

Kun puhutaan kotimaisista maatalousalan suuryrityksistä, ensimmäisten joukossa päähän tuskin pälkähtää Berner.
Perheyritys on kuitenkin noussut viime vuosia kotimaisten järkäleiden joukkoon.
Berner on laajentunut viime vuosina tavalla, jollaista yhtiössä ei ole koskaan koettu.
Vuodessa konsernin liikevaihto on tuplaantunut yli 717,5 miljoonaan euroon (2022).
Hengästyttävän kasvun taustalla vaikuttavat Bernerin tekemät maatalousalan yrityskaupat.
Merkittävimpiin hankintoihin kuuluvat lannoiteyritys Belor Agro ja aiemmin Apetitille kuuluneen Avenan viljakauppaliiketoiminta.
”Tunnemme maatalousliiketoiminnan erittäin hyvin, joten haluamme entisestään vahvistaa otetta sinne”, maatalouden liiketoimintajohtaja Kalle Erkkola toteaa.
Vauhdikkaita kehitysaskelia on yrityksessä otettu ennenkin. Ensimmäisen harppaukset otti hevonen nimeltä Jaakko.
Sen kengänkuvat koristavat yhä pääkonttorin neuvotteluhuoneen ikkunaa.
Jaakko veti Helsingissä etelärannassa sillilasteja, jotka olivat Bernerin perustajan, Sören Bernerin, leipäpuu.
Sören Berner oli purjehtinut 1880-luvulla Norjasta Suomeen etsimään norjalaiselle sillille uusia markkinoita.
”Jaakko nopeutti logistisia prosesseja”, kuvailee toimitusjohtaja Antti Korpiniemi. Se oli niin virma työhevonen, että sillit saatiin määränpäähänsä aiempaa ripeämmin.
Berner tunnetaan erityisesti kasvinsuojeluaineiden maahantuonnista, josta myös maatalousliiketoiminta sai alkunsa.
Kylvösiemenen laatua heikensivät 1930-luvulla nokitaudit, jotka heikensivät Korpiniemen mukaan merkittävästi Suomen omavaraisuutta. Berner vastasi haasteeseen tuomalla maahan peittausaineita.
Iso harppaus oli myös laajentaminen Ruotsin markkinoille 20 vuotta sitten.

Yritysostoja on vauhdittanut epävakaa maailmantilanne: Koronakriisi ja Venäjän sota Ukrainassa saivat markkinat varpailleen.
”Omistajuus on riskinalaista toimintaa. Aika monet ovat mieluummin myyneet toimintansa kuin jatkaneet epävarmassa maailmassa”, Korpiniemi aprikoi.
Nopea kasvu herättää myös kysymyksiä.
Keskittyykö maatalouteen kytkeytyvä kauppa nyt entisestään vain muutamalle isolle toimijalle?
”Oikeastaan päinvastoin. Suurempi uhka ovat ulkomaiset toimijat. Olemme vahva kotimainen toimija, joka voi tuoda alalle lisää kilpailua. Se tasapainottaa tilannetta”, Korpiniemi vastaa.
Tarvitaan myös riittävän iso kokoluokka, jotta maailmalla pärjää, hän jatkaa. ”Kansainvälisyys on välttämättömyys.”
Norjalaiset ovat Suomen lannoitemarkkinoilla jo kenties liiankin tuttuja.
Yhtiö on kuitenkin jo viidettä sukupolvea suomalainen, ja siten vahvasti suomalaisissa käsissä, Korpiniemi tähdentää.
Ajat eivät silti ole olleet Bernerillekään helppoja.
Kukaan markkinoilla ei olettanut, että täysimittainen sota syttyy. Kun niin kuitenkin tapahtui, yhtiössä oli selkeä näkemys siitä, ettei lannoitteiden raaka-aineiden tuontia Venäjältä voida jatkaa.
Toisin kuin voisi olettaa, Bernerin tiukka linja on lannoitealalla jopa epätavallinen. Useampi toimija on jatkanut Venäjän tuontiaan esimerkiksi ammoniakin osalta kriisistä huolimatta.
Nykyisin raaka-aineet tulevat noin viideltä toimijalta eri puolilta Eurooppaa.
Uusia raaka-aineiden lähteitä on löytynyt myös kotimaasta.
Terrafamen akkutehtaalta sivuvirtana saadaan ammoniumsulfaattia, jota Berner myy suoraan maatiloille lannoitteeksi. Liuosta käytetään nostamaan lietelannan typpipitoisuutta.
Sivuvirrat tulevat myös jatkossa olemaan merkittävässä roolissa.
Uusista ratkaisuista Erkkola nostaa kasvustoon ruiskutettavat typensitojabakteerit, joiden avulla ilmasta saadaan suoraan sidottua typpeä kasvin käyttöön.
Mutta miten Berner uskalsi ostaa maailmantilanteessa, joissa monet pikemminkin möivät liiketoimintojaan?
”Uskomme suomalaiseen elintarvikeketjuun”, Korpiniemi kuittaa.
Suomella on maailmanmarkkinoilla ikäviin faktoihin perustuva etulyöntiasema.
Ilmastonmuutos kuivattaa Etelä- ja Keski-Eurooppaa. Pohjoisessa taas viljelyolosuhteet voivat paikoin jopa kohentua. ”Suomen suhteellinen kilpailukyky paranee pitkällä aikavälillä”, hän uskoo.

Jotakin luotosta alaan kertoo sekin, että yhtiön toimitusjohtajaksi on uskallettu palkata agronomi ja maatilan poika, Korpiniemi virkkoo.
Hiljattain Berner on tehnyt hankintoja myös Korpiniemen kotiseuduilta Lapualta.
Bernerillä on nykyisin osake-enemmistö tärkkelysperunaa jalostavasta Finnamylistä sekä sen tytäryhtiön Lapuan peruna Oy:stä.
Maatalousala on Bernerille luonteva myös siksi, että kyseessä on perheyhtiö.
”Pörssiyhtiöt eivät sovi viljakauppaan kovin hyvin. Tämä on yksi syy siihen, miksi Apetitkin oli valmis luopumaan Avenan viljakauppatoiminnasta”, Korpiniemi summaa.
Viljakaupassa markkinat heiluvat. Se on haastava yhdistelmä kvartaaliajattelun kanssa.
”Jos yksi laiva siirtyy kuukauden myöhemmäksi, odotukset eivät täytykään. Perheyhtiöiden aikaperspektiivi on pidempi.”
Kotimaisen maatalousalan kasvu ei kuitenkaan tapahdu itsestään, Korpiniemi jatkaa. ”Jos kukaan ei investoi, ala menee alaspäin ja lopulta kuolee.”
Kaiken pohjan luo lopulta viljelijä traktorin hytistä käsin.
Vuonna 1883 perustettu kotimainen, Bernerin suvun omistama yritys.
Konsernin liikevoitto kasvoi vuonna 2022 75 prosenttia 40,6 miljoonaan euroon.
Maatalousliiketoiminnan osuus liikevaihdosta on 326,6 miljoonaa.
Berner on viime vuosina hankkinut omistuuksiinsa muun muassa lannoiteyhtiö Belor Agron sekä Apetitin viljaliiketoiminnan.
Elintarvikepuolelta Berner on hankkinut ohra- ja perunatärkkelystä metsäteollisuuden tarpeisiin jalostavan Chemigaten. Berner hankki Chemigatesta osake-enemmistön vuonna 2021