• Pohjoissavolaisella viljelijällä pienet kuviot mutta iso navetta

    Osakeyhtiö kasvattaa yli tuhatta vasikkaa kerrallaan.
    Savon Vasikka kasvattaa eläimiä osakkaidensa lihakasvattamoihin. Investointi on tehty tulevaisuutta varten – siihen uskoen että lihan tuottajahinta vielä nousee.
    Savon Vasikka kasvattaa eläimiä osakkaidensa lihakasvattamoihin. Investointi on tehty tulevaisuutta varten – siihen uskoen että lihan tuottajahinta vielä nousee. Kuva: Jaana Kankaanpaa
    Maatalous
    27.3.201721:45
    Heikki Vuorela

    Millaista on olla viljelijä Pohjois-Savossa?

    ”Onhan täällä vähän erilaiset olot kuin Pohjanmaalla ja etelässä”, Ville Pekkarinen Kuopion Vehmersalmelta pohtii.

    ”Ei ole isoja aukeita, mutta sitä enemmän mäkiä, järviä ja kiviä. Kun on pienet kuviot, menee enemmän aikaa tiellä.”

    Pienistä kuvioista puhutaan kuitenkin vain peltoviljelyssä, ei kotieläintaloudessa, ei ainakaan Pekkarisen kohdalla. Muutaman kilometrin päähän Soisalon saaren Räsälään nousi syksyllä kuusi hallia, joissa kasvatetaan lihanautatiloja varten 1 200 vasikkaa kerrallaan, vuodessa 2 700.

    Se ei ole yksin Pekkarisen hanke. Hän on yksi Savon Vasikka Oy:n neljästä osakkaasta ja yhtiön toimitusjohtaja.

    Nautatilalliset panivat 2,5 miljoonaa euroa likoon, vaikka maataloudessa on kannattavuuskriisi?

    ”Ei siellä mitään valoa näy. On vain luotettava, että parempia aikoja olisi tulossa”, Savon Vasikan osakas Timo Lyytinen sanoi Ylelle, kun tv teki hankkeesta juttua viime elokuussa.

    ”Lihan hintahan se on kestomurhe”, Pekkarinen sanoo nytkin.

    ”Kyllä se on maausko ja halu yrittää viljellä”, hän selittää investointia. ”Luotto siihen, että Suomessa vielä maataloutta jatkossakin on.”

    Ternivasikat tulevat vasikkakasvattamoon parin viikon ikäisinä. 5–6 kuukauden ikäisinä ne siirtyvät edelleen loppukasvatukseen, Savon Vasikasta ensi sijassa osakkaiden omille tiloille.

    Tavoite on turvata osakkaille vasikoiden saanti, Pekkarinen kertoo.

    Samalla saadaan vakaampi terveystilanne. ”Ei tule päiväkoti-ilmiötä, kun vasikat tulevat loppukasvatukseen yhdestä paikasta.”

    Osakeyhtiö syntyi, kun teurastamon tuotantoneuvoja yhytti yhteen neljä laajentamista miettinyttä tuottajaa. Yhdessä syntyi isompi kuin neljästä erikseen.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    nautatilat
    vasikkakasvatus
    Savon Vasikka Oy
    Pohjois-Savo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle