrehuksi sekä kivennäiset ja hivenaineet.”

Säilörehun määrä ja laatu on ehdoton ykkösasia karjanruokinnan kannalta, Jarno Järvenoja korostaa. ”Seuraavaksi tärkein on kuivikkeet.”
Hän on tyytyväinen sekä ensimmäiseen että toiseen säilörehusatoon.
”Keväällä apulantaa levitettiin normaalimäärät. Suurin osa lietteestä ajettiin nurmille kakkossatoa vauhdittamaan. Maassa on voimaa yhä, kasvustot ovat hyvässä vauhdissa.”
Kolmas säilörehusato valmistuu korjuukuntoon syyskuun puoliväliin mennessä.
Melko lailla ongelmitta kasvoi myös ohra. Kasvustot näyttivät ”tosi hyviltä jo keväästä”.

Ohra-aloille ei ajettu lietettä lainkaan. ”Ohrat kasvoivat kuivan lannan voimalla ja pienellä starttitypellä.”
Lakoontumisiltakin vältyttiin. ”Vilja pysyi hyvin pystyssä, kun lannoitus oli kohtuullista.”

Elokuussa satoi runsaasti myös Lestijokilaaksossa. Vuolaasta vedentulosta huolimatta pellot ovat kestäneet hyvin sekä puinnit että olkien keräämisen.
”Märkiä ja upottavia kohtia ei näillä mailla ole. Hyvin ovat pellot vetäneet kosteutta”, Järvenoja sanoo hienohieta- ja hiesumaistaan.
Toisaalta hikeviä, toisaalta vettä läpäiseviä, hän kuvaa peltoalojaan. ”Ne ovat monessa suhteessa melko helppoja asuttavia.”
Jossakin vaiheessa sateet saivat Lestijoen vedenpinnan nousuun. Hienon viljelymaiseman keskellä virtaava joki on rauhoittunut.
”Vesi on tällä hetkellä melko normaalissa korkeudessa.”

Toholampi on vahvaa keskipohjalaista maidontuotantoaluetta.
Järvenojan vuonna 2018 rakennetussa yhden lypsyrobotin navetassa on kuutisenkymmentä lehmää. Lisäksi on nuorta karjaa, noin 45 eläintä.
”Kolmirivinen visiiriruokintapöydällä varustettu pihatto. Ruokintapöytä täytetään ulkopuolelta”, Järvenoja kertoo tilan navetasta.