• Siemenviljelyn lajikerajoituksiin tulee kesäksi muutoksia

    Maatalous
    13.3.201515:00
    Tuure Kiviranta

    Ohraa, vehnää, kauraa ja hernettä koskevat lajikerajoitukset siemenviljelyssä poistuvat, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

    Maa- ja metsätalousministeriö on antanut kaksi asetusmuutosta, jotka koskevat ohran, vehnän, kauran ja herneen lajikerajoitusten poistamista.

    Lajikerajoituksen poistaminen tarkoittaa, että muut tilalla viljeltävät saman lajin lajikkeet eivät vaikuta siemenviljelyksen hyväksymiseen. Muutokset tulevat voimaan tänään perjantaina ja koskevat jo kesää 2015.

    Nyt viljelijä saa esimerkiksi tuottaa samaan lajikerajoitusryhmään kuuluvia Einar- ja Elmeri-ohria tilallaan siemeneksi tai toista lajiketta siemeneksi ja toista lajiketta esimerkiksi rehuksi.

    Evira jatkaa lajikeryhmien julkaisemista sivuillaan.

    Siemenliikkeet voivat edelleen pitää tiukempia vaatimuksia siemenviljelylle kuin asetuksissa julkaistut vähimmäisvaatimukset.

    Samalla tilalla saa tuottaa vain yhtä siemenluokkaa yhdestä lajikkeesta. Tämä asia ei siis muutu.

    Kevät- ja syysruista saa tuottaa samalla tilalla siemeneksi tai toista siemeneksi ja toista esimerkiksi rehuksi.

    Muuten rukiin osalta lajikerajoitukset ovat voimassa. Tilalla saa siis tuottaa vain yhtä syysruislajiketta ja vain yhtä kevätruislajiketta, jos tuotetaan siementä.

    TUURE KIVIRANTA

    www.evira.fi g

    Tietoa Evirasta g

    Lomakkeet ja ohjeet g

    Kasvit g Siemenet

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    siemenviljely
    lajikerajoitus
    Evira
    viljelykasvit
    maataloussäädökset
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle