• Pro Luomu: Luomuviennin arvo kolminkertaistui ja se voi olla vasta alkua – odotuksissa kova kasvuloikka

    Luomun kysyntä kasvaa Euroopan ja Amerikan lisäksi vahvasti Aasiassa, sanoo Pro Luomun toiminnanjohtaja.
    Luomutuotteiden tärkeimmät vientimaat ovat Saksa, Ruotsi ja monet Keski-Euroopan maat. Kuvassa suomalaisia luomuvadelmia.
    Luomutuotteiden tärkeimmät vientimaat ovat Saksa, Ruotsi ja monet Keski-Euroopan maat. Kuvassa suomalaisia luomuvadelmia. Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous
    16.3.201915:00
    Tuulikki Viilo

    Luomun viennille on kovat kasvuodotukset.

    Luomuelintarvikkeita vietiin Suomesta noin 25–30 miljoonalla eurolla vuonna 2018, kertoo tuore kartoitus. Luku ei sisällä luomualkoholijuomia.

    Pro Luomun teettämän selvityksen mukaan luomun osuus Suomen kaikesta elintarvikeviennistä on tällä hetkellä alle kaksi prosenttia.

    Luomutuotteita vievät yritykset odottavat kuitenkin viennilleen selvää kasvua. Maltillisesti arvioiden luomuvienti voi olla 40–50 miljoonaa euroa vuonna 2023.

    Luomuviennin suurimmat tuoteryhmät ovat viljapohjaiset tuotteet eli mylly- ja leipomotuotteet sekä erilaiset kaurapohjaiset valmisteet, maitovalmisteet sekä luonnontuotteet.

    Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottilan mukaan luomuvientiä helpottaa luomusertifikaatin kansainvälinen tunnettuus.

    "Luomun kysyntä kasvaa nyt Euroopan ja Amerikan lisäksi vahvasti Aasiassa."

    Pro Luomu kartoitti luomuelintarvikkeiden vientiä helmi-maaliskuussa 2019 kyselyllä, johon valittiin todennäköisimmät luomuvientiä harjoittavat yritykset.

    Kyselyyn vastasi yhtensä 45 yritystä, joista luomuvientiä oli 26 yrityksellä. Kartoitus on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa hanketta ja sen toteutti agronomi Päivi Rönni.

    Pro Luomu teetti luomuvientikartoituksen edellisen kerran vuonna 2013.

    Tuolloin vienti arvioitiin vähän alle kymmeneksi miljoonaksi euroksi. Viidessä vuodessa viennin arvo on siis noin kolminkertaistunut.

    Luomuviennin suurin volyymi on harvojen yritysten käsissä, sillä yhdeksän yritystä vastaa yli 90 prosentista viennin kokonaisarvosta.

    Luomuviennin suurimmat kasvuodotukset ovat luomuluonnontuotteiden valmistajilla, jotka odottavat viennin arvon jopa viisinkertaistuvan vuoteen 2023 mennessä.

    Samalla viennin tulevaisuudennäkymät ovat kuitenkin hyvin epävarmat: yritykset pitävät viennin kasvun suurimpana esteenä luomukeruualueiden sertifiointiin mahdollisesti tulevia muutoksia.

    Tähän asti Suomen luomusertifioitu keruualue on ollut liki 12 miljoonaa hehtaaria. Viranomaiset ovat nyt tarkentamassa sertifiointikäytäntöä, minkä seurauksena sertifioinnin piiriin kuuluva ala saattaa romahtaa.

    Ilman keruualueen luomusertifiointia luonnontuotteita ei voi markkinoida luomuna.

    Luomuviennin tarkkaa arvoa ei tiedetä, sillä Tulli ei erittele luomua tilastoissaan.

    Artikkelin aiheet
    Pro Luomu
    luomuvienti
    luomutuotteet
    elintarvikevienti
    luomusertifikaatti
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle