Keinokastelulaitteet pelloilla ovat tavallinen näky maailmalla. Suomalaisessa peltokasvituotannossa niitä on tähän saakka käytetty lähinnä vihannesten, marjojen ja hedelmien viljelyssä. Sadettimia käytetään myös hallantorjunnassa.
Hankkijan tuoteryhmäpäällikkö Timo Talvitien mukaan viime aikoina kastelu on alkanut myös Suomessa kiinnostaa laajempaa viljelijäkuntaa, kun pitkät kuivuusjaksot ovat toistuneet vuosittain.
”Kun viljan hinta on noussut, etenkin sadetuskoneet ovat alkaneet kiinnostaa myös viljanviljelyssä ja rehutuotannossa. Tykkikastelulaitteita on ollut käytössä pitkään, ja niiden kysyntä on taas elpynyt.”
Viljanviljelyssä kastelulaitteiden käyttöönottoa rajoittavat niiden kustannukset suhteessa hehtaarituottoon. Sadetuskone- ja pumppujärjestelmän hinta voi olla koosta riippuen 12 000–60 000 euroa. Myös energiakustannukset vaikuttavat kannattavuuteen.
Vettä pitää olla riittävästi käytössä kuivanakin aikana. Monesti tarvittava vesimäärä yllättää.
Laitteiden yhteiskäyttö toimii monissa muissa tapauksissa, mutta kastelussa se on Talvitien mukaan harvinaista.
”Yleensä laitteet hankitaan omaan käyttöön ja mitoitetaan tilan oman tarpeen mukaan. Silloin kun on kuiva kausi, niin koko kastelukapasiteetti on jatkuvassa käytössä.”
Tarjousvaiheessa kartoitetaan tarkoin kastelujärjestelmän mitoitukseen vaikuttavat asiat, kuten kasvilajit, taloudellisin kastelujärjestelmä, kasteltavan viljelyalueen laajuus, kastelumäärä ja -tiheys sekä veden saanti kestävällä tavalla.
”On otettava huomioon, että vettä pitää olla riittävästi käytössä kuivanakin aikana. Monesti tarvittava vesimäärä yllättää. Myös korkeuserot ja etäisyys vaikuttavat pumpussa tarvittavaan kapasiteettiin, sillä siirtomatkalla häviää painetta. Linjojen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja ottaa huomioon myös mahdolliset tulevaisuuden tarpeet”, Talvitie kertoo.
Sadetuskoneen kelkassa voidaan tykin tilalla käyttää puomistoa eli ramppia. Tykkiin verrattuna ramppikastelussa voidaan käyttää pienempää painetta ja puomistossa useampaa pientä sadetinta. Kasvustoille se on hellävaraisempi, sillä piiskaamisvaikutus on pienempi, eivätkä penkinreunat huuhtoudu yhtä helposti.
Kastelulaitteiden raskasta sarjaa edustaa center pivot -järjestelmä, jossa hyvin pitkä kastelupuomi mahdollistaa veden levittämisen pienellä paineella. Laite vaatii kuitenkin erittäin isoja lohkokokoja ja on Suomessa vielä harvinainen. Talvitien mukaan se on kuitenkin edullisimpia vaihtoehtoja isoilla pinta-aloilla.
Hankkijalla suurin osa kastelulaitteiden myynnistä kohdistuu avomaaviljelyssä käytettäviin tihkukastelulaitteisiin, joiden kysyntä on lisääntynyt myös marja- ja vihannesviljelmillä, viime vuosina myös sipulilla.
Tärkeää on, että kastelua ei aloiteta liian myöhään.
Sadettamiseen verrattuna tihkukastelu vaatii vähemmän käyttöpainetta ja vettä ja säästää näin myös energiaa. Kun maanpäällisiä kasvinosia ei kastella, myös tautipaine jää pienemmäksi.
Tihkukastelussa tihkujen hehtaarikustannus vuodessa on Talvitien mukaan noin 200–1000 euroa. Lisäksi tarvitaan pumppu, suodatin ja siirtolinjasto, joiden kustannukset jakaantuvat useammalle vuodelle.
”Marjaviljelmillä on tutkittu tihkukastelun vaikutuksia. Kun sen kanssa on käytetty lannoitetta, satomäärä on kasvanut jopa 50 prosenttia, kun pelkällä vedellä kastellessa parannus oli vain noin 11 prosenttia.”
Kastelussa tärkeää on etenkin oikea ajoitus ja mitoitus. Teknologian kehitys on tuonut avuksi muun muassa kosteusanturit, joilla voidaan arvioida vedentarvetta ja optimoida kastelua.
”Uudet tekniikat helpottavat kastelua, kun pyrkimyksenä on pitää maan kosteus vakaana. Tärkeää on, että kastelua ei aloiteta liian myöhään. Kun maa on kuivaa, vie aikaa ennen kuin se pystyy sitomaan vettä itseensä. Maalajeillakin on tässä iso merkitys. Kastelun tasaisuus pienentää myös kasvien stressitasoa. Kannattaa siis kastella mieluummin useammin ja vähemmän kerralla”, Talvitie toteaa.