• ”Voisiko meidän emolehmiin laittaa tällaisen sensorin korviin?”‒ Anniina Lahtinen lähti mukaan kokeiluun

    Korvasensorilla kyetään keräämään uutta dataa eläimistä 45 minuutin välein.
    Maanviljelijä Anniina Lahtinen ja Anicare Oy:n toimitusjohtaja Aki Marttila tutkailivat eläinten korviin kiinnitettävää sensorilaitetta Agriventure 2025 -tapahtumassa Saarijärvellä viime viikolla.
    Maanviljelijä Anniina Lahtinen ja Anicare Oy:n toimitusjohtaja Aki Marttila tutkailivat eläinten korviin kiinnitettävää sensorilaitetta Agriventure 2025 -tapahtumassa Saarijärvellä viime viikolla. Kuva: Jukka Koivula
    Maatalous|Tekniikka
    4.6.202504:00
    Jukka Koivula
    Saarijärvi

    Uuraislainen maanviljelijä Anniina Lahtinen toivoo, että maatalouden älyteknologiasta olisi jatkossa apua tilan töissä.

    Kun emolehmätilallista pyydettiin keväällä mukaan älymaatalouden pilottihankkeeseen, hän vastasi myöntävästi.

    ”Jyväskylän ammattikorkeakoulusta oltiin yhteydessä, että voisiko meidän eläimiimme laittaa tällaisen sensorilaitteen korviin ja kerätä sen avulla dataa. Mietin, että miksipäs ei”, Lahtinen kertoo.

    Oululainen Anicare oy on kehittänyt kooltaan ja muodoltaan korvamerkkiä vastaavan sensorilaitteen, joka asennetaan eläimeen ja jonka avulla kerätään tietoa.

    ”Sensorilaitteella mitataan kiihtyvyysdataa eläimestä. Sensorit jauhavat jatkuvasti dataa, jota analysoidaan omilla algoritmeilla. Sitten data muutetaan eläimen käyttäytymiseksi”, yrityksen toimitusjohtaja Aki Marttila kertoo.

    Tällä hetkellä pilotointivaiheessa ovat yrityksen karjaan asennettavat sensorilaitteet.

    ”Mukana kokeilussa on yhteensä viisi maatilaa, joista osa on lypsykarja- ja osa emolehmätiloja”, Marttila sanoo.

    ”Sensorit jauhavat jatkuvasti dataa, jota analysoidaan omilla algoritmeilla. Sitten data muutetaan eläimen käyttäytymiseksi.”

    Aki Marttila

    Vuonna 2018 perustetun yrityksen sensorilaite on jo vuosia ollut käytössä porotaloudessa.

    ”Myös oma taustani on porotilalla. Omistan poroja ja idea koko laitteen kehitykseen on peräisin käytännön tarpeista seurata eläinten käyttäytymistä”, Rovaniemeltä kotoisin oleva poromies Marttila kertoo.

    Porojen osalta olennaista on muun muassa eläinten sijainnin seuranta sekä kuolinseuranta.

    ”Jos jokin eläin menehtyy, laite ilmoittaa tarkan ajan ja paikan. Tässä taustalla vaikuttavat porotalouden korvauskäytännöt.”

    Anicaren sensorilaitetta on testattu myös villieläimillä.

    ”On tarve korvata villieläimillä käytettyjä pantoja, sillä eläimet jäävät välillä niistä kiinni ja jopa hirttäytyvät niihin. Korvasensorista villieläimillä on ollut rohkaisevia kokemuksia”, Marttila sanoo.

    ”On tarve korvata villieläimillä käytettyjä pantoja, sillä eläimet jäävät välillä niistä kiinni ja jopa hirttäytyvät niihin.”

    Ari Marttila

    Seuraava aluevaltaus ovat karjatilat.

    ”Karjatiloilla erityisen huomiomme kohteena ovat kiiman seuranta sekä poikimisen ajankohdan ennakointi. Kun keräämme dataa eläinten käytöksestä, pystymme jatkossa havaitsemaan tarkasti, milloin kiima alkaa ja koska se päättyy ‒ tai minä päivämääränä lähestyvä poikiminen todennäköisesti tapahtuu”, Marttila selventää.

    Korvasensorilla kyetään keräämään uutta dataa eläimistä 45 minuutin välein.

    ”Kiiman ja poikimisen suhteen haemme toistuvia käyttäytymismalleja ja tapahtumia, jotka tihenevät kohti poikima-ajankohtaa. Kun löydämme nämä käytösmallit, jotka löytyvät useasta eläimestä kiiman tai poikimisen lähestyessä, niin koneoppimisen avulla tekoäly alkaa hahmottaa ja ennakoida näitä tapahtumia.”

    ”Jos tulisi tieto, että poikiminen on lähestymässä huomenna, voisin mennä ottamaan poikimakarsinan valmiiksi”

    Anniina Lahtinen

    Viljelijä Anniina Lahtisen mukaan emolehmien kiimaa ja poikimista tarkasti ennakoiva älyteknologia säästäisi tuntuvasti aikaa ja vapauttaisi tilan resursseja muualle.

    ”Ei tarvitsisi koko ajan olla kiinni siellä navetassa tai seuraamassa valvontakameraa. Ja jos tulisi tieto, että poikiminen on lähestymässä huomenna, voisin mennä ottamaan lehmän poikimakarsinaan valmiiksi”, Lahtinen toteaa.

    Lahtisen mukaan kaikissa maatiloilla tehtävissä ratkaisuissa olennaista on taloudellinen kannattavuus.

    ”Maatiloilla on tosi tiukkaa rahan kanssa, joten hankintojen täytyy oikeasti tuottaa suhteessa investoinnin hintaan.”

    Anicare oy:n pilottihanke maatiloilla jatkuu ensi syksyyn saakka.

    Lisää aiheesta
    • Kuva Spacen datatieteilijä Olli Eloranta esittelee yrityksen hyperspektrikuvaukseen perustuvaa teknologiaa. Kuvassa oikealla Nordic Foodtechin osakas Lauri Reuter.

      Tekniikka | Mikä ratkaisee, saako maatalouden uusi keksintö riskirahoitusta?

    • Peltojen kasvukunto voidaan luodata esimerkiksi droonin avulla, Maria Hoikkanen (vas.), Iita Appelgren ja Elina Järveläinen esittelevät.

      Koulutus | Tässä maatalousalan oppilaitoksessa pureudutaan tosissaan älymaatalouteen – ”Kaikessa mietitään kannattavuutta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    älymaatalous
    sensoriteknologia
    karjatalous
    aineistonkeruu
    tekoäly
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle