Ruotsalaistilan rohkea ratkaisu: Lihasiat kasvavat 350 eläimen ryhmissä

Karlsborgsgårdin tilalla Ruotsin Kalmarissa on kaikkiaan 5 000 sikaa, jotka kasvavat vieroituksesta teuraskokoon 350 eläimen ryhmissä. Ne syövät ja liikkuvat vapaasti koko kasvatuksen ajan.

”En voisi enää tehdä tätä perinteisellä tavalla”, sikalasta vastaava maatalousyrittäjä Nina Nilsson toteaa.

Porsaat saapuvat lihasikalaan noin 30-kiloisina ja ne yhdistetään heti isoihin ryhmiin.  Kuva: Nina Nilsson

Tilalla oli aiemmin perinteinen 900 sian lihasikala, joka tuli tiensä päähän. Kun uutta sikalaa ryhdyttiin suunnittelemaan, samanlainen malli ei ollut enää vaihtoehto.

”Emme halunneet tuottaa niin. Mutta myöskään ulkosikoja emme halunneet villisikojen ja eläinaktivistien takia”, Nina Nilsson kertoo.

Nykyisessä sikalassa on seitsemän eri osastoa, joissa kaikissa on yhteensä 700 porsasta jaettuna kahteen osastoon.

Nina Nilsson on neljäs sukupolvi kotitilansa johdossa. Tila on perustettu 1920-luvulla.  Kuva: Terhi Torikka

Siat kulkevat ruoka-automaatille vaa’an kautta. Siitä kertyvän datan avulla Nilsson seuraa niiden keskipainoa, joka kertoo teuraskypsyyden lähestymisestä.

Sikoja lähtee teuraaksi kahdesti viikossa sitä mukaa, kun ne saavuttavat 120 kilon painon. Yhteensä teuraita lähtee noin 350 viikossa. Uusia 30-kiloisia porsaita saapuu kasvatukseen joka toinen viikko.

Kasvatusaika on keskimäärin 14 viikkoa. Sikojen isärotu on hampshire, joka on aluksi käytettyä durocia rauhallisempi.

”Kasvatusaika on noin kaksi viikkoa pidempi nyt, mutta siat pysyvät puhtaampina ja ovat rauhallisempia kuin durocien aikaan.”

Ruotsissa siat kasvatetaan pitkähäntäisinä kuten Suomessakin. ”Mutta tanskalaisessa eläinjalostuksessa siihen ei kiinnitetä huomiota”, Nilsson harmittelee.

Hännän purenta ei tilalla suuri ongelma, mutta toisinaan sitä esiintyy, Nilsson kertoo.

Hevoset vaikuttivat vahvasti Nina Nilssonin päätökseen jättää Tukholma ja palata jatkamaan maataloutta kotitilallaan.  Kuva: Terhi Torikka

Emakkotiloilta tulevat porsaat yhdistetään isoihin ryhmiin heti niiden tultua.

”Ensimmäiset 24 tuntia on tappelua, mutta sitten tilanne rauhoittuu. Täällä on runsaasti tilaa väistää ja vaihtaa paikkaa. Itse en ole koskaan pelännyt tuolla”, Nilsson kertoo.

Joskus joukossa tulee mukana kastroimattomia sikoja. Jos niitä on useampi, tilanne voi muuttua hankalaksi niiden seksuaalisen aktiivisuuden vuoksi, Nilsson kertoo.

Nina Nilsson ehti työskennellä pitkään myös muualla ennen paluutaan kotitilalle.  Kuva: Terhi Torikka

Maatilaosakeyhtiötä isänsä kanssa hoitava Nilsson myöntää, että viime vuodet eivät ole olleet helppoja. Uusi sikala valmistui vuonna 2022. Vastaavia on Ruotsissa kaksi ja Tanskassa kymmenen.

Rakentaminen osui koronapandemian aikaan, mikä toi projektiin epävarmuutta.

”Tarvikkeiden huono saatavuus vaikutti laatuun. Kun kaikkea ei ollut saatavilla, jouduttiin tekemään kompromisseja. Emme myöskään voineet juuri matkustaa tutustumaan samantyyppisiin ratkaisuihin”, Nilsson kertoo.

Rahoituksen saaminen projektiin oli myös haastavaa. ”Ilman isän kokemusta se tuskin olisi onnistunut”, Nilsson myöntää.

”Hän myös johti rakennusprojektin itse.”

Nina Nilsson vastaa tilalla sikalan toiminnasta. Peltoviljelyä hoitavat isä ja kaksi työntekijää.  Kuva: Terhi Torikka

Harvinaisen sikalamallin käyttöön ottamiseen liittyi myös paljon teknisiä ongelmia, jotka nyt vihdoin alkavat olla ohi. Viime kesänä Nina Nilsson piti jopa kolme vapaapäivää, mikä on kolme enemmän kuin kahtena edellisenä kesänä.

”Tiesin, että tämä työ on raskas, mutta en tiennyt että se olisi näin raskasta. Ennen tätä olin virkatöissä, viikonloput olivat vapaat ja sain pitää lomani. Ehkä on hyvä, ettei kaikkea tiedä etukäteen”, Nilsson pohtii.

”On kuitenkin etuoikeus syntyä maatilalle. Menestyvän maatilayrityksen luominen tyhjästä on vaikeaa.”

Perhekoon tilat alkavat Ruotsissa jo harvinaistua. Jos tilalla ei olisi ollut jatkajaa, joku suurempi tila olisi todennäköisesti ostanut maat ja myynyt rakennukset, Nilsson toteaa.

Sikalaan näkee katselutilasta parvelta. Etualalla ruokapaikat, vasemmalla sairaskarsina ja takana oleskelutilaa. Kaikkiin muihin osiin, paitsi sairaskarsinaan, siat pääsevät kulkemaan vapaasti.  Kuva: Terhi Torikka

Kumpaakaan perheen tyttäristä ei painostettu tilan jatkamiseen.

”Ennemmin kannustettiin opiskelemaan ja matkustamaan. Olisin hyvin voinut jäädä Tukholmaan, mutta täällä on mahdollisuus pitää myös hevosia. Päätin, että on parempi kokeilla, kuin olla kokeilematta.”

Ainakaan toistaiseksi Nilsson ei osaa identifioida itseään maanviljelijäksi.

”Ennemmin koen olevani ruuantuottaja. Haluan vain tehdä tätä työtä reilulla tavalla.”

Tilalla on noin 370 hehtaaria peltoa, joilla viljellään vehnää, ohraa, rapsia, kauraa ja hernettä. Näistä herne myydään siementuotantoon ja rapsi öljyn valmistukseen. Sioille ostetaan rapsia, soijaa ja rehuseosta.

Peltotöistä vastaa Nilssonin isä yhdessä kahden työntekijän kanssa.

”Jatkaminen vain viljatilana olisi tietysti ollut helpompaa, mutta minulla on aina ollut kiinnostus eläimiin. Minulla ei ole silmää viljoille, mutta eläimille on. Lisäksi eläintuotanto mahdollistaa ympärivuotisten työntekijöiden pitämisen.”

Sianlihan tuottajahintaan Nilsson on tällä hetkellä tyytyväinen.

”Koronan jälkeen ihmiset ovat alkaneet ostaa kotimaista melko uskollisesti. Ravintoloissa ja pikaruokaloissa käytetään kuitenkin yhä paljon tuontitavaraa.”

Maan omavaraisuudessa maataloustuotteiden suhteen on vielä paljon kehitettävää. Ruotsi on omavarainen lähinnä sokerin, vehnän, porkkanoiden ja kananmunien suhteen.

”Täällä vitsaillaan, että hädän tullen voimme leipoa porkkanakakkua.”