Huippukarjaa pitävät Uusitalot: Vastoinkäymiset opettavat arvostamaan onnistumisia

Toholampiset Eeva ja Kyösti Uusitalo ovat karjaihmisiä. Ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan.

Sukupolvenvaihdos Ojatalon tilalla tehtiin vuonna 1982. Isännän saappaisiin astunut Kyösti Uusitalo ryhtyi luotsaamaan kymmenen lehmän ja 18 peltohehtaarin maitotilaansa alussa yksin, mutta emännän paikka oli Eevalle varattuna.

"Liikkeelle lähdettiin rivakasti. 24-paikkainen parsinavetta rakennettiin vuoden kuluttua tilakaupoista. Tällä kokoluokalla oli hyvä edetä ja kehittää tilaa niin karjan kuin peltojenkin osalta", isäntäpari kertoo.

Seuraava laajennus osui 1990-luvun lopulle, jolloin lehmämäärä kasvoi 32 lypsävään.

"Mitään ei tehdä hetken mielijohteesta. Kaikki investoinnit harkitaan tarkkaan, myös pienimmät. Parsinavetta automatisoitiin vuonna 1996 ja se tehtiin tulevaisuutta varten.

Kymmenen vuotta myöhemmin Uusitalot vuokrasivat toisen navetan ja ryhtyivät kasvattamaan nuorkarjaa. Mietittiin entisten tilojen laajentamista.

Laskelmat osoittivat kuitenkin toista ja tilalle rakennettiin uusi pihatto.

Onnistunut ruokinta on Kyösti Uusitalon mukaan maitotilan kruununjalokivi. "Oli onni olla aikoinaan Suomen johtavimpiin aperuokinnan asiantuntijoihin lukeutuvan, edesmenneen Lea Puumalan opissa." Kuva: Anne Anttila

Yhden robotin pihatto otettiin käyttöön lokakuussa 2008 ja entiset tilat muutettiin nuorkarjan tarpeisiin. Kuusi vuotta myöhemmin otettiin käyttöön toinen robotti.

"Automaattilypsyyn siirtyminen oli tunteikas aikaloikka, mutta ei niitä hienoja hetkiä puuttunut parsinavetastakaan. Loppuaikoina tuotimme maitoa yli 400 000 litraa vuodessa", Eeva ja Kyösti Uusitalo iloitsevat.

Kelpo holstein-karja on tuonut oman ilon aiheensa tilanpitoon.

"Innostuimme karjanjalostuksesta ja perehdyimme sen tarjoamiin mahdollisuuksiin perusteellisesti. Olemme kiertäneet eläinhuutokaupoissa ja karjanäyttelyissä ulkomaita myöten. Aktiivivuosina vierailimme jopa näyttelykehissä."

Ei riitä, että lehmä syö, käy lypsyllä ja menee maate. Lehmän täytyy osata myös hengailla, nimeltä lehmänsä tuntevat Uusitalot miettivät. Kuva: Anne Anttila

Jalostus on koukuttavan mielenkiintoinen ja palkitseva maailma, isäntäpari kertoo.

"Karjanjalostus on ollut enemmän arjessa jaksamista, mutta bonuksena olemme saaneet hyvät ja tuottavat eläimet. Kolmasosa karjasta on edelleen tuontialkiosta peräisin olevia emälinjoja. "

Työ jalostuksen parissa on tasaantunut. Ruuhkavuosina tehtiin paljon muun muassa alkiosiirtoja. Alkioita ostettiin toisten tilojen huuhteluista ja vastaavasti alkioita myytiin omista. Tilalla oli huipputason lehmiä yhteisomistuksessa."

Vahva tiimityö ja hyvä karja ovat olleet Ojatalon tilan tukeva selkänoja vaikeina aikoina.

Perheen arki pysähtyi vuonna 2012 keskimmäisen lapsen kuolemaan.

"Tytär menehtyi sairauskohtaukseen. Suru on ajan myötä muuttanut muotoaan, mutta ilman loistavia lomittajia ja ympärille olevia ihmisiä emme olisi selvinneet arjen pyörittämisestä."

Apusaappaat ja rinnalla kulkeminen ovat tehneet mahdolliseksi tilanpidon jatkumisen, Uusitalot muistuttavat.

Arki on pikkuhiljaa asettumassa uomiinsa, mutta mahdolliset laajennukset pysyvät vielä ajatuksen tasolla.

"Olemme miettineet erillistä navettaa umpilehmille sekä vasikoille, mutta pärjäämme näinkin. Tilat, tavat ja toimintamalli on rakennettu siten, että voimme kehittää toimintaa olemassa olevin voimavaroin."

Tärkeintä on, että etenemme varmaalla pohjalla ja vakaasti. Keskitytään yhteen asiaan kerralla. Kaikki "jalat" eivät saa olla yhtä aikaa ilmassa. Tämä pätee kaikkeen, myös ruokintaan ja jalostukseen"; Eeva ja Kyösti Uusitalo sanovat.