
Viljan rehukäyttö on vuosikymmenten saatossa kasvanut ja elintarvikekäyttö laskenut, mutta niin ei välttämättä tarvitsisi olla.
Jos todellinen ruokakriisi iskisi, voisimme syödä myös rehuviljaa, kirjoittaa blogissaan (30.3.) tietokirjailija Mari Koistinen.
”Suomalainen rehuvilja ei yleensä sisällä mitään sellaista, jonka vuoksi se ei soveltuisi ihmisille.”
Leipää ei voida leipoa kuin tietyt kriteerit täyttävästä viljasta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rehuvilja voisi sopia johonkin muuhun elintarvikekäyttöön, Koistinen pohtii.
Kriisitilanteessa hätätoimenpiteenä näin voisi todella ollakin, pohtii Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Csaba Jansik. ”Hätä aina keinot keksii, kuten nälkävuosien pettuleipä opetti.”
Kriisitilanteiden ulkopuolella tilanne on Jansikin mukaan toinen. Missä muodossa elintarvikekäyttöön haluttu vilja oikein syötäisiin, hän ihmettelee.
”Leipänä? Lisukkeina? Maidon tai lihan korvikkeina? Kuka valmistaa sitä sellaiseen syötävään muotoon ja millä kapasiteetilla? Vilja täytyy muuttaa ensin ihmisille sopivaan ja ennen kaikkea kuluttajille houkuttelevaan muotoon. Jatkojalostus on kaiken a ja o.”
Vehnän ja rukiin elintarvikekäyttö on ollut viime vuosikymmenet laskussa. Millä tuotteilla elintarvikekäyttöä kasvatetaan, jos leipä ei suomalaisille maistu? Jansik jatkaa.
”Pitäisi keksiä jatkuvasti lisää uudenlaisia tuotteita, mutta ne ovat monet vasta tuotekehittäjien pöydällä.”
Koistinen uskoo, että elintarviketeollisuudessa keksitään viljan hyötykäytölle keinoja.
”Onhan meillä tullut täysin uusia viljapohjaisia tuotteita, kuten kaurapohjaiset juomat, joiden käyttö on kasvanut”, hän pohtii.
”Jos pysähdytään sanomaan, että vielä ei ole ratkaisuja, ei ainakaan edesauteta muutosta.”
Ravitsemuksellisestikaan nykyinen tilanne ei ole Koistisen mukaan ihanteellinen. Nykyisessä proteiinibuumissa moni saa liikaa valkuaista mutta liian vähän hiilihydraatteja.
Kehityksen ketju on kuitenkin pitkä: Muutosta tarvitaan kasvinjalostuksesta alkaen.
Vanhat keinot ovat usein osoittautuneet paremmiksi kuin pussillinen uusia. Maailma voikin kaivata innovaatioiden ohella kaurapuuron ja muiden perinteisten ruokien kunnianpalautusta, Koistinen pohtii.
”Liputan mielelläni esimerkiksi talkkunan puolesta. Talkkuna on hirveän kuitupitoista. Ei aina vain tarvitse miettiä uusia vaihtoehtoja.”
Lue lisää:
Myös A-Rehu valmis tuomaan viljaa tarvittaessa: "Emme voi jättää kenenkään karjaa ruokkimatta"