• Läntisessä Saksassa todettiin ensimmäisen kerran afrikkalaista sikaruttoa villisiassa

    Sikojen ja villisikojen helposti leviävä ja tappava tauti jatkaa Saksassa leviämistään. Ihmisiin afrikkalainen sikarutto ei tartu.
    Suomalaisia tarhattuja villisikoja.
    Suomalaisia tarhattuja villisikoja.  Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Eläintaudit
    20.6.202414:56
    Maija Ala-Siurua

    Afrikkalainen sikarutto (ASF) on levinnyt Saksan itäosien villisioissa jo hyvän aikaa, mutta nyt tautia on todettu ensimmäisen kerran villisioissa maan länsiosassa. Kaksi tautitapausta on lännessä löydetty tuotantosioista.

    Hessenin osavaltiossa ammuttiin epänormaalisti käyttäytynyt villisika 11.6. Tutkimuksissa selvisi, että villisika sairasti ASF:ää, kertoo Pig Progress. Läheltä ampumapaikkaa löytyi lisäksi kaksi kuollutta villisikaa, mutta tutkimusten mukaan ne eivät olleet saaneet ASF-tartuntaa.

    Ampuma-alueen ympärille on perustettu rajoitusvyöhykkeet. Top Agrarin mukaan tartuntapaikan läheisyydessä on 76 sikatilaa, joilla on yhteensä 5 600 sikaa. Monet tiloista ovat pieniä, mutta yhdellä on 2 000 sikaa

    Saksan viranomaiset pystyttävät nyt aitoja estääkseen viruksen leviämisen. Alue on noin 500 kilometrin päässä Puolan rajasta eikä se ole suoraan yhteydessä alueisiin, joilla on aiemmin ollut ASF-tartunta. Vielä onkin epäselvää, miten afrikkalainen sikarutto Hesseniin levisi. Yksi mahdollinen reitti on, että sairastunut villisika oli syönyt roskia läheisten moottoriteiden levähdyspaikoilla. Roskien seassa on voinut olla lihatuotteita, joita on valmistettu ASF:n saastuttamasta lihasta.

    Pig Progress: ASF Germany: First case in wild boar in the west

    Top Agrar: ASP in Hessen: Zwei Autobahnen unweit des Fundortes

    Lisää aiheesta
    • Suomessa ei ole koskaan todettu afrikkalaista sikaruttoa.

      Eläintaudit | Afrikkalaisen sikaruton saastuttamaa lihaa päätyi teurastamoon Saksassa

    • Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole todettu.

      Eläintaudit | Afrikkalainen sikarutto levisi jälleen sikalaan Saksassa – tauti koitui 3 500 sian kohtaloksi

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle