• ”Sika yllättää, kun sille annetaan mahdollisuus”

    Anne ja Antti Varjolan tilan porsastuotos parantui sen jälkeen, kun tilalla siirryttiin vapaaseen porsitukseen ja tiineytykseen
    Tilaajalle
    Yli-Simolan tilan emakoiden pihatossa osa pohjasta on turpeen ja purun seosta, ruokailualueella on ritiläpohja.
    Yli-Simolan tilan emakoiden pihatossa osa pohjasta on turpeen ja purun seosta, ruokailualueella on ritiläpohja.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Lihantuotanto
    8.11.202308:08
    Terhi Torikka

    ”Ala muuttuu, ja eläimille se on hyvä”, toteavat sikayrittäjät Anne ja Antti Varjola porsastuotantosikalassaan Lapinjärvellä.

    Eläinten hyvinvointi oli selkeästi keskiössä, kun tuottajat vuonna 2018 aloittivat laajennuksen suunnittelun. Rakentaminen alkoi vuonna 2021 ja uusi porsastuotantosikala valmistui vuonna 2022.

    ”Tämä on ollut iso positiivinen yllätys. Runsaat viisi vuotta sitten ajattelin vielä, ettei vapaaporsitus voi toimia”, Antti Varjola tunnustaa.

    Vapaata porsimista oli kokeiltu tilalla hänen lapsuudessaan, mutta kokemus oli silloin huono.

    ”Sika yllättää, kun sille annetaan mahdollisuus.”

    Anne ja Antti Varjolalle eläinten hyvinvointi on olennainen osa tuotantoa. ”Se on tulevaisuutta”, pariskunta toteaa.
    Anne ja Antti Varjolalle eläinten hyvinvointi on olennainen osa tuotantoa. ”Se on tulevaisuutta”, pariskunta toteaa.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Porsimiset sujuvat nykyisin pääsääntöisesti ilman apua ja imetys lähtee käyntiin hyvin.

    ”Vapaana oleminen varmasti vähentää stressiä”, Anne Varjola arvioi.

    Lääkityksiä tarvitaan selvästi vähemmän kuin ennen. Esimerkiksi jälkeiset lähtevät hyvin itsestään, eikä tulehduksia juuri esiinny, kun porsiminen sujuu itsenäisesti.

    Eläviä porsaita syntyy nyt 15,7 emakkoa kohden, mutta luvun odotetaan nousevan uuden sikalan käynnistyksestä seuranneen notkahduksen jälkeen.

    Lisämaidolla tuetaan tarvittaessa pahnueiden kasvua ja vältetään aikaista vieroitusta.
    Lisämaidolla tuetaan tarvittaessa pahnueiden kasvua ja vältetään aikaista vieroitusta. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Emakon alle menehtyy porsaita hieman aiempaa enemmän, mutta niitä vieroitetaan silti keskimäärin 0,5 enemmän emakkoa kohden kuin ennen vapaaporsitukseen siirtymistä.

    Tarvittaessa emakoita saatetaan pitää häkissä pari ensimmäistä päivää, joiden aikana porsaat oppivat paremmin varomaan makuulle asettuvaa emoa. On myös tärkeää, että lattia ei ole liukas, Antti Varjola sanoo.

    Porsaiden alla on muovipäällysteinen teräsritilä ja emakon alla valurautaa, joka on kesälläkin viileä. Porsaspesän on oltava riittävän suuri, jotta kaikki mahtuvat sinne.

    Kaikkien porsaiden tulee mahtua porsaspesään, jotta se toimii parhaalla mahdollisella tavalla.
    Kaikkien porsaiden tulee mahtua porsaspesään, jotta se toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Parhaille emakoille siirretään tarvittaessa hoidettavaksi lisäporsaita. Lisäksi kasvun tukena käytetään osassa pahnueista maitokonetta.

    Hyvin maittavan korvikkeen avulla porsaat pystytään pitämään emakon alla pidempään, mikä on hyväksi kasvulle ja vastustuskyvylle.

    Tehokkaasti imettävillä emakoilla on riski laihtua. Tärkein onnistumisen avain porsastuotannossa onkin Varjoloiden mukaan emakon hyvä ja tarkka ruokinta.

    ”Se tulee aina halvemmaksi kuin lisämaito”, Anne Varjola sanoo.

    Emakot ruokitaan laitteella, jossa ne voivat itse säädellä rehun tuloa. Näin tarjolla on aina tuoretta rehua ja kaukaloihin jää vähemmän puhdistettavaa. Päivä on jaettu jaksoihin, joiden aikana emakoiden saatavilla on tietty iän, tuotosvaiheen ja kunnon mukaan yksilöity rehuannos.

    Vapaaporsitusosasto. Kuvassa etualalla porsaspesä. Siivoamassa eläintenhoitaja Liudmyla Obmanets.
    Vapaaporsitusosasto. Kuvassa etualalla porsaspesä. Siivoamassa eläintenhoitaja Liudmyla Obmanets.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Varjoloiden emakot saavat liikkua vapaasti myös tiineytysosastolla, jonka keskiosassa on paksu kestokuivikepatja. Häkit suljetaan vain syömisen ja keinosiemennyksen ajaksi. Aremmat yksilöt tosin viihtyvät niissä lepäämässä välillä muulloinkin, Anne Varjola kertoo.

    Karjulle on emakoiden edessä käytävä, johon se päästetään liikkumaa emakoiden kiiman stimuloimiseksi.

    Vapaa tiineytysosasto on Varjoloiden itse suunnittelema, sillä tapa on Suomessa vielä hyvin harvinainen ja suunnitteluvaiheessa koronapandemia esti tutustumiset ulkomaisiin sikaloihin.

    Tiinehtyvyydet notkahtivat uuden osaston käyttöönoton jälkeen, mutta nyt porsimisprosentti on palannut yli 90 prosenttiin.

    Tiineytysosasto.
    Tiineytysosasto.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tiineytyksen ja porsimisen jälkeen emakot asuvat pihatossa, jossa osa lattia-alasta on ritilää ja osa turpeen ja purun seosta. Virikkeeksi on saatavilla vapaasti olkea.

    Kuivikepohjan aiheuttamia lisäkuluja tasaa sen edistämä jalkaterveys.

    ”Kun jalat ovat kunnossa, nahistelussakin sattuu vähemmän vahinkoja. Lisäksi täällä on tilaa väistää”, Varjolat kertovat.

    Työturvallisuuteen on emakoiden vapautuksen jälkeen pitänyt kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Enimmäkseen emakot ovat rauhallisia, mutta kiimassa tai porsaita puolustaessaan ne voivat käyttäytyä arvaamattomasti.

    Pihatossa on aukko viereiseen karjukarsinaan. Sen luo karjua tervehtimään haketuvat yleensä emakoista ne, jotka tarvitsevat uuden siemennyksen. Lukijalaite rekisteröi, mitkä emakoista siinä käyvät ja vinkkaa siemennyksen tarpeesta hoitajille.

    Kurkistusaukko karjun karsinaan.
    Kurkistusaukko karjun karsinaan.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Porsastuotantosikala sijaitsee erillään talouskeskuksesta, mikä helpottaa tautisuojausta.

    ”Täällä asuvat vain emakot, porsaat lähtevät eteenpäin. Tontilla ei ole mitään ylimääräistä, eikä siellä liiku lietteen kuljettajia tai raatokeräilyä”, Antti Varjola kertoo.

    Tuotantoketjun alkuvaiheita pystyy esittelemään vieraille sitä varten rakennetuista showroomeista turvallisesti lasien läpi. Idea tähän tuli teurastamolta, jonka kautta vierasryhmätkin usein tulevat.

    Anne ja Antti Varjola ovat jo tottuneita sikatuotannon esittelijöitä. Showroomissa sikojen elämää voi tarkkailla lasin takaa. Tautiriskien minimoimiseksi vierailijoita otetaan vastaan pääasiassa vain näihin tiloihin.
    Anne ja Antti Varjola ovat jo tottuneita sikatuotannon esittelijöitä. Showroomissa sikojen elämää voi tarkkailla lasin takaa. Tautiriskien minimoimiseksi vierailijoita otetaan vastaan pääasiassa vain näihin tiloihin.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Tilan emakkomäärä kasvoi investoinnissa noin 300:sta vajaaseen 700:aan. Lihasikapaikkojen määrä pysyi ennallaan 2 200:ssa. Vanhoista porsituskarsinoista rakennettiin välikasvatuspaikkoja.

    Helppoa rakentaminen ei ollut. Lähes kaksi vuotta vienyt rupeama koetteli yrittäjien jaksamista.

    ”Myös tuotannon ylösajo lopuksi oli aika iso työ. Vie aikaa, että eläimet ja hoitajat tottuvat, kun kaikki tuotantovaiheet muuttuvat”, Antti Varjola sanoo.

    Tilalla on yrittäjien lisäksi seitsemän työntekijää, joista viisi työskentelee sikalassa.

    Satsaukset eläinten hyvinvointiin nostivat muutenkin ison investoinnin hintaa, mutta tuottajille oli selvää, että ne halutaan tehdä.

    ”Uskomme, että hyvinvoinnissa on tulevaisuus”, Varjolat sanovat.

    Tuotantoaan esittelemällä he haluavat viestiä, että myös tavanomaisessa tuotannossa eläimillä voi olla hyvät olot.

    Porsastuotantosikala rakennettiin erilleen muusta tilakeskuksesta, joka näkyy kuvassa.
    Porsastuotantosikala rakennettiin erilleen muusta tilakeskuksesta, joka näkyy kuvassa.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Anne ja Antti Varjolan tila palkittiin Suomen Sikayrittäjien Vuoden sikateko -huomionosoituksella syyskuussa. Perusteina mainittiin muun muassa tilan ennakoiva kehittäminen ottaen huomioon lainsäädännön, toimintaympäristön ja kuluttajien odotusten muutokset.

    Vuodesta 2013 tilaa luotsanneet Varjolat kiittävät Antin vanhempia, jotka olivat kehittäneet tilaa ennen heitä.

    ”Tasainen kehittäminen on tarpeen, jotta tila säilyy elinvoimaisena. Lisäksi uuden tekeminen innostaa”, Antti Varjola sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Emakko tuottaa vapaaporsituksessa maitoa paremmin kuin häkkejä käytettäessä.

      Maatalous | Vapaaporsitukseen siirtyneet tilat tyytyväisiä muutokseen ‒ eläinten hyvinvoinnin koetaan parantuneen

      Tilaajalle
    • Virikehäkkituotanto on vähentynyt Suomessa nopeasti. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Guardian: EU:ssa kaavailtu häkkikielto jäissä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys