• Syysvilja-alan arvioidaan kasvavan tuntuvasti

    Puinteja, syyskylvöjä japerunan nostoa on saatu tehdä poikkeuksellisen suotuisan sään vallitessa. Tyrnävällä Hannulan tilalla Siikli-siemenperunan korjuu alkaa olla lopuillaan. Pekka Fali
    Puinteja, syyskylvöjä japerunan nostoa on saatu tehdä poikkeuksellisen suotuisan sään vallitessa. Tyrnävällä Hannulan tilalla Siikli-siemenperunan korjuu alkaa olla lopuillaan. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    11.9.201316:00
    Maija Ala-Siurua

    Syysviljojen ja -öljykasvien viljelyalat selvässä kasvussa, arvioi Pro Agria.

    Useilla alueilla ruista on kylvetty 5–20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Syysvehnäala puolestaan paikoin kaksin- tai jopa kolminkertaistuu, kerrotaan kasvutilannekatsauksessa.

    Vertailtaessa tosin on syytä muistaa, että viime syksynä märkyys pilasi syyskylvöt.

    Rukiin kylvöt ovat lopuillaan Pohjanmaan rannikkoa lukuunottamatta.

    Sitä on kylvetty Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja -Savossa vähintään puolet viimevuotista enemmän. Paikoin ruisala on kasvanut jopa 400 prosenttia.

    Myös syysvehnän kylvöt ovat edenneet loppusuoralle useimmilla alueilla. Kylvöt ovat eniten kesken Varsinais-Suomessa, Etelä-Karjalassa ja Pohjanmaan rannikkoalueella.

    Syysvehnän viljelyala jopa kolminkertaistuu Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Muualla viljelyalojen arvioidaan kasvavan 5–25 prosenttia.

    Syysöljykasvien kylvöt on tehty. Syysrapsin viljelyala kasvaa viime vuoteen verrattuna useimmilla alueilla enintään kolmanneksen, mutta Varsinais-Suomessa jopa 50 prosenttia.

    Suurin osa syysviljoista ja syysöljykasveista on jo oraalla. Pro Agria arvioi orastumisen vähintään tyydyttäväksi, Etelä-Pohjanmaalla jopa erinomaiseksi.

    Kevätviljoista on puimatta enää 2–10 prosenttia. Pahimmin kesken on kevätvehnän puinti Pohjanmaalla ja kauran puinti Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

    Pääosa kevätviljasadosta korjattiin hyvissä olosuhteissa, vaikka sateet hidastivat puintien etenemistä elokuussa. Puintikosteudet ovat olleet yleisesti 15–20 prosenttia.

    Useimmilla alueilla kevätviljojen sato on tavanomainen, mutta tilakohtaiset erot ovat suuret kesän paikallisten sateiden takia.

    Laadultaan parhain sato saatiin kevätvehnästä ja ohrasta. Syysviljoista pääosa on leipäviljakelpoista

    Rypsin puinnit ovat pisimmällä Etelä-Suomen rannikkoalueella, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa. Sato arvioidaan välttäväksi Etelä-Suomen rannikkoalueella ja Kymenlaaksossa, mutta hyväksi Hämeessä, osassa Uuttamaata ja Etelä-Karjalassa. Laadultaan rypsisato on tyydyttävä tai monin paikoin hyvä.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    syysvilja
    viljelyala
    maatalous
    Pro Agria
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle