Teollisuusliitto on jättänyt tammikuun alussa uuden lakkovaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille sekä ensimmäisen lakkovaroituksen Kemianteollisuudelle.
Teollisuusliiton antama lakkovaroitus koskee kaikkia kolmea Yaran Suomessa olevaa tehdasta, Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg kertoo.
Toteutuessaan lakot vaikuttaisivat ainakin lannoitteiden kuljetuksiin, sillä kukaan ei olisi lastaamassa kuormia.
Yaralla on tehtaat Uudessakaupungissa, Siilinjärvellä ja Kokkolassa.
Teollisuusliiton yrityskohtaiset työnseisaukset alkaisivat 27. tammikuuta ja päättyisivät 1. helmikuuta, jos työehtosopimuksista ei päästä sopuun. Jos sopu löytyy, ei lakkoja tulisi.