• MTK tyrmää lannoiteveron

    MTK tyrmää ajatuksen lannoiteverosta. Tilakohtaisesti joustavat ympäristötoimet ovat järjestön mielestä parempi keino vähentää ravinnepäästöjä.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    4.10.201315:39
    MT toimitus

    Lannoitevero nousi esiin perjantaina, kun Kansantaloudellinen aikakauskirja julkaisi Marita Laukkasen tutkimuksen maatalouden ympäristöohjelmien vaikutuksista. Laukkanen on johtava ekonomisti Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa Vattissa.

    Laukkasen käyttämien ennustemallien mukaan ympäristötuki on pienentänyt viljatiloilta Itämereen päätyviä typpipäästöjä 11 ja fosforipäästöjä 13 prosenttia verrattuna siihen, ettei tukea olisi. Hänen mielestään se ei täytä tavoitteita. Lisäksi tuki on huomattavan suuri verrattuna toimien kustannuksiin.

    Kirjoituksessa ei mainita lannoiteveroa. Sen Laukkanen otti esiin STT:n haastattelussa:

    ”Lannoitteille asetettava vero olisi ympäristötuen lannoitusrajoitteita tehokkaampi keino hillitä lannoitteiden käyttöä.”

    MTK ei hyväksy lannoiteveron korottamista. ”Se heikentäisi maatalouden kannattavuutta. Se taas vähentäisi viljelijöiden mahdollisuuksia tehokkaisiin ympäristötoimiin”, ympäristöjohtaja Liisa Pietola sanoo.

    Toisena vaihtoehtona Laukkanen esittää kohdennettuja erityisympäristötukia. Niissä myös MTK näkee mahdollisuuksia.

    ”Lannoituksen rajoittamisen tie on kuljettu loppuun. Pitää saada lannoittaa siellä, missä pelto kasvaa hyvin ja ravinnepäästöjen riski on pieni. Vastavuoroisesti voidaan jättää vesistöjen reuna-alueita luonnon monimuotoisuudelle tai kesannolle.”

    Pietola muistuttaa, että viljelijä saa tulonsa sadosta. Siksi pellon tuotoksesta tinkimisestä tulee saada korvaus.

    ”Se on viljelijän tuottama ympäristöpalvelu”, Pietola perustelee.

    Lannoiteveroja on ollut käytössä 1976–1994. Silloin niillä rahoitettiin vientiä ja tuotannon tasapainottamista.

    Artikkelin aiheet
    lannoitevero
    maatalous
    ympäristötoimet
    ravinnepäästöt
    MTK
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle