Lannoitekriisi on myös markkinakriisi – kierrätysravinteet eivät korjaa elintarvikeketjun tulonjakoa

Euroopan komissio julkaisi joulukuussa 2019 vihreän siirtymän kehitysohjelman eli Green Dealin ja toukokuussa 2020 siihen sisältyvän Farm to Fork eli Pellolta pöytään -strategian. Strategiassa maataloutta koskeviksi tavoitteiksi asetettiin lannoitteiden käytön vähentäminen viidenneksellä ja ravinnehävikin puolittaminen kierrätysravinteiden käyttöä kasvattamalla. Tämän katsottiin vähentävän eurooppalaisen maatalouden riippuvuutta ulkopuolisista tuotantopanoksista sekä ennen muuta pienentävän ympäristökuormitusta.

Esitykseen suhtauduttiin varauksellisesti ja paikoin hyvinkin kielteisesti. Viljelijöiden traktorimarsseja nähtiin muun muassa Ranskassa, Saksassa, Hollannissa ja Puolassa. Suomessa MTK luonnehti ohjelmaa ”oikeansuuntaiseksi yritykseksi tiivistää sekavaa ja tehotonta ympäristö- ja ilmastopolitiikkaa”, mutta muiden eurooppalaisten tuottajien tavoin kritisoi sitä viljelijöille koituvien talousvaikutusten sivuuttamisesta (MT 11.2.2020).

Komission asettamissa tavoitteissa oli paljon aihetta perusteltuun kritiikkiin. Jälkiviisaasti on silti myönnettävä, että suunta ei ollut väärä. Johdonmukaisesti ja riittävin siirtymäjärjestelyin tavoitteita kohti etenemällä Eurooppa voisi olla jo nykyistä vähemmän riippuvainen geopoliittisesti haavoittuvista tuotantoketjuista.

Siinä missä Green Dealin taustalla olivat ensisijaisesti ympäristö- ja ilmastosyyt, nyt muutosta sanelee geopolitiikka ja huoli heikkenevästä huoltovarmuudesta. Tämä näkyy EU:n komission viime tiistaina julkistamassa lannoitestrategiassa, jossa keskiöön on nostettu lannoitteiden saatavuus, hintavaihtelut ja EU:n tuontiriippuvuus.

Lannoitesuunnitelma pyrkii lisäämään eurooppalaista tuotantoa, parantamaan ravinnetehokkuutta ja vauhdittamaan kierrätysravinteiden käyttöä. Samalla tavoitteena on vähentää riippuvuutta tuontilannoitteista ja fossiilisista raaka-aineista. Lyhyen aikavälin keinot jäävät kuitenkin vähäisiksi: kriisivarannon käyttö ja maksuaikataulujen joustot eivät muuta markkinatilannetta olennaisesti.

Poliittinen suunta on oikea, mutta viljelijöiden näkökulmasta aikajänne on ongelmallinen. Kierrätysravinteet ja ravinnetehokkuus eivät muuta viljelijän tilannetta ensi vuoden kylvöillä eivätkä aivan lähivuosinakaan.

Merkittävin Green Dealin ongelmista ei ole kadonnut vuosien kuluessa mihinkään: kysymys laskun maksajasta. Siirtymän kustannukset kohdentuvat elintarvikeketjun alkupäähän, mutta ruokaketjun muut osat eivät osallistu kustannusten jakoon. Kuluttaja ei ole valmis maksamaan korkeampia hintoja, eikä valta-asemassa olevan kaupan edes tarvitse välittää kustannuksia kuluttajan maksettavaksi. Tällöin kustannus jää viljelijälle, ja järjestelmää paikataan julkisilla tuilla.

Tämä heijastuu myös lannoitestrategiaan: kriisituen kaltaiset keinot ovat yritys hoitaa oireita tilanteessa, jossa itse markkina ei toimi. Kriisituki lievittää painetta hetkellisesti, mutta samalla se vähentää pakkoa ruokaketjun tulonjaon korjaamiseen.

Lyhyellä aikavälillä tilanne on kuitenkin selvä. Maatiloilla tarvitaan kohtuuhintaisia lannoitteita jokaiselle kasvukaudelle. Suuri osa tämän vuoden kasvustoista perustettiin lannoitteilla, jotka hankittiin ennen Lähi-idän kriisin kärjistymistä ja hintojen nousua. Seuraavan kasvukauden viljelypäätökset tehdään toisenlaisessa markkinassa, niillä eväillä ja edellytyksillä, jotka viljelijöillä sillä hetkellä on.

Kokonaisuutena EU:n strateginen suunta on oikea ja kiertotalousratkaisut tulevat, mutta hitaasti. Strategiaa ja uudistuksia ollaan vain jälleen kerran viemässä eteenpäin ilman riittäviä toimia markkinoiden tasapainottamiseksi.

Jos markkina ei muutu, kriisit palaavat.