• Koskinen tyrmää syytökset 141:n romuttamisesta

    Suomi hakee 141:n korvaavaa ratkaisua capin siirtymäkauden asetukseen. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) mukaan muiden maiden ensireaktiot ovat olleet ymmärtäväisiä.
    Kuva: Pentti Vänskä
    Maatalous
    10.9.201318:07
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) tyrmää syytökset, joiden mukaan hän olisi romuttamassa Etelä-Suomen 141-tukea.

    Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anne Kalmari syytti eilen kokoomusta 141-tuen romuttamisesta. Kalmarin mielestä Koskisen ja Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) suunnitelma 141:n korvaamisesta capin siirtymäkauden asetukseen tehtävällä muutoksella on käsittämätön.

    ”Tässä arvostellaan ennen kuin ehditty perehtyä asiaan. Olen saanut esityksestä myös paljon myönteistä palautetta”, Koskinen kuittaa.

    EU:n maatalousministerikokouksesta Vilnasta tavoitettu ministeri vahvistaa MT:n maanantaina kertoman tiedon, jonka mukaan Suomen liittymissopimuksen 141-artiklalle haetaan korvaavaa ratkaisua yleisen cap-asetuksen kautta. Sarvamaan esittämä pykälä sallisi Etelä-Suomen kansallisen tuen maksun jatkossakin.

    ”Lähtökohta on, että kaikki capin tarjoamat mahdollisuudet käytetään. Jos tämä naula ei vedä, niin palataan perinteisiin 141-neuvotteluihin”, Koskinen sanoo.

    Maatalousministeri on keskustellut ehdotuksesta epävirallisesti komission ja ministerikollegoidensa kanssa.

    ”Reaktiot ovat olleet ymmärtäväisiä. Moni haluaa vielä paneutua asiaan ennen kuin ottaa kantaa.”

    Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänestää asiasta syyskuun lopulla ja täysistuntoon asia tulee marraskuussa. Ministerineuvostossa asia voisi Koskisen mukaan ratketa jo lokakuussa.

    Perinteiset 141-neuvottelut käydään uuden esityksen rinnalla suunnilleen samalla aikataululla.

    Artikkelin aiheet
    Jari Koskinen
    141-tuki
    cap-asetus
    Euroopan unioni
    maatalouspolitiikka
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle