• Turkistarhaus listattu hallitusohjelman alkutuotantokirjauksessa – Turkistuottajat: ”Antaa vahvan uskon elinkeinon tulevaisuuteen”

    Turkistuottajajärjestö Fifurin Marja Tiuran kutsuu hallitusta yrittäjämyönteiseksi.
    Etujärjestön mukaan hallitusohjelman linjaukset mahdollistavat myös turkistalouden kehittämisen Suomessa.
    Etujärjestön mukaan hallitusohjelman linjaukset mahdollistavat myös turkistalouden kehittämisen Suomessa. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    17.6.202317:00
    Hermanni Härkönen

    Eilen julkistetun Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman mukaan tuleva hallitus tunnistaa suomalaisten alkutuotantoalojen tärkeyden ja erikoishaasteet.

    Mainittuna listauksessa on myös turkisala. Alan etujärjestössä Fifurissa kirjauksesta iloitaan.

    ”Hallitusohjelmassa on nyt selkeästi kirjoitettua auki, että suomalainen turkisala on osa suomalaista alkutuotantoa ja maaseutua”, Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton puheenjohtaja Marja Tiura kommentoi.

    ”Siellähän on myöskin kirjattu se, että elinkeinon tulevaisuuteen ja tutkimustoimintaan tullaan satsaamaan, ja se on hieno asia.”

    Ohjelman mukaan turkisalan laatujärjestelmiä kehitetään yhdessä toimialan kanssa. Tiuran mukaan tämä tarkoittaa etenkin eläinten hyvinvoinnin tutkimusta.

    ”Siihen tullan satsaamaan. Se on hyvä asia. Tämä antaa mahdollisuuden sille, että turkiselinkeino kehittyy täällä Suomessa, ja antaa vahvan uskon elinkeinon tulevaisuuteen”

    Yleisesti ottaen hallitus on Tiuran mukaan erittäin yrittäjämyönteinen.

    Samaan aikaan hallitusohjelman valmistumisen kanssa päättyi Finfurin tytäryhtiö Saga Fursin huutokauppa. Siellä etenkin minkin turkiksia myytiin ennätysmäärä, mutta aiempaa matalampaan hintaan.

    ”Me myytiin 3,8 miljoonaa minkkiä, se on meidän ennätysmyynti. Hinnoissa on kuitenkin vielä toivomisen varaa”, Tiura kertoo.

    ”Hintataso esimerkiksi ketun osalta ei ole hyvä, se tuo tuottajille isoja haasteita.”

    Koko turkisten huutokauppajärjestelmä oli käytännössä pysähtynyt yli kahden vuoden aikana koronakriisin jälkeen.

    Sittemmin Venäjän hyökkäyksestä johtuneet vientirajoitukset ja kansainvälisen talouden heilahtelut ovat laskeneet turkisten kysyntää. Nyt kysyntä on Tiuran mukaan palautumassa koronaa edeltäneelle tasolle, mutta hinnat ovat jääneet alemmas.

    ”Markkina ei ole vielä elpynyt”, hän arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Tänne asumistuen leikkaukset osuvat – monia kiinnostaa vaikuttaako oma auto, kesämökki, asunto tai metsän omistaminen

    • Hallitus aikoo tukea maatalousyrittäjien asemaa esimerkiksi siten, että Välitä viljelijästä -projektista tehdään pysyvä toimintamalli ja lomituspalvelut säilytetään vähintään nykyisellä tasolla.

      Maatalouspolitiikka | Hallitus on valmis puuttumaan elintarvikemarkkina-, kilpailu- ja hankintalakiin elintarvikeketjun tasapainottamiseksi

    • Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää oli tyytyväinen hallitusohjelman kirjauksiin.

      Hevoset | Hallitusohjelmassa hevosalalle myönteisiä kirjauksia – ”Äärimmäisen hyvältä kuulostaa”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen