Puna-apilan siemenestä vain viidennes kotimaista

Suomen maatalouden typpiomavaraisuutta voitaisiin kasvattaa lisäämällä palkokasvien viljelyä. Palkonurmikasveista satovarmin Suomen olosuhteissa on puna-apila. Sen tuotannon lisäämiseksi tarvitaan suomalaisiin olosuhteisiin sopivia apilalajikkeita ja niiden siementä.

”Epävarmuustekijöitä on paljon, sillä puna-apilan siemenestä vain 20 prosenttia on nykyisin kotimaista”, väitöskirjatutkija Sanna Kykkänen Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kertoo.

”Sitä tarvitaan enemmän, jotta typensitojakasvien viljelyalaa voidaan lisätä.”

Kotimaisesta siemenestä kylvetyt kasvustot selviäisivät talvista tuontilajikkeita paremmin, muistuttaa tki-asiantuntija Inka Nykänen Savonia AMK:sta.

”Se lisäisi motivaatiota niiden kylvämiseen.”

Inka Nykänen (vas.), Panu Korhonen ja Sanna Kykkänen tutkivat puitua puna-apilan koeruutua syyskuussa.  Kuva: Timo Villanen

Keinoja saada aikaan hyvää puna-apilan siemensatoa selvitetään parhaillaan N-Fiksuhankkeessa Luken Maaningan toimipisteessä sekä pohjoissavolaisilla siemenviljelytiloilla. Työ tehdään yhteistyössä Savonia AMK:n sekä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen kanssa.

Tavoitteena on saada kotimaisen siemenen tuottaminen mielekkääksi vaihtoehdoksi viljelijöille, Nykänen kiteyttää.

”Puna-apilan siementuotanto olisi viljatiloille mahdollisuus monipuolistaa viljelykiertoa”, Kykkänen lisää.

Suomeen sopivia lajikkeita on tällä hetkellä markkinoilla 5–10.

Kenttäkokeilla selvitetään viljelyteknisiä tekijöitä, kuten parasta korjuuaikaa ja sitä, millaisella suojakasvin tiheydellä ja lannoituksella apilaviljelys kannattaa perustaa. Myös maalajilla, maan kasvukunnolla ja lohkon koolla sekä muodolla on merkitystä onnistumisen kannalta, Kykkänen toteaa.

”Maan happamuus on apilan viljelyssä olennaista. Esimerkiksi turvemailla se ei juuri viihdy.”

Kukinnan onnistumista seurataan tutkimuksessa myös koneoppimismalleilla, jotka tunnistavat kukkien määrän lohkolla droonilla kuvatuista lentokartoista, kertoo väitöskirjatutkija Panu Korhonen. Siemensatoja on mitattu viideltä seurantalohkolta tähän mennessä kahtena vuonna.

Märkä syksy hankaloittaa apilan korjuuta, sillä kasvusto kuivuu kasteen tai sateen jälkeen hitaasti puintikuntoon. Mikäli syksy on kostean lisäksi lämmin, riskinä on siementen itäminen kukassa, mikä myös heikentää siemensatoa.

Puna-apilan siemensadon voi puida olosuhteiden salliessa myös keväällä.

Sanna Kykkänen (vas.), Inka Nykänen ja Panu Korhonen pyrkivät tutkimuksellaan edistämään puna-apilan kotimaista siementuotantoa.  Kuva: Timo Villanen

Siemensatoon vaikuttaa olennaisesti myös pölyttäjien määrä ja laatu.

Tärkein pölyttäjäryhmä on kimalaiset. Niiden tehoon pölyttäjinä vaikuttaa kielen pituus. Pitkäkieliset ovat tehokkaampia, osa lyhytkielisistä voi sen sijaan purra kukan teriöön reiän ja ryöstää meden sitä kautta.

”Olennaista on ylläpitää monipuolista kimalaislajistoa, koska lajien kannat vaihtelevat luontaisesti ja eri lajeilla eri tahtiin. Monimuotoinen kimalaisyhteisö turvaa parhaiten onnistuneen pölytyksen vuodesta toiseen, sillä silloin yhden lajin romahduksen vaikutus ei ole niin raju.”

Kemialliset kasvinsuojeluaineet heikentävät usein pölyttäjien elinmahdollisuuksia joko suoraan tai välillisesti.

Vaikka ne eivät tappaisi, ne voivat esimerkiksi heikentää niiden kasvua tai suuntavaistoa. Tästä syystä torjunta-aineiden ruiskutuksia pitäisi tehdä harkiten ja ajoittaa ne ilta- tai yöaikaan, jolloin pölyttäjiä on lennossa mahdollisimman vähän.

Pölyttäjäkantojen ylläpitämiseksi ovat tärkeitä myös niiden pesimis- ja talvehtimispaikat, kuten lahopuut ja myyränkolot, Nykänen kertoo.

Olennaista on myös kukkien jatkumo, eli se, että jatkuvasti on tarjolla jotakin syötävää. Tätä edesauttaa esimerkiksi pientareiden niittäminen vasta syksyllä. Myös keväällä aikaisin kukkivat pajut ovat pölyttäjille tärkeä energianlähde.

Puna-apilan siemeniä.  Kuva: Timo Villanen

Siementuotannon tutkimus alkoi Luke Maaningalla kesällä 2024. Se sai alkunsa osana Viisas typpikierto -hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena on tehostaa karjatilojen typpikiertoa, mikä mahdollistaa mineraalityppilannoituksen vähentämistä.

Kotimaiset kasvilajitutkimukset ovat hyvin käytännönläheisiä ja tulokset sopivat erityisesti Suomen olosuhteisiin, väitöskirjatutkija Maarit Termonen kiteyttää.

Yksi ajankohtainen tutkimuskysymys on kuiviin jaksoihin sopeutuminen kasvilajien ja -lajikkeiden avulla. Esimerkiksi juuri puna-apila menestyy hyvin kuivissa oloissa.

”Suomen historiassa tälle ei ole ennen ollut näin paljon tarvetta”, toteaa Termonen.