

Viitasaarella vuonna 2006 perustettu Viita-Kone oy tunnettiin pitkään Agritekin koneiden jälleenmyyjänä. Viitisen vuotta sitten yrityksessä tehtiin selkeä suunnanmuutos.
”Se oli jo ennen koronaa, kun päätimme luopua konekaupasta ja keskittyä jatkossa maatalouskoneiden huoltoon ja varaosaliiketoimintaan”, yrittäjä Ossi Leskinen kertoo.
Alkuun yritys vastasi Turun Konekeskuksen ja Agritekin markkinoimien koneiden huollosta. Parisen vuotta sitten toiminta laajeni, kun alueen Agco Suomen myymiä koneita huoltanut yritys lopetti liiketoiminnan, jolloin huolto ja kaksi ammattilaista siirtyivät Viita-Koneen palvelukseen. Nyt Viita-Koneen ammattilaiset pitävät Valtra, Fendt, New Holland ja Massey Ferguson -traktoreiden sekä Sampo Rosenlew-puimureiden pyörät vauhdissa.
”Suomessa ei ole kovin yleistä, että näin monta traktorimerkkiä pidetään iskussa saman katon alla. Mutta pienellä paikkakunnalla yhden merkin varassa liiketoiminta on taloudellisesti haastava pyörittää”, yrittäjä Juho Kemppainen tiivistää.
Yrityksen asiakaskunta koostuu kovista maatalouden ja urakoinnin ammattilaisista. He osaavat pitää koneensa iskussa ja varata kalustolleen ajan huoltoon hyvissä ajoin.
”Tässä suhteessa parannusta on tapahtunut tosi paljon. Luonnollisesti ambulanssikeikkoja rikkoutumisten takia aina tulee, mutta yleisellä tasolla ennakkohuoltojen osuus on ollut jo pitkään ilahduttavassa kasvussa”, Kemppainen ja Leskinen kiittelevät.
Asiakkaan luona tapahtuvia remontteja ja huoltoja varten on yksi huoltoauto. Pääosin työt pyritään kuitenkin tekemään korjaamolla. Huoltoa ja korjausta vaativat koneet tuodaan kuljetusritilän päällä korjaamolle. Kemppainen kertoo, että alueella on mukavasti kuljetuskapasiteettia, joten asiakas saa koneensa nopeasti osaaviin käsiin.
”Hyvällä huoltomiehellä on oltava kokonaisuus hyvin hallinnassa. Hänen on osattava tietokonehommat, ymmärrettävä raskaan kylmän raudan päälle ja hänen on oltava myös sujuva asiakaspalvelija”, Kemppainen luettelee.

Valtran tehtaan ja varaosakeskuksen läheisyydestä on iso etu, sillä varaosat saa lähes aina seuraavaksi aamuksi korjaamolle. Näin sekä asiakkaan että asentajien tyhjäkäynti jää vähäiseksi. Viita-Kone käyttää runsaasti tehdaskunnostettuja takuunalaisia Reman-osia, joilla remontit usein nopeutuvat.
”Esimerkiksi rikkoutunut pikavaihde voidaan toki korjata, mutta Reman-pikavaihde on valmis paketti, jonka asentaminen on erittäin nopeaa korjaamiseen verrattuna. Soitamme aina asiakkaalle ja kysymme, kumpi tehdään”, Kemppainen kertoo.
”Hyvällä huoltomiehellä on oltava kokonaisuus hyvin hallinnassa. Hänen on osattava tietokonehommat, ymmärrettävä raskaan kylmän raudan päälle ja hänen on oltava myös sujuva asiakaspalvelija.”
Yrityksen varaosamyynnistä noin 70 prosenttia menee korjaamon kautta eli koneisiin valmiiksi asennettuina. Varaosamyynnissä on havaittu, että mitä vanhempi kone on kyseessä sitä todennäköisemmin varaosan asentaa koneen omistaja itse.
Konekohtaiset käyttötuntimäärät ovat kasvaneet ja lisäävät huollon tarvetta. Päästölaitteet ovat tuoneet oman lisänsä huoltorutiineihin ja saattavat vaatia joskus pikaista käyntiä asiakkaan luona. Nykytekniikan myötä koneisiin tullut etälukudiagnostiikka auttaa merkittävästi vianmäärityksessä.
Agco Suomi on järjestänyt merkkikohtaiset varaosapäivystyksen sesonkiajoille, mutta Viita-Koneen yrittäjät itse pyrkivät vastaamaan puhelimeen aina kun mahdollista. Henkilökunnan lomat pyritään järjestämään niin, että esimerkiksi rehunteon aikaan talossa olisi täysi miehitys.
Yritys työllistää Leskisen ja Kemppaisen ohella neljä ammattilaista. Korjaamotilaa on noin 400 neliötä, johon mahtuu mukavasti viisi traktoria. Kemppaisen mukaan neljän asentajan porukalle tila on ihanteellisen kokoinen.
Viitasaari
Perustettu 2006
Työssä kuusi ammattilaista
Liikevaihto 1,7 milj € (2024)
Valtra, Fendt, Massey Ferguson ja New Holland -traktoreiden merkkihuolto
Sampo-puimureiden merkkihuolto
Hydrauliletkujen valmistus, varaosa- ja tarvikekauppa