• ATL: Viljelijä kokeili syyskauraa ja yllättyi

    Huonoihin satoihin kyllästynyt gotlantilainen viljelijä päätti kokeilla syyskauraa. Sato ylitti odotukset.
    Suomalaista keväällä kylvettyä kauraa viime vuoden elokuussa.
    Suomalaista keväällä kylvettyä kauraa viime vuoden elokuussa.  Kuva: Carolina Husu
    Maatalous|Kasvintuotanto
    22.8.202509:00
    Maija Ala-Siurua

    Syyskauraa ei viljellä Ruotsissa mutta gotlantilainen Henrik Ahlsten päätti silti kokeilla. Hän suorakylvi kolme hehtaaria syyskauraa viime lokakuussa ja korjasi peräti 9 000 kilon hehtaarisadon, kertoo ATL.

    Hyvän sadon kannustamana Ahlsten aikoo myös tänä syksynä kylvää kauraa ja suuremmalle alalle kuin vuosi sitten.

    ”Tänä vuonna aion kylvää lähes 20 hehtaaria. Tämä tarkoittaa, että noin 80 prosenttia kaura-alastani on syyskauraa”, viljelijä kertoo ATL:lle.

    Kevätkylvöisestä kaurasta Ahlsten korjasi 5 500–6 000 kiloa hehtaarilta.

    Ahlsten päätyi syyskauraan, koska tilalla on viime vuosina saatu huonoja satoja niin kevätohrasta kuin kaurasta. Ahlsten arvelee syyn piilevän lajikkeissa sekä ilmastonmuutoksessa.

    Ruotsalaisviljelijä alkoi selvittää, mitä viljellään muualla Euroopassa, lähinnä Britanniassa, Irlannissa ja Tanskassa.

    Brittein saarilla on pitkään viljelty syyskauraa, mutta Ahlsten huomasi, että myös Tanskan saarilla se näytti toimivan hyvin.

    ”Silloin ajattelin, että se varmaan toimii Gotlannissa.”

    Syyskauraa viljellään maissa, joissa talvi on lyhyt.

    ATL: Hösthavre gav 9 ton på Gotland

    Lisää aiheesta
    • Kari Alasaari kuvattuna viime heinäkuun lopussa kaurapellossaan.

      Kasvintuotanto | Viljoilla mahdollisuus 15 tonnin hehtaarisatoihin Suomessa, jos kaikki menee nappiin

      Tilaajalle
    • Euronext-viljapörssissä vehnän lähimmät futuurit ovat painuneet alle 200 euron.

      Maatalous | Hinnoista sen näkee: Viljanostajat meillä ja maailmalla odottavat runsasta satoa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    syyskaura
    viljely
    Gotlanti
    Henrik Ahlsten
    maanviljelijä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle