• Viljoilla mahdollisuus 15 tonnin hehtaarisatoihin Suomessa, jos kaikki menee nappiin

    Potentiaalia kelpo satoihin on, kun pellot on kunnossa ja työt tehdään huolella.
    Tilaajalle
    Kari Alasaari kuvattuna viime heinäkuun lopussa kaurapellossaan.
    Kari Alasaari kuvattuna viime heinäkuun lopussa kaurapellossaan. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Kasvintuotanto
    7.3.202416:00
    Tuure Kiviranta

    Viljasta olisi teoriassa mahdollista saada Suomessa 15 tonnin hehtaarisatoja, viljelijä, neuvoja Kari Alasaari kertoi Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) viljelijäseminaarissa helmikuussa.

    Laskelma perustuu auringon säteilymäärään ja sademääriin. Oletuksena on, että ravinteita on riittävästi eikä kasvustoa vaivaa mikään.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastoista nähdään, että keskimääräiset kevätviljasadot ovat alle neljän tonnin luokkaa hehtaarilta.

    Vesi on meillä rajoittava tekijä, Alasaari toteaa. Auringon säteilyn puolesta suuret sadot olisivat mahdollisia.

    Tärkeää on siksi huolehtia, että pellossa on kasveille tarpeeksi vettä.

    Aurinkoon ja sateisiin viljelijä ei voi vaikuttaa, Alasaari toteaa. Sen sijaan maanpinnan alapuolella oleviin asioihin pystyy vaikuttamaan.

    Niitä ovat muun muassa pellon kuivatus ja muodot, maan rakenne, pH ja hivenet.

    Alasaari sanoo, että kuivatus on terminä huono. Mieluummin pitäisi puhua vesien hallinnasta. Siihen kytkeytyy säätösalaojitus ja jos mahdollista niin myös säätökastelu.

    Alasaari tunnetaan täsmäviljelyn osaajana. Hän muistuttaa, että täsmäviljelyllä ei saa ihmeitä aikaan, jos pellon perusasiat eivät ole kunnossa.

    Maan rakenteen täytyy olla hyvä, jotta kasvien juurista tulee laajat ja ne pääsevät syvälle. Silloin ne saavat vettä kuivanakin aikana.

    ”Sato on sitä parempi, mitä syvemmät juuret ovat”, Alasaari sanoo.

    Syysviljoilla kylvöaikaa voisi olla syytä aikaistaa sen takia, että juuret ehtisivät kasvaa enemmän, hän pohtii.

    Kevätviljat kannattaa Alasaaren mukaan kylvää niin aikaisin kuin mahdollista, jotta ne pystyvät hyödyntämään kevään runsaan auringon säteilyn ja siten satopotentiaalin.

    ”Viljellään, eikä vain kylvetä.” Kari Alasaari

    Alasaari on osallistunut useana vuotena brittiläisen neuvontajärjestön YEN-satokilpailuun. YEN tulee sanoista yield enhancement network, joka suomentuu sadon kehittämisverkostoksi.

    Kilpailuun osallistuvilla brittitiloilla viljasadot ovat vaihdelleet 9–14 tonniin hehtaarilta. Pienillä toimenpiteillä voi tällöin saada tuhat euroa enemmän tuottoa hehtaarilta.

    Britanniassakin veden hallinta ja sen pitäminen paremmin pellossa on nähty tärkeimmäksi satoa lisääväksi tekijäksi.

    Kuumat jaksot ovat korostuneet viime vuosina. Lämpöstressi on lyhentänyt viimeisten kymmenen vuoden aikana jyvän täyttymisaikaa kymmenellä päivällä Britanniassa.

    Viime kesäkuussa ei Lapualla Alasaaren pelloilla satanut juuri lainkaan vettä. Silti hän ylsi kauralla kahdeksan tonnin hehtaarisatoihin.

    Vuonna 2021 ohrasta hän korjasi yli kahdeksan tonnin hehtaarisatoja. ”Potentiaalia silloin olisi ollut yli kymmenen tonnin satoonkin. Parannettavaa on vielä”, hän sanoo.

    Tärkeää on seurata kasvustoja ja reagoida näkemäänsä esimerkiksi lisälannoituksilla, Alasaari muistuttaa. ”Viljellään, eikä vain kylvetä.”

    Lisää aiheesta
    • Tämä kevätohralohko tuotti 8,8 tonnin hehtaarisadon. Kari Alasaari kuvasi kasvuston viime heinäkuun 20. päivänä. Taustalla näkyvien puiden takana virtaa Lapuanjoki.

      Lapualainen 8,8 tonnin hehtaarisato toiseksi kansainvälisessä kisassa: Kari Alasaari kasvatti Alajoen hienohietamaalla mahtavasatoisen kevätohran

    • Kari Alasaari katsasti Lapuan Alajokilakeudella sijaitsevan mittarin tiedot jouluviikolla. Pakkasta oli 16 astetta. Maan lämpötila kymmenen sentin syvyydessä oli +0,1 astetta. ”Lämpötilan lisäksi tämä mittaa esimerkiksi kosteuden ja sähkönjohtavuuksia. Tietoa saadaan niin pellon kantokyvystä kuin lannoitustarpeestakin."

      Täsmäviljelyn työkalut turhia jos pellon perusasiat ovat pielessä – Kari Alasaari: "Maaperän on oltava sellaisessa kasvukunnossa, että siihen pystytään sato rakentamaan"

    • Viljakasvien kastelulla kriittisen alkukasvukauden aikaan voi olla mittavat taloudelliset hyödyt. Erityistä hyötyä vahvistaa jo olemassa oleva kalusto sekä vesilogistiikka.

      Kasvintuotanto | Viljojen kastelu on yksi, vielä harvinainen ratkaisu kasvukauden haasteisiin: ”Kasvustot ovat tasaisempia, tiheämpiä ja vahvempia”

      Tilaajalle
    • Ramppikastelussa vesi ohjataan peltoon useampien pienten sadettimien kautta.

      Maatalouskoneet | Hyvä suunnittelu on valttia keinokastelussa – oikea ajoitus ja mitoitus kaiken a ja o

      Tilaajalle
    • Maatalouskoneet | On vaikea ymmärtää, miksei sadetuslaitteisiin investoida enemmän, sillä kastelu parantaa myös sadon laatua

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle