
Maataloustukien maksatusten aikaistuminen on herättänyt viljelijöiden keskuudessa ristiriitaisia reaktioita.
Aiempi maksatus voi tuoda tilalle kaivattua hengähdystaukoa.
Kriisipaketit eivät kuitenkaan ratkaise ruuantuotannon perusongelmaa, pohtii pellolainen maidontuottaja Paulina Koskenniemi.
Tärkeintä taitaa olla se, mikä taho milloinkin saa päätöksistä sulan hattuunsa, hän jatkaa.
”Sitten taputetaan olalle ja muistutetaan, että kysehän on viljelijän omista ’johtamis- ja yrittäjäominaisuuksista’. Olisihan se hankalaa, jos syy olisikin valuvikaisessa ketjussa – silloinhan joku muukin saattaisi joutua maksumieheksi.”
Tavallisesti yrittäjä voisi nostaa kulujen kasvaessa myyntihintoja. Viljelijälle sama ei hevin onnistu.
”Kannattavuus syntyy aina siitä, että tuotteesta saatava hinta kattaa tuottamisen kulut.”
”Mihin osoitteeseen maajussi lähettää ilmoituksen ’Valitettavasti tuotteemme hinta nousee huomisesta alkaen 20 prosenttia tuotantokustannusten nousun takia’?”
Investoinnit tiloilla mitataan jopa sadoissa tuhansissa ja ne pultataan maahan vuosikymmeniksi.

Jatkuvat kriisipaketit voivat olla alalle myös taakka.
”Uusilla traktoreilla ajelevat maajussit” voivat näyttäytyä julkisuudessa avuntarpeessaan kyltymättömänä ryhmänä.
”Menevätkö hyödyt lopulta voittoa tahkoaville suuryrityksille, jolloin viljelijälle jää vain imagohaitta?”
Samalla voidaan tehdä otsikkoja maajussien tukemisesta. ”Taas unohtuu, ettei korjattu mitään. Se on vain tekohengitystä.”
Keskusteluissa pyörivät lannoitteet ja polttoaineet, mutta isoja kustannuseriä jää pimentoon, Koskenniemi sanoo.
”Kun jokaisen ruuvin ja varaosan hinnat ovat nousseet, ne harvoin tulevat enää alaspäin.”
Esimerkiksi maitoputkien hanat olivat kallistuneet 103 prosenttia koronaa edeltävään aikaan verrattuna. Kutterinpuru eli muha on myös kallistunut.
”Kannattavuus syntyy aina siitä, että tuotteesta saatava hinta kattaa tuottamisen kulut.”
Vaikka polttoaineen hinta nousisi rajusti, se on ostettava. Tällä hetkellä kulukuri on tiukka. ”Traktori ei liiku metriäkään, jos ei ole pakko.”
Kehitys ja innovaatiot, kuten biokaasu, ovat kannatettavia askeleita eteenpäin.
”On kuitenkin erikoista logiikkaa olettaa, että ala ratkaisee ongelmansa investoimalla teknologiaan tilanteessa, jossa kate on pyöreä nolla.”

Koskenniemen kotitilalla Pellossa säilörehun ensimmäinen sato on ollut ennennäkemättömän runsas.
Peltoihin on panostettu ja analyysituloksetkin olivat erinomaiset.
Lehmille riittää jo nyt rehua koko talveksi. ”Jotenkin siltikin harmittaa, kun ei ole vielä jaksanut tai uskaltanut kunnolla iloita siitä”, hän pohtii.
Koskenniemeä on kantanut usko tulevaan. Ilmassa on kuitenkin turnausväsymystä.
Karja tuli taloon ja tuotanto nostettiin tyhjästä pystyyn vuonna 2009.
”Sehän se meidän riippakivi on ollut. On ihan eri lähtökohdat, jos pääsee valmiiksi jalostetulla karjalla kehittämään tilaa.”
”Käytännössä kerkeäisimme vielä uuden navetan rakentamaan. Mutta matka aloituksesta tähän on ollut liian kallis ja vienyt voimavaroja.”
Maidon hinta oli globaalisti Suomessa hyvällä tasolla ennen viimeistä laskua.
Kun tulevaisuudenusko on koetuksella, hinnanlasku tuntuu isolta iskulta. Ajatus puskurin keräämisestä olisi voinut toteutua, jos lähtötilanne olisi ollut stabiili, hän jatkaa.
”Tiedän, että asioita on tehty oikein, mutta riittääkö se? Kyllähän se mielialan hyvin äkkiä myrkyttää. Samat tuntemukset ovat niin monella tilalla.”
Vaikka tulos on plussan puolella, valitettavan usein kuluja katetaan tinkimällä kotipuolen omista menoista.
”Käytännössä on ollut tilanteita, että maksamme siitä, että saamme suomalaisille tuottaa ruokaa.”

Kotitilalla edessä on isoja päätöksiä. Poika on kiinnostunut jatkamaan tilaa, alan tuulisuudesta huolimatta.
”Hän on ollut koko ajan remmissä ja on konehommissa aivan korvaamaton apu. Mutta mie haluan jättää lapsille paremman pohjan, ja se edellyttää, että investoinnit eivät jää laahaamaan.”
Koskenniemi täyttää muutaman vuoden päästä 50. Piirustukset parsinavetan muuttamisesta yhden robotin navetaksi ovat valmiina.
”Käytännössä kerkeäisimme vielä uuden navetan rakentamaan. Mutta matka aloituksesta tähän on ollut liian kallis ja vienyt voimavaroja.”
Vaikka poika näyttää vanhempiensa tavoin kävelevän tarvittaessa läpi harmaan kiven, hän toivoo, ettei tämän niin tarvitsisi tehdä.
Koskenniemellä ja hänen puolisollaan Sami Koskenniemellä on takanaan taisteluita tilan jatkuvuuden takaamiseksi.
Molemmat ovat matkan varrella käyneet läpi myös uupumuksen. Yrityksen suurin riski on yrittäjän terveys ja hyvinvointi, hän toteaa.
Keskinäinen tuki ja yhdessä tekeminen on kantanut eteenpäin.
”Tämä ei ole rikkonut meitä, se on meidän ehdoton voimavara.”
1. Automaattinen kustannusindeksi sopimukseen. Elintarvikemarkkinalain säätö on älyttömän hyvä asia, mutta riittääkö se? Entä jos laissa olisikin automaattinen kustannusindeksi?
2. Sama vaatimustaso julkisiin hankkeisiin. EU ei estä tiukkojen laatu- ja vastuullisuuskriteerien vaatimista tarjouspyynnöissä. Tiukkojen standardien täyttämisen ei pitäisi koskea vain viljelijöitä.
3. Ruuantuotanto huoltovarmuuspalveluksi. Pitäisikö ruoantuotanto määritellä laissa huoltovarmuuspalveluksi – samalla tavalla kuin sähköverkot tai puolustusvoimat?