• Näin lannoitekriisi mullistaa maataloustukien maksuaikataulun — valmisteilla myös hätätuki

    Yleistä, koko sektoria koskevaa tukea kustannusten nousun vaikutusten hillitsemiseksi ei suunnitella.
    Muutoksia tehtiin vuoden 2026 EU:n kokonaan maksamien suorien tukien ennakoiden enimmäismäärään ja maksuajankohtaan. Suomessa näistä tuista 95 prosenttia maksetaan tavanomaisesti joulukuussa.
    Muutoksia tehtiin vuoden 2026 EU:n kokonaan maksamien suorien tukien ennakoiden enimmäismäärään ja maksuajankohtaan. Suomessa näistä tuista 95 prosenttia maksetaan tavanomaisesti joulukuussa. Kuva: PAsi Leino
    Maatalous|Maatalous
    23.7.202617:46
    Tuulikki Viilo

    Joidenkin maataloustukien maksua aikaistetaan. Taustalla vaikuttaa lannoitteiden hinnan ruokkima kustannuskriisi.

    Ruokavirasto aloittaa vuoden 2026 perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksamisen maatiloille jo syys-lokakuun vaihteessa, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.

    Tukien maksaminen aloitetaan yleensä joulukuussa, mutta kesän aikana voimaan tulleiden EU:n poikkeussäädösten vuoksi niistä voidaan maksaa tänä vuonna ennakkoa.

    Tuet maksetaan maatiloille kolmessa osassa: 75 prosenttia syys–lokakuun vaihteessa, 20 prosenttia joulukuussa 2026 ja 5 prosenttia kesäkuussa 2027.

    Ruokavirasto tiedottaa tarkan perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksujen aloituspäivän, kun se on tiedossa.

    Muiden viljelijätukien maksuaikataulu pysyy ennallaan.

    Perustulotuen ennakkoa maksetaan maatiloille yhteensä noin 223 miljoonaa euroa ja uudelleenjakotulotukea yhteensä noin 20 miljoonaa euroa.
    Perustulotuen ennakkoa maksetaan maatiloille yhteensä noin 223 miljoonaa euroa ja uudelleenjakotulotukea yhteensä noin 20 miljoonaa euroa.  Kuva: Taina Renkola

    Komissio teki poikkeuksia tukia koskeviin asetuksiin Lähi-idän kriisin ja siitä johtuvan lannoitteiden hintojen nousun sekä viljelijöiden taloudellisen riskien lisääntymisen vuoksi.

    Komissio on myös esittänyt tiedonannon lannoitetoimintasuunnitelmasta, jonka tavoitteena on tukea lannoitteiden kohtuuhintaisuutta ja toimitusvarmuutta.

    Yhtenä tavoitteena on lisätä orgaanisten lannoitteiden ja perinteisten epäorgaanisten lannoitteiden vaihtoehtojen kehittämistä ja käyttöönottoa. Toimilla pyritään helpottamaan kierrätysravinteiden tuotantoa ja turvallista käyttöä sekä hyödyntämään jäämiä, jätteitä ja sivutuotteita.

    Valmistelussa on lisäksi EU:n hätärahoitustukeen perustuva kohdennettu tukitoimi panoshintojen noususta eniten kärsiville toimijoille, maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan.

    Vaikuttavuuden varmistamiseksi se kohdennetaan vain rajatulle joukolle, mitä myös komissio rahoitusta myöntäessään on edellyttänyt.

    Tuki pyritään saattamaan tiloille olemassa olevia järjestelmiä hyödyntämällä mahdollisimman nopean maksatuksen varmistamiseksi.

    Koko sektorille kohdentuvaa tukitoimenpidettä lannoitekustannusten nousun tasaamiseksi ei suunnitella johtuen niukasta EU-rahoituksesta ja rajallisista kansallisista resursseista.

    Vuoden 2026 peltotukien haku päättyi viljelijöiden verkkoasiointipalvelu Vipussa 9.6.2026. Viljelijät voivat korjata ja täydentää hakemuksiaan Vipu-palvelussa koko kasvukauden ajan aina 1.10.2026 asti, jos tilanne pellolla muuttuu.

    Myös perustulotukea ja uudelleenjakotulotukea voi hakea 1.10. asti. Uudelleenjakotulotukeen ovat oikeutettuja kaikki tilat ensimmäiseen 50 hehtaariin asti.

    Poikkeuksena on peltotukien hakemuksessa ilmoitettu tuenhakija. Tuenhakijaa ei voi tänä vuonna vaihtaa 1.10. asti, sillä koko tuki maksetaan aina samalle tuenhakijalle. Ruokavirasto tiedottaa tuenhakijan muutosmahdollisuudesta tarkemmin, kun maksujen aloituspäivä on varmistunut.

    Lisää aiheesta
    • Maito- ja muilla nautatiloilla taloustilanne nähdään vielä paremmaksi kuin vuosi sitten. Sika- ja viljatiloilla näkymät ovat lakoontuneet entisestään.

      Maatalous | Sika- ja viljatiloilla heikoin taloustilanne – nautatiloilla enemmän uskoa tulevaisuuteen

      Tilaajalle
    • Raision entinen toimitusjohtaja Matti Rihko kuuluu Naantalin vihreän ammoniakin hankkeen perustajiin.

      Maatalous | Raision ex-toimitusjohtaja visioi: Suomi irtautuisi ammoniakin tuonnista Venäjältä vain kahden Hailuodon sillan hinnalla

      Tilaajalle
    • Moni tila on jo käyttänyt kierrätettyjä lannoitevalmisteita, joiden raaka-aineita käytetään teollisuuden sivuvirtoja. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lannoitekriisi on myös markkinakriisi – kierrätysravinteet eivät korjaa elintarvikeketjun tulonjakoa

    Artikkelin aiheet
    lannoitekriisi
    maataloustuki
    Ruokavirasto
    EU
    lannoite
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen