

Raudaskylällä, Nivalan ja Ylivieskan puolivälissä toimii kuuden maanviljelijän omistama Ojasaaren Biokaasu oy. Sian ja naudan lietelantaa sekä naudan kuivalantaa ja peltobiomassoja kaasuttavan laitoksen vuosituotanto on noin 220 000 kiloa puhdasta metaania, mikä vastaa lähes 350 000 bensiinilitraa.
”Laitos toimii puhtaasti maataloussyötteillä, mikä takaa mädätteen tasalaatuisuuden ja puhtauden. Yhdyskunta- ja teollisuusjakeita ei alueella oikeastaan ole saatavillakaan”, Ojasaaren Biokaasun hallituksen puheenjohtaja Mika Lähdemäki kertoo.
Laitos toimii puhtaasti maataloussyötteillä, mikä takaa mädätteen tasalaatuisuuden ja puhtauden. Mika Lähdemäki
Kaasu johdetaan jakeluasemalle puhdistettuna ja kuivattuna noin kolmen kilometrin päässä olevalta mädättämöltä. Kaasun siirtopaine 63 milliä paksussa, 1,5 metrin syvyydessä olevassa muoviputkessa on kahdeksan baria.
Lopullinen paineistus 300 barin paineeseen tapahtuu jakeluaseman yhteydessä olevalla kompressorilla. Aseman yhteydessä on varasto 2000 kilolle biokaasua, mikä takaa häiriöttömän tankkauksen myös raskaalle kalustolle.
Jakeluaseman sijaintia mietittiin tarkasti. Nivalassa teiden 27 ja 28 risteyksessä ajaa vuorokaudessa 7 500 ajoneuvoa ja Ylivieskan päässä 27 tiellä liikkuu noin 12 000 autoa. Aseman kohdalla on sopivasti 60 kilometrin nopeusrajoitus ja viereisellä tontilla sijaitsee maankuulu Sikabaari.

Laitoksen kokonaisinvestointi verottomalla hinnalla oli noin 2,2 miljoonaa euroa. Runsaalla oman työn osuudella kustannukset pysyivät melko tarkasti arvioidussa. Hanke sai mukavan, noin miljoonan euron tuen EU:n vihreää siirtymää tukevasta elvytysrahastosta.
Laitoksen kokonaisinvestointi verottomalla hinnalla oli noin 2,2 miljoonaa euroa.
Lähdemäen mukaan tuki oli ratkaisevan tärkeä investoinnissa, mutta samalla hän hämmästelee sitä, että biokaasua ei EU:ssa luokitella uusiutuvaksi vaan on maakaasun kanssa samassa fossiilisessa kategoriassa. Toivottavasti juuri valittu EU:n parlamentti kykenee oikaisemaan tämän vääryyden.
Tyytyväisyyttä puolestaan lisää se, että kun auton muuttaa kaasukäyttöiseksi 15.12.2024 mennessä, voi Trafilta saada muutostyöhön 1000 euron tuen. Vihreän siirtymän kannalta valtiolta tulevan pienen kädenojennuksen toivoisi jatkuvan.
Biokaasulaitoksessa mädätysjäännöksessä on tallella samat ravinteet, mitä syötteessäkin on ollut, mutta rejektissä ravinteet ovat nopealiukoisempia. Levitystyössä rejektin typen haihtumien uhkaa raakalietettä enemmän, mutta ongelmaa pienentää mädätysjäännöksen nopea tunkeutuminen ja imeytyminen ruokamultakerrokseen.
Biokaasua myydään kiloissa
Yksi kilo kaasua vastaa 1,56 litraa bensiiniä ja 1,39 litraa dieseliä.
Biokaasun hinta oli elokuun alussa noin 1,7 €/kg, jolloin bensaksi muutettuna hinta on noin 1,1 €/litra
Auton bensan ja biokaasun kulutus on samaa tasoa
Bensa-auton muuttamiseen tarvittava laitteisto maksaa 2 500-4 500 euroa riippuen automallista ja asennustyön laajuudesta. Traficom myöntää 15.12.2024 saakka 1 000 euron tuen, kun auto muutetaan kaasukäyttöiseksi.