Yara laski viime viikolla lannoitteidensa hintoja jo toisen kerran tammikuussa. Syyksi yhtiö kertoo laskeneet raaka-ainehinnat. Yaran lannoitteiden hinnat ovat nyt hyvin lähellä kesän avaushintoja.
Cemagron hinnasto oli perjantaina yhtiön verkkosivuilla aivan tyhjä eikä yhtään tuotetta ollut tilattavissa.
Bernerin omistama Belor Agro ei verkkosivuillaan hintojaan kerro, mutta tuotelista oli perjantaina runsas.
Typpilannoitteiden valmistuksessa käytettävän kaasun hinta on Euroopassa laskenut alimmilleen 16 kuukauteen eli halvimmilleen sitten syyskuun 2021, jolloin myös alkoi lannoitteiden hintaralli, kun lannoitetehtaat leikkasivat tuotantoaan.
Viime viikolla kaasun futuurihinta laski Euroopassa jo lähes 50 euroon megawattitunnilta. Elokuussa hinta kävi lähes 350 eurossa. Perjantaina keskipäivällä hinta oli noin 59 euroa.
Kaasuvarastot ovat Euroopassa suuremmat kuin yleensä tammikuussa ja leuto sää on vähentänyt kaasun lämmityskäyttöä. Lisäksi nesteytettyä maakasua tulee hyvin Eurooppaan. Kiinassakin varastot ovat täydet, jolloin kaasun tarjontaa on maailmalla hyvin.
Sää Euroopassa vaikuttaa tulevina kuukausina paljon kaasun hintakehitykseen. Myös Kiinan uskotaan kasvattavan tänä vuonna ostojaan, mutta toisaalta taantumaennusteet ajaisivat kehitystä maailmalla toiseen suuntaan.
Euroopassa energian hintoja on laskenut monissa maissa kasvanut tuulivoiman tuotanto sekä Ranskan usean ydinvoimalan paluu tuotantoon huoltotauoilta.
Brent-laadun öljy maksoi perjantaina noin 86 dollaria tynnyriltä. Tammikuun alussa hinta oli alle 80 dollaria.