• Viljelijä toivoo päättäjien havahtuvan maitotilan ongelmiin: Näin valtavaa tuhoa saa aikaan satojen lintujen laulujoutsenparvi

    Kansallislintumme laulujoutsenen metsästys on vaikea aihe mutta vaikea on tilanne maitotilallekin, jonka lehmille tarkoitetun säilörehunurmen sadat joutsenet pistelevät poskeensa.
    Laulujoutsenet alkavat olla jokavuotinen riesa yhä useammalla pellolla.
    Laulujoutsenet alkavat olla jokavuotinen riesa yhä useammalla pellolla.  Kuva: Eero Ketola
    Maatalous|Maatalous
    2.6.202519:45
    Maija Ala-Siurua

    Valtavat parvet laulujoutsenia ovat ruokailleet kalajokisen Esa Rahjan mailla parisen viikkoa. Lopputuloksena lintujen vatsoihin on päätynyt noin 30 hehtaaria säilörehunurmea.

    ”Sunnuntai-iltana joutsenia oli kahdella alueella noin 400.”

    Joutsenet eivät hätistelyistä piittaa. Parvet nousevat kyllä siivilleen mutta vain vaihtaakseen paikkaa, Rahja kertoo.

    Autosta otettu kuva ei kerro koko totuutta Esa Rahjan pellolla olevan joutsenparven koosta.
    Autosta otettu kuva ei kerro koko totuutta Esa Rahjan pellolla olevan joutsenparven koosta.  Kuva: Esa Rahja

    Laulujoutsenet ovat jokavuotinen riesa, mutta niiden määrä on kasvanut koko ajan, Rahja kertoo. Yleensä ne ovat lähteneet pois, kun eivät enää pysty kahlaamaan pitkässä heinässä. Nyt lintuja on niin paljon, ettei heinä ehdi kasvaa.

    Joutsenet napsivat parhaan kasvun pois mutta eivät myllää peltoa aivan mullokselle kuten hanhet, Rahja kertoo.

    ”Tavoitteena on 10 000 kiloa kuiva-ainetta hehtaarilta. Tästä määrästä joutsenet vievät monta tuhatta.”

    Säilörehu on Rahjan noin 100-päisen lypsykarjan ruokinnan ja hyvinvoinnin perusta. Joutsenten tuhoamat nurmet päästään korjaamaan tavallista myöhemmin, mikä siirtää myös toisen ja kolmannen sadon korjuuta.

    Eikä lintujen talloma ja syömä nurmi yllä samaan satomäärään kuin joutsenilta säästyneet lohkot. Kaikkiaan tilalla on nurmia noin 70 hehtaaria.

    ”Tavoitteena on 10 000 kiloa kuiva-ainetta hehtaarilta. Tästä määrästä joutsenet vievät monta tuhatta.”

    Unohtaa ei sovi sitäkään, että nurmet on kalliilla lannoitteilla lannoitettu, Rahja harmittelee.

    Jokainen korsi on napsittu poikki, kun joutsenet ovat asialla.
    Jokainen korsi on napsittu poikki, kun joutsenet ovat asialla.  Kuva: Esa Rahja

    Hänen mielestään joutsenten aiheuttamista ongelmista pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti ja päättäjien pitäisi herätä tekemään asialle jotain. Kannanhoidollinen metsästys olisi Rahjan mukaan vaihtoehto.

    ”Joutsen on kaunis lintu mutta sen kuuluu elää veden äärellä eikä pelloilla.”

    Lisää aiheesta
    • Tuhatpäisistä pelloilla laiduntavista hanhiparvista on tullut arkipäivää myös Pohjois-Savossa.

      Maatalous | Pohjois-Savon rehusato menetettiin paikoin kokonaan valkoposkihanhille – alueellinen riistaneuvosto vaatii toimia

    • Hanhipaimen Esa Laine kiikaroi lähestyviä hanhiparvia Liperissä keväällä 2023.

      Maatalous | Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatilat jopa vaihtamaan tuotantosuuntaa – ”Näiden kanssa joutuu vaan elämään”

      Tilaajalle
    • Runsastunut laulujoutsenkanta aiheuttaa tuhoja pelloilla. Esimerkiksi Ruotsissa lintua metsästetään.

      Metsästys | Verkkokysely: Laulujoutsen riistalajiksi: ”Kalastammehan kansalliskala ahventa ja metsästämme kansalliseläin karhua”

      Tilaajalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen