Tilatason biokaasulaitosten rakentaminen on ollut jonkin aikaa pysähdyksissä hyvän alun jälkeen, huomauttaa Itä- ja Keski-Suomen MTK-liittojen maitovaliokunta.
Syitä hiipumiseen ovat maitovaliokunnan kannanoton mukaan muun muassa korkealla olevat korot ja pankkirahoituksen kireät ehdot.
”Monella maitotilalla biokaasuun investointi pysähtyy juuri liian suuren velkamäärään, lisää velkaa ei haluta ottaa eikä antaa”, kannanotossa todetaan.
Itä- ja Keski-Suomen maitovaliokunta pitää tärkeänä, että myös tilatason biokaasulaitosten investoinnit ovat jatkossa kannattavia ja niitä tehdään.
Kaikilla alueilla ei pystytä hyödyntämään keskitettyjen ja satelliittilaitosten mahdollisuuksia. Esimerkiksi Itä- ja Keski-Suomessa maitotilat ovat hajallaan ja suuren kokoluokan tiloja on vähän.
”Kannattavuus- ja rahoituskysymykset tulee ratkaista, jotta investoinnit lähtevät liikkeelle. Pankkirahoituksen lisäksi on tarvetta esimerkiksi leasing-tyyppiselle rahoitukselle”, maitovaliokunta toteaa.
Lisäksi olisi tarpeen purkaa biokaasutuotannon tukemisen ja rakentamisen hallinnollisia esteitä ja nopeuttaa sekä sujuvoittaa lupa- ja rahoituspäätöksiä.
Parhaimmillaan biokaasutuotanto lisää uusien yrittäjien ja nuorten kiinnostusta alaan, tuo maitotiloille lisää kannattavuutta sekä lisää omavaraisuutta energian ja lannoitteiden suhteen, valiokunta muistuttaa.
Samalla se parantaa Suomen energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Potentiaalia tuotannon lisäämiseen on. Luonnonvarakeskuksessa on laskettu, että maatalouden biomassoja riittää paikallisiin pieniin laitoksiin, useamman maatilan yhteisiin laitoksiin sekä ison mittakaavan biokaasulaitoksiin.