• Toukokuu oli sateinen ja viileä

    Sadetta kertyi toukokuussa lähes koko Suomessa tavanomaista runsaammin, Pohjanmaan rannikolla ja suurimmassa osassa Lappia oli poikkeuksellisen sateista. Hellepäiviä ei ollut toukokuussa lainkaan. Viimeksi helteetön toukokuu koettiin vuonna 1998.
    Päättynyt toukokuu oli märkä ja kylmä.
    Päättynyt toukokuu oli märkä ja kylmä. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous
    1.6.201516:34
    Maikki Kulmala

    Ilmatieteen laitoksen havaintoasemista oli toukokuussa sateisin Kittilän Kenttärova, jossa satoi noin 116 millimetriä. Vähiten, noin 24 millimetriä, satoi Rautjärven Simpeleellä. Suurin vuorokautinen sademäärä, 30 millimetriä, mitattiin 13. päivänä Kokkolan Hollihaassa. Tavanomaisia toukokuun sademääriä mitattiin vain Karjalan maakunnissa.

    Lunta oli toukokuun alkaessa Pohjois-Karjalan pohjoisosasta Meri-Lappiin ulottuvan linjan pohjoispuolella, mutta lumet sulivat kuukauden kuluessa kokonaan.

    Voimakkaimmat tuulet koettiin 23. päivänä Pohjois-Pohjanmaalla Lyyli-myrskyn yhteydessä, jolloin syntyi runsaasti tuulituhoja ja sähkökatkoksia erityisesti Pohjanmaalla.

    Ukkosia oli toukokuussa harvinaisen vähän. Maasalamoita paikannettiin Suomessa vain 331, mikä on kolmanneksi vähiten vuonna 1960 alkavien tilastojen aikana.

    Toukokuun keskilämpötila vaihteli maan kaakkoisosan noin 9 asteesta Käsivarren Lapin vajaaseen neljään asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lähinnä maan etelä- ja länsiosassa oli tavanomaista kylmempää, mutta maan itä- ja pohjoisosassa tavanomaista lämpimämpää. Epävakaisen sään vuoksi päivälämpötilat olivat selvästi tavanomaista alempia.

    Kuukauden ylin lämpötila, 21,7 astetta, mitattiin Mikkelissä 26. toukokuuta ja alin lämpötila, -12,4 astetta, Enontekiöllä 5. toukokuuta.

    Terminen kesä alkoi toukokuun 20:nnen päivän tienoilla paikoin maan etelä- ja keskiosassa.

    Koko kevät tavanomaista leudompi

    Kevätkuukausien eli maalis—toukokuun keskilämpötila oli maan lounaisosassa 5 asteen tienoilla mutta jäi Luoteis-Lapissa nollan alapuolelle. Ilmatieteen laitoksen mukaan kevät oli maan eteläosissa asteen verran ja Lapissa kahdesta kolmeen astetta tavanomaista leudompi.

    Maan pohjoisosassa poikkeama oli jopa poikkeuksellisen suuri, eli se toistuu nykyilmastossa keskimäärin kolmesti vuosisadassa. Viimeksi yhtä leuto kevät on koettu pohjoisessa vuonna 1989. Maan etelä- ja keskiosassa kevät oli yleisesti harvinaisen leuto, eli näin lauha kevät toistuu nykyilmastossa keskimäärin kerran vuosikymmenessä.

    Maalis-toukokuussa satoi suurimmassa osassa maata tavanomaista enemmän, mutta maan eri osien välillä oli suuria eroja.

    Poikkeuksellisen runsaita sademääriä mitattiin Kymenlaaksossa, Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Koillismaalla ja Länsi-Lapissa, jossa sadetta kertyi kolmen kuukauden aikana yli 160 millimetriä. Pirkanmaalla ja Pohjois-Lapissa kevään sademäärä jäi alle 110 millimetrin.

     

    Artikkelin aiheet
    toukokuu 2024
    sää
    Ilmatieteen laitos
    Lappi
    sademäärät
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle