• Rajuilma tuhosi hellekesän kestäneet rapsit Paimiossa

    Pelto oli torstaina aamulla mustanaan rapsin siemeniä, kun raju ukkosrintama pyyhkäisi Paimion yli keskiviikkona illalla.
    Kuva: Elina Lindberg
    Maatalous
    13.9.201821:37
    Veikko Niittymaa
    Kuva: Elina Lindberg
    Kuva: Elina Lindberg
    Kuva: Elina Lindberg

    Paimiolainen Mikko Lindberg elätteli vielä keskiviikkona toiveita kelpo rapsisadosta. Hellekesä oli pilannut viljasadon, mutta rapsi näytti hyvältä. Kohtalon ivalta tuntuu, kun keskiviikon ja torstain välisen yön rajuilma ja rakeet avasivat rapsin palot ja ehkä 80 prosenttia sadosta varisi peltoon.

    Lindbergin mukaan vettä satoi niin paljon, että ojat olivat täynnä, samoin sademittarit. Rakeita oli maa valkoisena.

    Isäntä pui jäljelle jääneet rapsit torstaina, sillä lauantaiksi luvataan taas sadetta. Märkää satoa kertyy ehkä kuutio hehtaarilta puimurin tankkiin, kuivaa satoa voi kertyä 400 kiloa hehtaarilta. "Odotin tästä lähemmäs kolmea tonnia."

    Rapsi oli tavallaan viimeinen toivo, sillä kauran sato oli jäänyt 400–500 kiloon hehtaarilta, ja kesällä vielä hyvältä näyttänyt härkäpapu antoi noin 400 kiloa.

    Rapsi piti puida loppuviikolla, sillä vielä alkuviikolla kasvustossa oli hieman vihreää.

    Kaiken kukkuraksi rakeet varistivat parhaan osan rapsisadosta ja pelko on, että loppusadossa on liikaa lehtivihreää ja se päätyy lopulta poltettavaksi.

    Lindbergillä on puimatta vielä kevätvehnää, mutta kasvusto on sekainen ja vihreää on paljon. "Todennäköisesti vehnä kelpaa vain rehuksi ja satokin jäänee reilusti alle kahden tonnin."

    Artikkelin aiheet
    rajuilma
    rapsisato
    Paimio
    maatalous
    sää
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle