

EU:n komission lannoitesuunnitelma (Fertilizer Action Plan) julkaistiin tiistaina. Europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.) kommentoi paperia tuoreeltaan MT:lle sähköpostitse. Hän pitää valitettavana, että pitkään odotettu komission lannoitestrategia tulee jälleen vasta kriisin seurauksena, tällä kertaa Lähi-idän.
”Edellinen kevyt suunnitelma tuli vuonna 2022, kun sota Ukrainassa alkoi”, Katainen sanoo.
Hänen mukaansa ratkaisuja lannoiteriippuvuuteen, heikkoon saatavuuteen ja korkeaan hintaan lähdettiin hakemaan liian myöhään.
”Parlamentin agrivaliokunta pyysi komissiota tarttumaan asiaan jo edellisellä kaudella. Ehdotus voi auttaa pidemmällä aikavälillä, mutta akuutin kriisin edessä eväät ovat vähissä. Se tulee pienentämään kylvöaloja myös tulevina kasvukausina.”
Tärkeimpinä toimenpiteinä Katainen pitää komission esittämiä lyhyen aikavälin toimia, muun muassa capin lainsäädäntömuutoksia ennakkomaksujen aikaistamiseksi, kannustimia jäsenmaiden viljelykierron monipuolistamiseen sekä kannustimia lannoitetehokkuuden lisäämiseksi tilatasolla.
Katainen nostaa esille lisäksi nykyisen lainsäädännön uudelleen arvioinnin erityisesti mineraalilannoitteita korvaavien orgaanisten ja kierrätettyjen lannoitteiden osalta.
”Tämä on tervetullutta, erityisesti silloin, kun ympäristöriskien osoitetaan olevan hallinnassa”, hän toteaa.

Lannoitteiden hinnat ovat nousseet viime vuosien aikana samalla kun maatalouden kannattavuuskriisi on syventynyt. Jotain on siis pielessä tässä yhtälössä, sanoo Katainen.
”Suunnitelma tuo tervetulleita toimia lannoitteiden arvoketjun avoimuuden kehittämiseen.”
Katainen toteaa, että komission on jo pitkään puhunut biokaasun ja -metaanin tuotannon vahvistamisen tärkeydestä.
”Tämä on hyvä signaali sen vahvistamiseksi, mutta nyt tarvitaan myös rahallista tukea näihin investointeihin.”
Suomelle kriisirahoituksesta mahdollisesti liikeneviä summia on tässä vaiheessa vaikea arvioida.
”Capin kriisivarannosta, joka kauden alussa oli 450 miljoonaa, on jäljellä tällä hetkellä 200 miljoonaa. Komissaari sanoi loppupuheenvuorossaan, että he selvittävät onko määrää mahdollista kasvattaa. Tähän tarvitaan myös päätös niin jäsenmailta kuin parlamentilta.”
Suunnitelma mahdollistaa kansallisen tuen lisäämisen viljelijöille valtiontukisääntöjen jouston myötä.
”On tärkeää, että maataloudelle ja myös komission huomioimalle neuvonnalle osoitetaan tarvittavat määrärahat ravinnekierron edistämiseksi. Uusien toimintamallien käytäntöön tuominen ei onnistu ilman tukea.”
Katainen pitää tärkeänä, että viljelijöiden rahoituksen saannista puhuttaisiin enemmän.
”Se on suurin este investointeihin ja siihen, että tilalla tehdään tulevaisuuteen katsovia päätöksiä.”